Yksijakoista treenailua, monijakoista tuumailua

Onpahan uupunut olo tällä hetkellä. Viikko oli arvioitua hektisempi ja isä hakikin koirat itselleen jo keskiviikkona. Vaikka se oli hyvä koirien kannalta, ja sain vuorokauteen tarvittavia lisätunteja, niin kova ikävä iski samantien, kun auto tästä lähti koirat mukanaan. Aina kun ne ovat isän luona, niin muutun ihan crazy dog ladyksi. Hymyilen typerän näköisenä kaikille vastaantuleville koirille ja sormet oikein huutavat päästä rapsuttamaan jotakin. Perjantaina käytiin paikallisessa P&S:ssä, ja sieltä lähtiessä kaupan ulkopuolella oli tyttö kahden aivan ihanan sekarotuisen koiran kanssa odottamassa. Kysyin sen klassisen jokaisen 6-vuotiaan esittämän kysymyksen: "saaks noita koiria silittää" ja luvan saatuani vällytin niitä pakahduksiin saakka. Onneksi etenkin toinen oli aivan yhtä huomionkipeä kuin minä olin huomionjakokipeä, niin siinä kaksi tarvetta blokkasi toisensa.

Arvelin jo sunnuntaina, etten ehdi salille välttämättä kovin montaa kertaa, joten päätin tällä viikolla pitkästä aikaa tehdä vanhaa kunnon yksijakoista treeniä. Ja ensimmäistä kertaa kokeiluun pääsi Arnoldin kultainen kuusikko. Tiistaiaamuna salilla oli taas yllättävän paljon porukkaa, joten tein vähän eri järjestyksessä kuin olin ajatellut, mutta ei se oikeastaan haitannut yhtään.

- Penkkipunnerrus 3 x 10
- Pull down 3 x 10 (leuanvetopaikka oli varattuna)
- Kyykky 4 x 10
- Pystypunnerrus 4 x 10
- Hauiskääntö vasara, istuen 3 x 10
- Vatsarutistuksia:
    * jalkojen nostoa penkillä x 20
    * rutistuksia taljassa 2 x 20
    * istumaannousu x 20

Perushyviä liikkeitä, mutta itse ohjelman suorittaminen oli TYLSÄÄ!! Meinasin hajota niihin kahden minuutin palautuksiin sarjojen välillä. Toki sitten seuraavan sarjan tekeminen oli mukavaa, kun oli voimakas ja suorituskykyinen olo, mutta ei hitto. Ei ole minun juttuni noin pitkät palauttelut ollenkaan. Vuorosarjat ovat enemmän minun makuuni. En tiedä, mistä johtui, mutta enpä juuri kipeytynyt tuosta treenistä, vaikka tein kyllä ihan viimeisillä voimillani nuo työsarjat. Voiko sitten olla ainakin osasyy noissa pitkissä palautuksissa?

Viikon toinen salitreeni oli eilen lauantaina, ja Golden six ei napannut kyllä laisinkaan. Niinpä kirjoittelin itse oman treenini, joka ei kyllä paljon eronnut tiistain treenistä, mutta joissain kohtaa lyhensin palautusaikoja 1-1,5 minuuttiin (mavessa pidin kahden minuutin palautukset). Mutta näin treenasin eilen:

- Maastaveto 5 x 5 (pitkästä aikaa!)
- Leuanveto 3 x 5
- Penkkipunnerrus 3 x 10
- Pystypunnerrus 4 x 10
- Hauiskääntö vasara, istuen 3 x 10
- Viparit sivuille 3 x 10
- Vatsarutistuksia:
    * istumaannousu 3 x 20

Mavessa tein pari lämppärisarjaa ja sitten viisi työsarjaa 60 kilolla. Tangossa oli kympin minikiekot, joten oli hakemista siinä lähtöasennossa, kun tanko oli niin alhaalla: muutama senttikin vaikuttaa jo aika paljon. Se paikka tuolla, missä voisi mavea fiksummin tehdä, on myös kyykkypaikka ja leuanvetopaikka, ja niitä on vain yksi. Ja se oli tietenkin varattu. Joten tuunasin ryhmäliikuntasaliin oman mavepaikkani: laminaatille asettelin riittävästi mattoja, ja siihen sitten tanko painoineen. Rakenteluun meni oma aikansa, mutta olin mavea päättänyt tehdä, niin piru vie, sitten tehdään. Semmoinen pistos ei kovin usein ilmaannu, joten olihan se hyödynnettävä.

Mavetellessa huomasin jo aina palautuksen jälkeen, kun rupesin laittamaan remmejä tangon ympärille, että juuri siinä kohtaa päätä särki vasemmassa ohimossa jyskyttäen. Seistessä tai itse treeniä tehdessä en sitä huomannut. Mutta kun rupesin vetämään leukoja, niin alkoi jo vähän huolestuttaa, kun kipu siirtyi silmän taakse takomaan. Pelotti, että kohta joku verisuoni päästä puhkeaa, ja kun se kipu ja jyskytys paheni aina leuanvedon työsarjojen aikana, niin jätin leuanvedot kesken. Tein vain 3 x 5, vaikka olin alunperin suunnitellut 5 x 5 tekeväni.

Ehkä nuo viparit tuolla lopussa oli vähän liikaa. Alkoi olla jo aika kuitti olo. Tai sitten olisi vaihtoehtoisesti voinut jättää hauiskäännöt pois. Turhaan ahnehdin. Penkistä sen verran, että tiistaina tein kymppejä 27½ kilolla, ja nyt rehvakkaasti päätin, että teen 30 kilolla. Koska kyllähän Arnoldin G6:lla kasvaa lihas ja voima parissa päivässä nyt ainakin tuon erotuksen verran! Kaksi ensimmäistä sarjaa menivätkin suht ok: ekassa sain kympin ja tokassa yhdeksän tuli puhtaasti. Mutta kolmannessa jäin kutoseen, joten viimeiseen sarjaan vähensin sitten painoja.

Nyt olo on tosiaan hyvin moukaroidun oloinen. Maastaveto pitkästä aikaa laittoi kropan aika koville ja olihan ohjelmassa muutenkin raskaita liikkeitä. Olkapäät ovat hellänä joka suunnasta, ja oikein tunnen, kuinka palautuminen on aivan puolitiessään. Eilen oli koko ajan nälkä ja tankkailinkin ruokaa kunnolla ja tekaisin myös vihersmoothien. Tein sellaisen muuten myös tänään, joskin taas hieman lisää tuunaten. Tällä kertaa:

- omena
- päärynä
- mangokuutioita pari kourallista
- 6-7 pakastepinaattikuutiota
- ruukku tammenlehtisalaattia
- avokado
- pala inkivääriä
- n. 0,5-1 dl appelsiinimehua

Tästä tuli nyt kermaisempaa (avokadon ansiosta) ja siihen tuli vähän potkua inkivääristä. Ei myöskään ollut ihan niin hedelmäinen kuin aiemmin, vaan enemmän tosiaan sellainen kasvis. Mutta kyllä tämäkin vielä aavistuksen makea oli. Tuosta satsista tulee hieman vajaa litran verran, eli minun tapauksessani kaksi annosta.

Olen tällä viikolla tehnyt salitreenien lisäksi muutaman aerobisen: maanantaina intervallitreenin ja tänään ja keskiviikkona tunnin pituiset pk-treenit, kaikki kuntopyörällä. Sain fyssarille ajan vasta 10.7., joten en ole uskaltanut nyt käydä juoksemassa, jos tuo hanuri tuosta kovasti kipeytyy. Ensi viikon treeneistä en osaa vielä sanoa mitään, kun on lomaviikko, ja osa siitä menee muualla kuin kotiympyröissä.

Tähän postaukseen ei nyt oikein liikene kuvia. Olen aika vähän niitä ottanut viime aikoina, ja mietinkin, että voisin itse muuttaa omat Flickriin lataamani kuvat Creative Commons-lisenssille, vapaasti muiden epäkaupalliseen käyttöön sen sijaan, että pitäisin nihkeästi kaikki oikeudet itselläni. Ei nyt ehkä omaa pärstää, mutta siis muita yleisiä kuvia; eläimistä, luonnosta jne. Mun ottamat kuvat nyt ei ole mitään hirveän hyvälaatuisia, kun yleensä aika hämärässä niitä näpsin pokkarilla tai kännykällä. Mutta noita järkkärilläkin kuvattuja toki voisi muut halutessaan käyttää - sikälimikäli joku kaipaa collie tai saksanpaimenmixien kuvia johonkin :D. Aloin niitä eilen käymään läpi, mutta tähän projektiin tulee kyllä menemään aikaan, kun tietysti haluan sitten muuttaa tiedostojen nimetkin vähän fiksummiksi ja laittaa tagitukset kohdalleen jajajaja..

Tähän ajatusvirran loppuun vielä: jostain Fitfashion-blogista bongasin tuollaisen "pätevän ja tarkan" persoonallisuustestin ja tekaisin sen. Olen sen perusteella Tehokas Suorittaja (kas, kuka olisi arvannut) ja Vahva Vaikuttaja. Olihan noissa paljon tutunkuuloista juttua, mutta tosi paljon myös sellaista en oo kyllä yhtään tommonen! Ehkä mielenkiintoisempaa kuitenkin oli tehdä itse testiä kuin lukea tuloksia. Piti oikein kunnolla pohtia eri vaihtoehtojen välillä.

Mukavaa alkavaa viikkoa, olipa se sitten työn, loman tai muun olemisen merkeissä! Loppuun sentään yksi kuva: tarpeeksi lämmintä näin kesäkuun lopulla, kun päällä on huppari, peitto ja kissa.

Etana etana näytä sarves, tuleeko mulle lihasta?

Oivoi, eilen tuli syötyä karjalanpiirakoita niin, että olin haljeta. Kolme tuntia niitä väsättiin, minä pyöritin pohjia ja mies täytti ja paistoi. Söin ainakin kaksitoista, yli puoli kiloa :D. Lisäksi oltiin juhannuksen ja piirakoiden kunniaksi siirretty herkuttelupäivä sunnuntailta lauantaille, niin söin pari kourallista myös irtokarkkeja samaan konkurssiin. Iltaseitsemän aikaan kömmin masun viereen köllöttelemään ja heräsin siitä vähän ennen yhtätoista. Oli niin tukala olo, että oli pakko päästä vähän liikkumaan ja karistamaan kaikkea sitä kerrytettyä energiaa. Lähdin siis ihan rehellisesti sanottuna kalorienkulutuslenkille. Koira juoksuvyöhön ja tassua toisen eteen. Ihana valoisa juhannusyö, sopivan viileä juosta ja kulki tosi hyvin. Syke pysyi tosi alhaalla koko ajan, vaikka vauhti oli ihan reipas. Kunnon tankkauksen ansiotahan se oli. Välillä otettiin vähän tahattomia spurtteja, kun rusakot olivat aktivoituneet ja pari kissaakin bongattiin.

Ei juostu kuin seitsemän kilsan lenkki, mutta se teki ihan älyttömän hyvää sekä pääkopalle että muutenkin olemukselle. Piriformiksen kipu/kireys ei tuntunut pahenevan, mutta siellä se on edelleen ja jotain sille täytyy tehdä. Huomenissa soittelen siis aikaa fyssarille. Maltoin kuitenkin venytellä ennen yöunille menoa ja lenkin allekin olin pyörähtänyt vanhemman koiran kanssa pienen kävelylenkin, menköön se lämmittelystä. Mitään verryttelyjä en tehnyt, kun en malttanut. Ja niin, täällä viikolla olen venytellyt vähän melkein joka päivä, eikä ole ollut mitään tarvetta kirjata niitä ylös Heiaheiaan, enkä ole edes katsonut koko venyttelyyn kuluvaa aikaa. Yksittäisen venytyksen kestoa olen kyllä katsonut kellosta, että pysyn siinä tarpeeksi pitkään. In your face, suoritusminä!

Yöllä lenkin ja venyttelyjen jälkeen menin suihkuun ja sukelsin sieltä puhtaisiin lakanoihin. Mies oli nimittäin aamulla herännyt siihen, että oli läimäissyt kätensä lakanalla olevaan kissan (ruoho-)oksennukseen. Olin itse ollut koirien kanssa aamulenkillä ja tullessani kotiin olin vähän hämilläni, kun hän ei ollutkaan nukkumassa. Mies oli siltä silmänräpäykseltä marssinut pyykkitupaan muutaman tunnin yöunien jälkeen pesemään lakanoita ja petauspatjaa. Kissat <3.

Tänään aamulla puoli seitsemän maissa kävin vetäisemässä kevyen viikon viimeiset salitreenit. Tällaisen ohjelman kirjoittelin ennen salille menoa:

- penkkipunnerrus
- ristikkäistalja
- ojentajarutistus taljassa
- ranskalainen punnerrus käsipainoilla
- pystypunnerrus käsipainoilla
- pystysoutu käsipainoilla
- viparit eteen + sivulle

Kaikkia liikkeitä tein 2 x 12 ja painot olivat taas pikkuisen pienemmät kuin normaalisti. Penkkiä tein esimerkiksi pelkällä tangolla ja vipareita kolmen kilon käsipainoilla. Vähän hölmöltähän se painojen heiluttelu taas tuntui, mutta nyt olin yksin salilla, niin ei ollut mitään selittelypaineita kenellekään. Vähän yli puoli tuntia meni tuohon kaiken kaikkiaan ja tein lopuksi vielä vatsoille taas pari sarjaa jalkojen nostoa penkillä. Se on niin kiva liike ja tuntuma tosi hyvä, kun malttaa vaan tosiaan nostaa jalat suoraan ylös ja nimenomaan alavatsalla. Välillä näkee sellaista heilumista, ettei tiedä, yrittääkö liikkeen tekijä mennä siitä niskaseisontaan, vai mikä on homman nimi. Olen tietysti juuri paras henkilö arvostelemaan muiden suorituksia, superasiantuntija!

Eilen muuten tein karjalanpiirakoiden lisäksi taas jonkinmoisen vihersmoothien. Olin jo viikko sitten ostanut kaupasta omenan evääksi töihin, mutta en ollut sitä syönyt ja se alkoi jo olla vähän pehmeä. Päätin soseuttaa sen smoothien joukkoon. Jääkaapissa oli myös tammenlehtisalaatti, joka oli jo paremmat päivänsä nähnyt, niin nypin siitä pari huonompaa lehteä pois ja ymppäsin mukaan. Näillä aineksilla mentiin:

- yksi keskikokoinen omena
- yksi keskikokoinen päärynä
- ruukku tammenlehtisalaattia
- 4-6 pakastepinaattikuutiota (en muista tarkalleen)
- pari kourallista pakastettua mangoa
- loraus appelsiinimehua (laitoin alkuun, kun ei meinannut lähteä tehosekoitin pyörittämään. Noin 0,5-1dl)

Näistä määristä tuli kaksi isoa lasillista, yhteensä n. 8-9 dl. Harmitti myöhemmin kun olin jo kaapinut smoothien pois tehosekoittimen kulhosta, että unohdin inkiväärin. Mutta hyvää tästä tuli, siskokin tykkäsi. Parivuotias siskonpoika nyrpisti nenäänsä maistaessaan, mutta kohteliaasti ilmoitti, että "kylmää" :D.  Se oli oikein raikasta ja hedelmäistä. Nyt voisi jatkossa tuunata sitä vähän vihreämmäksi vielä, eli lisätä vaikka pinaatin osuutta. Hyvin tuossa saa nostettua päivän kasvismäärää. Ei oliisi tullut mieleen syödä samaa määrää ilman soseutusta. Pelkkä ruukullinen tammenlehtisalaattia olisi jo ollut työlästä :D.

Aikoinaan pyöräytin koiralle usein kasvissoseita lihan joukkoon. Silloin opin, että koirat pystyvät käsittelemään kasviksia nimenomaan soseena, kun kasvisten solukko rikkoutuu soseutuksen (tai pakastuksen) yhteydessä. Mietin, että ehkäpä herkkävatsaiset ihmisetkin kestäisivät paremmin vaikka omenaa juuri soseutettuna? Töissä nimittäin omenaa syödessäni on pari ihmistä sanonut, että heillekin kelpaisi, mutta tulee vatsanpuruja. Ja joskus itsekin olen huomannut, että kun olen syönyt oikein ison omenan, sellaisen 400-500g, niin kyllä se saattaa siellä vatsassa jotain iskulauseita huudella.

Nyt kevyen viikon päätteeksi olen miettinyt taas kerran, että mihin suuntaan haluaisin treenejä viedä. Että saisi jotain suunnitelmallisuutta ja pitkäjänteisyyttä näihin treeneihin. Lihaksen kasvatus kiinnostaisi, etenkin yläkroppaan haluaisin lisää lihaa. Mutta en kuitenkaan jaksa syödä niin kurinalaisesti ja siististi, että kroppaan kertyisi nimenomaan sitä lihasta eikä joka lihasgramman kylkiäisenä tulisi pari(kymmentä) grammaa rasvaa. Sitten taas toisaalta olen ihan tyytyväinen kroppaani. Tänään aamulla salilta lähtiessäni olin tosi tyytyväinen sekä sen ulkomuotoon että toimivuuteen. Joo, on kireyksiä ja toistuvia vanhoja kremppoja, mutta en niitä sillä hetkellä murehtinut lainkaan.

Lisää lihasta meinaisi lisää painoa, ja arveluttaa sitten, että miten se vaikuttaa juoksuun. Entä jos mun kropan nivelet ei tykkää lisäpainosta? Suurenevan vaakalukeman kanssa varmaan pystyisin elämään (vaikka kyllä sitäkin täytyisi työstää mielessä, sen verran hupakko olen), jos se ei heikentäisi juoksuvauhtia ja jos ulkomuoto pysyisi siistissä kunnossa. Välillä jo mietin taas yhteydenottoa Haikaraiseen, mutta ensin olisi varmaan hyvä selvittää itselleen, mitä haluaa. EN TIEDÄ! Ja kellun tässä päättämättömyyden tilassa varmaan vielä syksylläkin.. Onneksi salilla käymisestä on kuitenkin terveydellistä hyötyä, vaikka se ei suunnitelmallista ja tavoitteellista olisikaan: lihaskunnon ylläpito ja yleensä liikkuminen niin että hengästyy ja hikoilee. Ja teen salitreenit sopivan raskailla painoilla, eli en himmaile tai fuskaa.

Ehkä mä vielä keksin, mitä haluan.

Kas, kevyt viikko

Nyt oli juuri oikea aika pitää kevyt viikko. Treenamisen nälkä on kova, mutta kroppa alkoi olla turhan kireä ja juminen. Maanantaina istuin töissä eri työpisteessä kuin tavallisesti, ja illalla olikin sitten jo vasemman lavan alueen lihaksessa pistävää kipua. Tennispallolla yritin hieroa kipeää kohtaa, mutta jonkinlainen kramppi siellä oli, eikä siitä ollut niin apua. Päätäkään ei voinut kivuttomasti kääntää vasemmalle. Olan yli kurkkiminen olisi ollut täysin mahdotonta. Mies hieroi, minkä taisi ja keskiviikkoiltana kokeilin laittaa siihen myös Voltarenia. Joogassa tehtiin muutamia liikkeitä, jotka sitä ehkä hieman avasivat, mutta varasin silti hierojan eiliselle.

Hieroja mutisi jotain subscapulariksesta, en saanut ihan selvää. Olin ekaa kertaa tuolla hierojalla (mutta siis vakituinen hierontapaikkani); virolainen mies, joka on aika paljon vaihtoehtohoitoihin kallellaan. Puhui energiavirroista ja tekee ilmeisesti myös kuppausta, akupunktiota, reikihoitoja jne. Vähän ehkä turhan lempeät otteet minun makuuni, olisi saanut olla ehkä aavistuksen voimakkaampi käsittely. Mutta pyysin häntä hieromaan myös piriformiksen aluetta, kun se nyt vaan edelleen kirrailee. Hänen näkemyksensä oli se, että nuo vanhat välilevyn pullistumat ovat ehkä jättäneet iskiashermon hieman alttiiksi kipeytymiselle.

Hauskasti murtaen hän kysyi, että kun vaikutan niin kehotietoiselta (??) ihmiseltä, niin miten ihmeessä minulla on näitä kolotuksia ja jumeja eri puolilla kroppaa. Trapezius-lihaskin on tosi tiukka, istumatyöläisen perusharmeja. Pohdin, että syynä voisi olla se, kun olen niin laiska venyttelemään, ja olen kauttaaltaan niin jäykkä ihminen muutenkin (plus se istumatyö). Hän totesi, että minulla on aika kuivat lihakset, "mutta se ei ole paha eikä hyvä vaan se on niinkuin on, se on ominaisuus". En sitten tiedä, mitä se tarkoittaa, että on kuivat lihakset? Pitäisikö olla enemmän nestettä kehossa?

Googlasin "kuivat lihakset" :D, ja päädyin mm. lukemaan Nyyssölän kirjoitusta siitä, että kuivat lihakset ovat alttiit loukkaantumiselle, mutta tämä tarkoitti ilmeisesti dieetin aikana kuivuvia lihaksia. Sitten oli joku saitti, missä mainittiin, että kuivat lihakset ovat alttiita krampeille. Mielenkiintoista. En tosin tiedä, pitäisikö tälle "ominaisuudelle" yrittää tehdä jotain? Hieroja käsitteli myös kyynärvarret ja olkavarren lihakset ja päivitteli sitä, kun käteni ovat niin kylmät. Hän kysyi, mikä mahtaa olla leposykkeeni ja se on nyt viime aikoina mitattuna ollut siinä 50-56 välillä. Ja onhan toki nuo alhaiset verenpaineet. Repeilin melkein ääneen, kun löysin googlatessani tällaisen toteamuksen:

"Lääkäri Väänänen vääntää mieluusti asian ihan päälaelleen: "Kylmät jalat ja kädet ovat itse asiassa hyvä ominaisuus. Tällaisilla naisilla pulssitaajuus ja verenpaine ovat matalia. He ovat myös yleensä hoikkia." He voivat mahdollisesti myös olla tasaluonteisia, eli jatkuvasti motkottamassa miehen tekemättömistä töistä." (lähde)

Kylmien käsien kanssa olen jo oppinut elämään, ja esim. tänäänkin aamulenkillä oli hanskat kädessä, vaikka vastaan tuli ihmisiä t-paita päällä. Kun jos kädet pääsevät jäähtymään liikaa, niin sitten niitä jo kolottaa ikävästi.

Kevyt viikko alkoi maanantaina hölkkälenkillä, kun teki tosiaan mieli kokeilla, miten se sujuu pakaran kanssa. Kipeytyykö lisää, tai tuleeko mitään oireita. Kyllä se otti itseensä. Ei pahasti, mutta jo lenkin aikana alkoi vähän tuntua. Maanantaina töissä kävely oli sitten vähän jäykkää, mutta venyttelin ja hieroin tennispallolla joka päivä, ja se meni pikkuhiljaa paremmaksi. Ei lainkaan niin paha kuin toukokuisten pitkien lenkkien jälkeen. Mutta ei se siis parantunut ole. Kun se ei eilisestä hieronnasta oikein miksikään muuttunut, niin taitaa olla aika hakeutua fysioterapiaan. Art-Fysion Filippa on hoitanut alakroppaani aiemmin, joten varmaan yritän saada ajan hänelle, kun nyt näyttää palanneen äitiyslomalta.

Tiistaina lepäsin, enkä tehnyt intervallitreeniä. Menen nyt suurinpiirtein Haikaraiselta saamani kevyen viikon ohjeilla: intervallitreeni jää pois, ja salilla teen 10-20% kevyemmillä painoilla, kaksi sarjaa per liike. Vaikka en dieetillä olekaan, niin tuo intervalli ei oikein istu kevyen viikon ajatteluun. Keskiviikkona tein selkä-hauis -treenin kyllä kolmella sarjalla per liike, mutta pienemmillä painoilla ja jätin pari toistoa tekemättä. Ajattelin kevyen treenin auttavan tuohon yläselän tiukkuuteen. Että jos siinä saisi verryteltyä sen aukinaisemmaksi. Eikä se pahaa kyllä tehnytkään. Tein kolme liikettä selälle: leuanvedot (no, niitä ei oikein kevennetysti voinut tehdä, mutta tein vain kaksi sarjaa), pull downia ja kulmasoutua tangolla. Samoin hauiksille tein kolme liikettä.

Ennen treeniä nopea räpsäisy

Tuntui hölmöltä vaan heilutella painoja, mutta yritin pitää mielessäni, että tällä on tarkoituksensa. Silti teki mieli vähän selitellä muille treenaajille - joita oli yllättävän paljon siihen aikaan aamusta - että normaalisti kyllä treenaan ihan kunnon painoilla. Ajattelin, että jotain muka kiinnostaa, tai edes katsoo, että "eihän tosta ton treenistä oo mitään hyötyä".  Keskiviikkona illalla oli sitten taas jooga. Täytyy myöntää, että oli aikamoisen psyykkaamisen takana mennä sinne. Vaikka tiesin sen tekevän hyvää. Mutta koti houkutteli enemmän. Sitten sisuunnuin: neljä kertaa tätä kaiken kaikkiaan edes on, millainen laiskuri ei siitä selviä? Ei vaan ole löytynyt sopivaa joogaa minulle. Kaipaisin sellaista rentoa, iloista, normaalia; jotain, mistä on kaikki hörhöily riisuttu pois. Ehkä jotkut syvävenyttelytunnit voisivat olla enemmän minun juttuni.

Mutta tarpeeseenhan se joogaaminen tuli taas. Tehtiin erilaisia selkä- ja rintarankaa kiertäviä ja avaavia liikkeitä, ja niitä takareiteen kohdistuvia venytyksiä. Tällä tunnilla yritin erityisesti keskittyä hengityksen tarkkailuun ja se sitoi jotenkin ajatuksetkin. Monesti tuntuu, että ne karkaavat työasioihin tms. Mutta nyt vähän upposin siihen hengityksen ajattelemiseen. Välillä näin ikkunasta pilvet taivaalla, mutta ne vain olivat, en ajatellut niitä yhtään.

Eilen torstaina pidin taas treeneistä lepopäivää, ja kävin illalla siellä hieronnassa. Tänään kävin aamulla treenaamassa alakroppaa kevyesti. Alkuun pakarapotkuja, kun kyykkypaikka oli varattu. Sitten kyykkyä, suorin jaloin mavea, vaakaprässiä, ak-kävelyä ja hip thrustia. Loppuun treenasin vielä vähän vatsalihaksia. Tänään kevyesti treenailu ei tuntunut yhtään niin hölmöltä. Jotenkin alakropan treenaaminen normaalisti on henkisesti aina raskaampaa, liikutellaan isoja(...) rautoja ja jos viimeiset toistot esim. kyykyssä eivät onnistuisi, niin tilanne on vähän erilainen kuin vaikkapa hauiskääntöjen kanssa.

Huomenna tai sunnuntaina käyn vielä treenailemassa ojentajat, olkapäät ja vähän rintaa. Nyt olen melkein päivittäin venytellyt rintalihaksia, ja eilen hieroja näytti vielä pari venytystä lisää, niihin tosin tarvitsee avustajan. Ja siinä missä takareisien venytys on tuskaa, niin rintalihasten on aivan ihanan rentouttavaa. Tänään olisi pitänyt ottaa ryhdistä ennen ja jälkeen -kuvat, kun salilla taas penkillä maaten tein pitkät venytykset sekä isoille että pienille rintalihaksille. Ja ihan selvä ero näkyi olkapään asennossa sivuttain tarkasteltuna! Se ei kiertynyt lainkaan niin sisäänpäin kuin normaalisti.

Tänään aamupäivällä keiteltiin riisipuuro ja huomenna on tarkoitus väsäillä siitä karjalanpiirakoita. Iltapäivällä syötiin lämmintä perunasalaattia, jonka ohjeen bongasin joskus viisi vuotta sitten, ja vähintään kerran kesässä tätä tulee tehtyä. Koska siskon perhe oli kylässä, niin unohdin räpsiä kuvan ruoasta, mutta tässä ohjeesta (ja meidän tekemänä se ei kyllä näytä noin aneemiselta kuin tuossa kuvassa olevassa kuvassa :)).

Tänään käytettiin jääsalaattia ja tammenlehtisalaattia, koska tuossa hemmetin lähikaupassa ei tunnu koskaan olevan rucolaa, kun sitä tarvitsee. Mutta ei se mitään, tammenlehti ajoi asiansa ihan yhtä mallikkaasti. Salaatin seuraksi paistettiin tofukuutioita seesamiöljyssä.

Mieli tekisi huomenna hölkkäilemään, mutta uskaltaisikohan sitä?

Jäykkis puntilla

Viikon treenit on nyt todennäköisesti tehty. Todennäköisesti siksi, että hieman houkuttaisi tänään käydä kokeilemassa, miten pakara kestää juoksua. Pari alakroppatreeniä se on nimittäin tässä juoksutauon aikana ottanut vastaan sen kummemmin hermostumatta.

Tällä viikolla treenasin vähän eri tavalla. Oli aikaa ja jaksamista, niin jaottelin yläkroppaa vähän eri päiville. Maanantaina treenasin pelkästään olkapäät ja ojentajat, ja painotus oli reippaasti olkapäillä. Niihin haluaisin kyllä lisää lihaa. Tämmöisen setin tein:

- pystypunnerrus käsipainoilla
- viparit sivuille
- pystysoutu käsipainoilla
- viparit eteen

- kapea penkki käsipainoilla
- ranskalainen punnerrus käsipainoilla
- dippi jalat penkillä

- takaolkapäät käsipainoilla istuen (vasten penkin nojaa)
- viparit sivuille kylkinojaten

Lopuksi tein vielä vatsalihaksille jalkojen nostoa penkillä kolme sarjaa.

Treeniin meni hieman alle tunti ja oli kiva pitkästä aikaa tuntea seuraavana päivänä kunnolla arkuutta olkapäissä, kun oli niitä veivattukin joka kulmasta.

Tiistaina tein tavallisen intervallitreenin kuntopyörällä, ei siitä sen kummempaa.
Keskiviikkona sitten treenasin selkää ja hauista seuraavasti:

- alkuun leuanvetoja 3 x 5 (muutama siellä menee jo puhtaasti ylös, mutta enimmäkseen negatiivisia)
- pull down viisi sarjaa: nousevat painot, laskevat toistot
- kulmasoutua heti perään yksi sarja tangolla
- vaakasoutua tein ensimmäistä kertaa tuolla salilla, oli vähän hakemista painojen ja asennon kanssa.

- hauiksille vasarakääntöjä
- hauiskääntöjä yksi käsi kerrallaan penkkiä vasten
- hauiskääntö taljassa kyykyssä

Lopuksi kaksi vatsalihasliikettä; jalkojen nostoa penkillä aina yksi 20 sarja ja heti perään lankkuun. Ja tämä setti kolmesti.

Keskiviikkoiltana menin taas joogaamaan. Siellä keskityttiin tällä kertaa aika paljon takareisiin, eikä se kyllä helpottanut yhtään itselleen nauramista. Olen varmasti maailman jäykin. Sekin yksi nainen, joka ekalla kerralla sanoi olevansa "tosi jäykkä ja kankea", paineli siellä kämmeniä lattiaan aivan kevyen näköisesti. Minullahan siis pelkkä istuma-asento (jossa jalat ovat suorana edessä) tuntuu hieman tukalalta. Siitä levitettiin jalat hieman leveälle v-asentoon ja olisi pitänyt liu'uttaa käsiä pitkin kohti nilkkaa. Ja taas opettaja ähellystäni vilkaisten: "tai voi ottaa vaikka polvesta kiinni.." No, mutta hyvää se teki.

Torstaille pidin lepopäivän. Nuo lepopäivät ovat aina aikataulullisesti vähän hankalia (silloin kun koirat ovat täällä), kun herään kuitenkin samaan aikaan kuin muinakin päivinä. Ja se on siis ennen viittä. Eikä vanhempi koira ole yhteistyökykyinen lenkkeilyyn siihen aikaan. No nyt kävi niin "onnellisesti", että satoi, joten lähdin sitten vain juniorin kanssa lenkille ja päätin armahtaa mammakoiran pitkältä lenkiltä sinä aamuna. Kotiin palattuamme heitin sen vain erikseen tuohon joenrantaan pienelle vartin pyrähdykselle.

Mutta muuten lepopäivä oli paikallaan. Vaikka mieli poltteli treenaamaan, niin keho tarvitsi kyllä yhden välipäivän siihen kohtaan. Tällä viikolla on ollut niin tarmokas olo, että olisin voinut vetää vaikka 5-jakoisella läpi koko kropan kahdesti.

Perjantaina treenasin alakropan. Silloin kyllä salille lähtö kieltämättä vaati vähän (mutta vain vähän) tsemppausta. Tein täsmälleen saman treenin kuin viimeksi:

1. takakyykky
2. suorin jaloin maastaveto
3. potkuja taaksepäin laitteessa ("rear kick")
4. vaakaprässi
5. askelkyykkykävely
6. lantionnostoja tangolla

Mutta tällä kerralla kyllä nostin jo painoja ja muutenkin oli vähän enemmän varmuutta tekemisessä. Kyykkäämisessä tajusin viimein, että nilkat ovat sen verran jäykät, että syvemmälle kuin boksikyykkyyn meno on omalta kohdaltani melko lailla mahdottomuus. Ja muistin fysioterapeutin neuvoman nilkan joustavuutta lisäävän liikkeen, jonka otan nyt päiväohjelmaan. 

Aika kipeäksihän tuo treeni veti taas koivet ja pakarat, niin otin sitten eiliselle lauantaille heti toisen lepopäivän, jotta saan palautumisen kunnolla käyntiin. Käytiin eilen testaamassa kotimme viereen avattu kiinalainen ravintola. Ennakkoaavistukseni osui oikeaan: aika latteaa ruokaa, ei mikään elämys.

Alkupaloja: salaattia, ananasta, tomaattia, maissia, sushia

Pääruoaksi riisiä ja tofua kasviksilla

Tuo pääruoka tuntui olevan aika turha. Kastike tuntui olevan pelkkää kasvilientä ja maizenaa. Kasvikset eivät oikein maistuneet muulle kuin suolalle. Mies keskittyikin sitten sushibuffetin puoleen, jossa taisi olla kaikkiaan viisi vegaanista vaihtoehtoa. No, eipä tullut syötyä liikaa, kun en niin lämmennyt tuolle ruoalle. Mutta toivon silti, että paikka pysyy pystyssä, koska sen paikalla on aiemmin ollut pelkkä lähiöbaari (jonka nimi ja omistaja on vain vaihtunut muutaman kerran ajan kuluessa), ja etenkin kesäiltaisin sieltä kuului aiemmin kännistä karaokemölinää tänne meille asti.

Tänään kävin sitten treenaamassa taas yläkroppaa. Yhdistelin noita viikolla tekemiäni treenejä seuraavasti:

- leuanvetoja 3 x 5
- pull down viisi sarjaa: nousevat painot, laskevat toistot
- kulmasoutu tangolla heti perään yksi sarja

- pystypunnerrus käsipainoilla
+ viparit sivuille
Tämä siis vuorosarjana, liikkeiden välissä 30 s. palautukset.

- pystysoutu käsipainoilla
- viparit eteen

- hauiksille vasarakääntöjä kolme sarjaa ja heti perään
- yhden käden hauiskääntö penkkiä vasten yksi sarja
- hauiskääntö taljassa kyykyssä

Loppuun vatsalihaksille kaksi liikettä: jalkojen nosto penkillä ja vatsarutistus taljassa; tämä vuorosarjana, kolme sarjaa.

Paljon oli siis liikkeitä, mutta tosiaan joitakin tein vain sen yhden sarjan. Jotenkin iski ahneus, kun ohjelmaa kirjoitin ylös ja olisin halunnut vielä viparit sivuillekin, mutta jostain piti karsia. Nyt meni aikaa tunti ja kaksi minuuttia, mikä on ihan ok; siihen sisältyy kuitenkin 12 minuutin lämmittelyt. Viparit eteen tuntui vasemmassa olkapäässä vähän ilkeältä ja siinä pitikin sarjojen välissä venyttää rintalihaksia. Kävin penkille makaamaan pienet parin kilon painot käsissä ja levitin kädet auki. Ihanasti rintalihas kyllä venyi. Olisin voinut nukahtaa siihen asentoon, niin hyvältä se venytys tuntui. Ja sen avulla sain tehtyä liikkeen loppuun.

Niin, rintaa en tällä viikolla treenannut lainkaan. Tosiaan rintalihakset ovat nyt niin kireät, että yritän niitä vähän availla ja rentouttaa, ennen kuin seuraavaa treeniä niille teen. Ja tarkoitus on yrittää ajoittaa rintalihastreenit jatkossa viikonloppuun. Mielessä kaikuu vaan fyssarin sanat siitä, kuinka ensin teen penkkitreenit ja sitten meen toimistolle istumaan koneen ääreen, niin rintalihas on vaan supistuneena koko päivän, kiristyy ja vetää olkapäät sisäänpäin. Eipä ihme, jos treenatessa siis olkapää vähän kiukustuu.

Tänään sain treenata salilla aivan yksin. Ei ollut seuraa sunnuntaiaamuna klo 7 aikaan. Ja siellä ei jostain syystä ollut edes musat päällä, joten aivan aavemaisessa hiljaisuudessa treenasin. Painot vain kilahtelivat ja kaiku vastasi. Laskin toistoja ääneen, kun ei ollut ketään kuuntelemassa. Aamuaurinko paistoi kaihtimien takaa ja tuulettimet hurisivat hiljalleen. Ihanan tunnelmallinen sunnuntaiaamun treenihetki. Jotenkin olen alkanut tuntea tuon salin jo omakseni, ja on tosi sääli, että rakennus puretaan. Kaikessa rumuudessaan siinä on kuitenkin jotain kasarinostalgiaa. Tikkurilasta halutaan nyt "kaupunkimaisempaa", mikä tarkoittaa korkeampia rakennuksia ja tiheästi rakennettua maisemaa. Se vähän ahdistaa itseäni, kun matalat rakennukset ja tietty väljyys jättävät kuitenkin kaupunkiin jotain henkireikää. Ei mitään puistoplänttiä missään :(. Minulle kelpaisi oikein hyvin asuinpaikaksi joku Stars Hollown (Gilmore Girls) tyylinen pikkukaupunki.

Tänään on sunnuntai, mikä tarkoittaisi herkkupäivää. Viime sunnuntain herkuttelut jätin väliin ihan tarkoituksella. Ei vaan tehnyt mieli, niin en viitsinyt väkisin lapata, "kun kerran saa". Tänäänkään ei ole vielä muuten ollut mitään mielitekoja, mutta ostin eilen vahingossa kaupasta Alpron sitruunajogurttia. Piti ostaa kaksi purkkia maustamatonta, mutta toinen purkki olikin sitten tuo sitruuna-lime. Ei siinä mitään, ihan hyvää se on ja tulee syötyä. Mutta sitä söin sitten tuossa jälkiruoaksi. Aamupuuroa tuunasin vähän: banaania, mustikkaa, kanelia ja kardemummaa. Mutta se kaipaa kyllä vielä jotain särmää. Useimmiten puuron lempeys on paikallaan, mutta tänään kaipasin kyllä jotain kipakkuutta siihen. Huippunopeasti tuo satsi kyllä salin ja palkkarin jälkeen upposi, ei ongelmaa!

Mukavaa ja rentouttavaa sunnuntaita!

Liebster-blogihaaste

Heidiltä sain Liebster-awardin, ja ilahduin kovasti, kiitos! :) Kyllähän tuollainen palkinto nyt mieltä lämmittää, kun en ole mikään pro-bloggari kuitenkaan.

Awardin mukana kulkevat seuraavat säännöt:

1. Postaa palkinto blogiisi.
2. Kiitä bloggaajaa, joka antoi palkinnon sinulle ja linkkaa takaisin hänen blogiinsa.
3. Kirjoita 11 satunnaista faktaa itsestäsi.
4. Vastaa nimeäjäsi 11 esittämään kysymykseen ja aseta 11 kysymystä sinun ehdokkaillesi.
5. Nimitä 11 bloggaajaa, jolle tahdot tämän palkinnon antaa.
6. Ilmoita ehdokkaillesi, että olet nimennyt heidät.

Kahdessa postauksessa olen noita faktoja jo kirjoitellut; täällä (melkein tasan vuosi sitten!) ja täällä (viime lokakuussa). Joten koko viikon ajan noita faktoja mietin. Ja aina tuli mieleen juttuja sellaisessa paikassa, etten saanut niitä kirjoitettua ylös, joten osa jo unohtuikin. Mutta tässä nyt näitä, mitä jäi mieleen ja mitä ei ehkä ole vielä kuultu..

11 faktaa minusta:

1. Olen jonkinlaisessa koukussa stand up-komiikkaan ja sitä kautta rakastunut Louis C.K:n ajatuksenjuoksuun. Parasta stand up on melkein silloin kun ei enää edes naurata, vaan lähinnä hymähdyttää, tai vähän jopa järkyttää. Parasta ei siis ole mikään alapäähuumori (vaikka sillekin on paikkansa), mutta sellainen musta, vähän kuin tässä pätkässä. En välttämättä innostu keskustelemaan stand upista muiden kanssa, koska olen vähän sellainen snobi tämän asian kanssa, ja usein vastapuoli tykittää "joo, mekin nähtiin Ilari Johansson firman pikkujouluissa ja se oli niin hauska". Ja sitten ollaan ihan eri aaltopituudella sellaisen asian kanssa, johon suhtaudun sikamaisella vakavuudella.

2. Minulla oli 12 vuotta sitten otsatukka, ja aina välillä mietin, pitäisikö taas leikata. Sitten kun se on, niin sitä vain kasvattelee pois. Ja yliopistoon mennessä tukka oli ihan lyhyt, siitä en enää haaveile.

Vuonna 2002

Vuonna 2000, opiskelijakortin kuva.
22-vuotias nainen vai 12-vuotias poika?

3. Suhtaudun tosi epäluuloisesti lääkkeisiin, joita minulle määrätään. Viimeksi kun oli voimakasta närästystä, en halunnut ottaa lääkärin kirjoittamaa lääkettä, vaan katsoa ensin, miten tilanne kehittyy. Eläimille kyllä tietenkin syötän kaiken tarvittavan kyseenalaistamatta. Ja varmaan omalle kohdalle osuva vakava sairastuminenkin muuttaisi asennetta. Mutta siihen asti luen pakkausten tuoteselosteet ja kuvittelen, että juuri minulle tulee ne “äärimmäisen harvinaiseksi” luokitellut sivuoireet.

Ja jos on ihan pakko ottaa lääkettä, saan siihen kulutettua minuuttikaupalla aikaa. Pyörittelen pilleriä sormissa, alan tehdä jotain muuta välillä, muistan taas lääkkeen, kaadan lasin vettä, tuijotan lääkettä.. Antibiootteja en ole tainnut aikuisikänä juuri syödä, en muista koska viimeksi? Varmaan silloin 2009, kun koira puri reidestä. Kipulääkkeisiin en oikein enää usko, kun en ole niistä ikinä mitään instant-apua saanut. Jos on ollut kauhea päänsärky, olen ottanut lääkkeen ja mennyt nukkumaan. Sitten uskon, että uni oli se, joka helpotti, eikä lääke.

4. Viimeiset pari viikkoa olen syönyt joka päivä lounaaksi K-kaupan salaattibaarista ostamaani salaattia. Aika arvokasta (15,90 kg), mutta maksan mielelläni siitä, että joku on pilkkonut kaiken valmiiksi, ja voin vain napsia rasiaan tarvittavan määrän sitä mitä tekee mieli. Aika sama satsi on ollut joka päivä: pohjalle salaattia, kirsikkatomaattia, kurkkua, paprikaa, porkkanaraastetta ja appelsiinipaloja. Sitten papusekoitusta ja hieman avokadoa, ja päälle ihan pikkuisen pastaa ja aurinkokuivattuja tomaatteja. NAM! Töissä lisään siihen vielä kylmäsavutofua ja salaattipähkinäsekoitusta. En ole vielä kyllästynyt.

5. Jos huomaan itsessäni jonkun ärsyttävän luonteenpiirteen tai ominaisuuden, niin kapinamieliala nousee ja alan taistella sitä vastaan. En tyydy siihen, mitä on vaan pyrin aktiivisesti muuttamaan tilannetta. Ärsyttää myös, jos ihmiset vetoavat omiin heikkouksiinsa: “mä nyt vaan on tämmöinen, enkä voi sille mitään”. Hmpfh.

6. Rasismi on mulle tosi punainen vaate. Lopetin Prime Body -blogin lukemisen, kun kirjoittaja (Umppu) oli avoimesti ja typerästi rasistinen. Siihen asti hän oli ollut vain jotenkin liikuttava hössö kirjoitusvirheineen. Jonkun verran jaksan rasistien kanssa väitellä, mutta kun faktat sotketaan mielipiteisiin, niin antaapa olla sitten. Kyllä itsekin joskus flirttailen stereotypioiden kanssa hyväntahtoisesti, ja välillä pitää pysähtyä miettimään, voikohan näin sanoa.

7. Inhoan kaikkea krääsää ja turhaa tavaraa. Olen vähän turhankin innokas heittämään tavaraa pois (= kierrätykseen). Vapaapäivänä saatan ratsata kaappeja ja miettiä, mistä kaikesta voidaan luopua.

8. Olen aikamoinen kotihiiri. Minulla ei ole mitään kaukokaipuuta tai erityistä tarvetta matkustella. Lyhyt kaupunkimatkustelu on ihan kivaa, mutta tunnen sellaisia, jotka elävät vain kesälomasta kesälomaan ja odottavat, että pääsevät etelään aurinkoon. Minä viihdyn tosi hyvin Suomessa kaikkina vuodenaikoina ja löhöaurinkoloma jossain etelässä olisi ajatuksenakin vastenmielinen.

9. Vähän pidempi juttu, joka kertoo ehkä periksiantamattomuudestani, sitkeydestäni ja ratkaisumalleistani..: kun olin 18-vuotias, hankin lisätuloja hoitamalla lapsia. Äitini työkaveri asui Helsingin Kontulassa ja olin siellä joskus viikonloppuisin hoitamassa pieniä kaksospoikia, kun heidän vanhempansa lähtivät viihteelle. Kerran kävi niin, että he tulivat kotiin sen verran myöhään, että viimeinen yöbussi ja metro oli jo mennyt. Ainoa keino päästä Hgin keskustaan olisi ollut taksi. Olin kuitenkin sen verran pihi, etten raaskinut käyttää juuri tienattuja rahoja taksiin, vaan päätin kävellä kotiin Keravalle. Muistelin, että Keravalta Helsinkiin on noin 30 kilometriä, joten mietin, että olen aamuksi perillä. En tajunnut, että olin niin itäisessä Helsingissä, että matka olikin vain noin 21 kilometriä. Vähän alle viitisen tuntia siinä muistaakseni meni, oli tihkusateinen yö, ja olin aika puhki kun pääsin kotiin. Kotona odotin äidiltä sääliä ja sympatiaa, mutta hän oli vain ylpeä ja “noniin, olitpas reipas”. Pyh!!

No, kului muutamia kuukausia, ja olin taas lapsenvahtina samaisella pariskunnalla. Olin siinä välissä muuttanut Korsoon opiskelijasoluun asumaan. Taas sama tilanne, tulivat vähän myöhään ja vannottivat, että nyt et sitten kävele kotiin (äitini oli kertonut tempauksestani..), vaan otat taksin, jos myöhästyt bussista. Siinä kohtaa olin vielä menossa bussilla, mutta jostain syystä sitä ei tullut. Olisiko se sitten ohittanut pysäkin etuajassa. Muistan ajatelleeni vain, että kun olen kerran aiemminkin kävellyt, niin eipä se ole iso juttu toistaa. Ja matkaakin oli viitisen kilometriä vähemmän. Tuolla kerralla kävi vielä niin kivasti, että joku mukava taksikuski noukki minut pitkällä suoralla kyytiin ja säästin varmaan muutaman kilometrin. Hän sanoi vielä pois jättäessään, että koittaa tähyillä kyytiä sinne suuntaan, mihin olin menossa ja pokata minut kyytiin toistamiseen.

10. Pahimpia painajaisia olisi tulla kutsutuksi ja joutua jonnekin Partylite, Tupperware, alusvaate, vauvanlelu, lisäravinne, pesuaine - tms. “kutsuille”. Hrrh.

11. Koirien kanssa lenkkeillessä laulan usein ääneen (kun olen varmistunut siitä, että olen yksin. Aina ei ole mennyt ihan nappiin..). Ja siis mitä vaan Britney Spearsista Katri Helenaan.. mitä nyt on jäänyt soimaan päähän vaikka salin soittolistalta.

************

Sitten vastaukset Heidin kysymyksiin:

1. Mistä sanasta pidät eniten?

Luontoon ja eläimiin liittyvistä sanoista on niin vaikea valita! Varsinkin vähän vanhahtavat sanat osuvat johonkin herkkään kohtaan: humma, kalla, ikihonka, sammal, aarniometsä, aava, pohjantähti, revontulet..

Ne olisivat varmaan kaikki ykkösenä. Mutta valitsen tähän nyt viron kielen sanan “musirull”, jolla hellittelen lemmikkejäni.

Minun pienet musirullit

2. Mistä sanasta pidät vähiten?

Lähdin etsimään tähän vastausta työsähköpostista :D. Kaikenlainen bisnesjargon puistattaa: jumpata (kun jotain asiaa työstetään), tahtotila, kehitysprojekti, aapee (action point). Yyh!

Mutta pahoittelen: silti vähiten pitämäni sanat löytyvät ihan ihmiskehosta. “Emätin” on varmaan voittaja, joskin myös “perna” on aika kamala.

3. Mikä sytyttää sinut?

Ymmärrys. Oma tai toisen. Kun näen, kuinka toinen ymmärtää; joko minua tai yhtäkkiä jonkun asian, joka oli vielä äsken vaikeaa. Kun jutellaan ja toinen alkaa yhtäkkiä täydentää lausettani, koska ollaan niin yhtä mieltä, että on vaikea olla hiljaa, kun tietää täsmälleen, mistä toinen puhuu! Jo tätä kirjoittaessani näppäimistö laulaa, kun se fiilis hiipii ihon alle jo kuviteltunakin!

4. Mikä sammuttaa intosi?

No se päinvastainen. Kun joku ei vaan ymmärrä; ei halua tai edes yritä. Kun huomaan, että NYT on se piste, jossa ei kannata enää edes yrittää. Siinä kohtaa yleensä hiljenen, ja hetken aikaa mieli vielä harhailee siellä keskustelun alkupäässä selailemassa menetettyjä mahdollisuuksia, ihan kuin jossain labyrintissä: minkä reitin valitsemalla olisin päässyt perille?

5. Mikä on suosikkikirosanasi?

Vittu. Se on vain ainoa, jolla on tarpeeksi painoarvoa. Kauhealtahan se kuulostaa, I know.

6. Mitä ääntä rakastat?

Tämä vaihtelee tosi paljon elämäntilanteiden mukaan. Mutta nyt eniten lämpimiä ailahduksia aiheuttaa kyllä pian 2-vuotiaan siskonpojan kihertävä iloinen nauru. Siitä tulee helposti jopa kyyneleet silmiin.

7. Mitä ääntä inhoat?

Nenän vihellystä. Voi hitto. Jos uloshengitettäessä nenän kautta kuuluu ääntä, niin järki lähtee.

8. Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla?

Pitkäaikainen haave oli eläinlääkäri, mutta en kestäisi idiootteja omistajia, jotka syöttävät eläimensä läskipalloiksi, eivät hoida niitä hyvin tai eivät osaisi päästää irti ajoissa. Tai vähättelevät: "joo, se lakkasi syömästä joskus kesällä..", "no toi patti on ollut tossa jalassa pari kuukautta ja välillä se sitä nuolee, ja alkoi tossa taannoin ontua.."

Toisaalta haluaisin ohjelmoida, mutta nyt kun olen jo 15 vuotta tehnyt toimistotöitä, niin kaipaisin jotain fyysisempää. Voisin kokeilla olla vaikka ihan vaan postinjakaja (mutta Itellan työolosuhteet ovat kuuleman mukaan hanurista). Fyysisissä suorittavissa töissä viehättää vaan se fyysisyys. Usein se kaikki itsenäinen päätöksenteko puuttuu ja omat vaikutusmahdollisuudet työhön ovat olemattomat, joten ei hirveästi houkuttele.

Haaveisiin on tullut niin paljon realismia, että on vaikea sanoa mitään. Olen huono unelmoimaan :). Jotain työtä, missä saa ajatella, tutkia ja kokeilla; ehkä pelata numeroiden kanssa. Eikä välttämättä tarvitse olla kovin sosiaalinen työ. Voisin vaikka kehitellä legopalikoita.

9. Missä ammatissa et haluaisi olla?

Jos jätetään itsestäänselvyydet (turkistarhaaja, teurastaja, koe-eläimiin liittyvät työt) pois, niin kyllä jotkut lakiin ja oikeuteen liittyvät tuntuvat aika hemmetin puisevilta.

10. Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle saapuessasi Taivaan porteille?

No että
“nämä tässä jo odottelivatkin sinua”
*päästää kaikki rakkaat lemmikkini mun luokse, ja ollaan kaikki sekopäisinä onnesta*

Ja sit voisi olla myös
“ei se Eikku sulla nyt niin huonosti mennyt. Ihan kelpo suoritus”.

11. Mikä on lempituoksusi?

Eih, tähän tulee vaan ruokajuttuja. Piparkakut ja tuore basilika olisi kärkisijoilla, mutta eipä ole edesmenneen koirani tuoksua voittanutta: sen pää tuoksui ihan sokerikakkutaikinalle. Siis sellaiselle, kun vatkataan kananmunia ja sokeria vaahdoksi. Se oli niin lempeän makea ja hurmaava. Sitä ei edes sadesää tai joessa pulahtaminen pilannut.

************

Ja sitten ne omat kysymykset:
(alisuorittajana käytän suurimmaksi osaksi noita viimevuotisia, kun ei kukaan ilmoittanut niihin silloin vastanneensa.. :P)

1. Mikä on tähän astisen elämäsi suurin saavutus?
2. Mikä vuosiluku on jäänyt mieleesi ja miksi?
3. Heikoin lihasryhmäsi?
4. Millä saat itsesi työpäivän jälkeen treenaamaan?
5. Mieluisin arkiaskare/kotityö?
6. Miten olet alkanut urheilla? (Ensimmäinen laji tai treenikokemus, miten vain)
7. Paras neuvo, jonka olet saanut tai ylipäätään hyvä neuvo, jonka muistat?
8. Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa ja mistä asiasta?
9. Mitä jo olemassa olevaa taitoa haluaisit kehittää itselläsi paljon paremmaksi?
10. Ketä julkisuuden henkilöä sinun on sanottu muistuttavan?
11. Paras työpaikkamuistosi (muisto työpaikalta tai -paikasta)?

Varmaan ihan yhtätoista bloggaajaa en löydä haasteeseen vastaamaan, mutta kokeillaanpa seuraavia..

Suvi / Juoksemattomuusblogi
Elina / Keppijumppaa ja porkkanaa
Nana / SuperFit Me
Elina / Endorfiinikoukussa
Jennie / My Project: Me
Pia / Liikuntakärpäsen puraisu

Kävin joogassa ja kohtasin ritarin

Viime kirjoituksen jälkeen aloin etsiä itselleni siltä istumalta sopivaa kehonhuoltokurssia ja päädyin Helsingin aikuisopiston Hatha-joogaan, jota on nyt kesäkuun ajan joka keskiviikko 1,5 tuntia. Juuri sopiva lyhytkurssi, jaksan sitoutua tuon verran ja hintakaan ei ollut paha, 44 euroa. Kurssi pidetään Annankadulla Astangajoogakoulun alapuolella, ja nyt siis tänä keskiviikkona menin ensimmäiselle tunnille.

Koska olen niin hemmetin skeptinen, kyyninen ja sarkastinen luonne, niin joogaan liittyvät kaikenlaiset spirituaaliset elementit aiheuttavat minussa sisäisiä nauruntyrskähdyksiä. Jotenkin vain saan niistä revittyä itselleni ihan liikaa komediaa. Lisäksi onnistun aina jotain sähläämään tai mokaamaan, ja näen vain itseni jotenkin ulkopuolelta, että toi yks ei kyllä tiedä yhtään, missä mennään nyt. Ja sekin huvittaa. Onneksi olin yksin, sillä kaverin tai siskon kanssa olisi ollut ylivoimaista pitää pokka. Ja mitä enemmän sitä ajattelee, että nyt oikeesti on vakavoiduttava, niin sen pahemmaksi se käy.

Tunti alkoi risti-istunnassa hengitellen. Kun opettaja sanoi rauhallisella äänellä, että "noustaan sitten seisomaan..", ponnahdin kuin vieteri pystyasentoon opettajan jatkaessa "rauhallisesti.." ja minua katsoen: "tai omaan tahtiin..". Nauruhermoja kutkutteli. Lähes joka kerta kun opettaja pyysi liikuttamaan oikeaa raajaa, aloitin vasemmalla. Ja niin sitä heilutaan sitten päinvastaiseen suuntaan kuin muut kurssilaiset, ja päädyin tietenkin tilanteisiin, jossa tuijottelen pää alaspäin tai väärään suuntaan kääntyneenä viereistä treenaajaa. Opettaja tietenkin hienovaraisesti huomioi tämän myöhemmin ohjeistaessaan, että "ota oikealla jalalla askel eteen. Tai voit aloittaa myös vasemmalla, jos se on kireämpi.."

Entuudestaan tuttua olikin se, että omien keuhkojen tilavuus on noin 1/8 opettajan keuhkoista. Kaikki nämä "hengitä sisään kun viet käden taakse..... ja ulos kun tuot sen takaisin eteen" tarkoittavat ainakin omalla kohdallani useampia ylimääräisiä välihengityksiä, ja että hengitän juurikin väärään suuntaan jo ensimmäisen toiston loppupuolella. Mutta nykyisin osaan jo suhtautua kaikkeen tuollaiseen aika rennosti, enkä olekaan tavoittelemassa mitään tähtioppilaan palkintoa.

2000-luvun alussa harrastin astangajoogaa muutaman kuukauden, eikä venyvyys ja liikkuvuus ole koskaan ollut niin hyvä kuin silloin. Mutta oli se aika rankkaa kuitenkin, ja treenasinkin viisi kertaa viikossa. En koskaan kuitenkaan ottanut sitä ihan omaksi lajikseni, ja minua aina häiritsi se pro-joogaajien läsnäolo ja kaikki mystiikka ja henkisyys, mitä siihen liittyi. Olisin halunnut vain liikuntaa, mutta silti tunneilla käytiin läpi kaikki omm.... -alkutervehdykset ja opetettiin, kuinka kuukautisten aikana ei saisi joogata ja niin poispäin. En halunnut siitä mitään kokonaisvaltaista elämäntapaa, ja meno tuntui jotenkin turhan ryppyotsaiselta. Siispä se jäi. Seitsemän vuotta sitten kävin alkeiskurssin uudelleen ja fiilis oli edelleen sama. Mutta en vieläkään ottanut opikseni, vaan kolme vuotta sitten menin siskon kanssa vielä kertaalleen syksyn kestävälle astangajoogakurssille. Siinä vaiheessa oli sitten jo tullut nämä välilevynpullistumat, joten joogaaminen ei tuntunut hyvältä ollenkaan. En pystynyt olemaan edes istuma-asennossa, kun selkää särki niin paljon. Taas kerran jätin sen kesken.

Tämä hatha ei tuntunut onneksi niin mystiseltä, mutta en silti oikein voi sille mitään, että joogakouluissa ja -opettajissa on mielestäni monesti jotenkin turhan teennäisen rauhallinen ja hiipivä "aura". Sellainen "zen", että vaikka maa nielaisisi rakennuksen tuosta vierestä yhtäkkiä, niin he vain nyökkäävät lempeästi ja jatkavat meditointiaan. Itse kaipaan enemmän elämää, koko tunteiden kirjoa. Että treenatessa voi pitää vähän melua; murista kun rauta on painavaa ja lysähtää kaikkensa antaneena matolle lepäämään. Ja voi heittää vähän läppääkin, eikä vastassa ole sellainen koko ajan vienosti ja hyväksyvästi hymyilevä lammas. En nyt tiedä, osaanko tätä oikein kuvailla.

Mutta kuitenkin kun työssä on hektistä ja kaikenlaisia kriisejä ihmisten välillä, niin oli ihanaa vain puolitoista tuntia keskittyä itseensä ja venytellä kehoa rauhallisesti ja kevyesti. Se teki mielelle vähintään yhtä hyvää kuin kehollekin. Kehonhuolto oli ajatuksenani, kun joogaamaan lähdin, mutta tuntui siltä, että aivotkin saivat kunnolla lepoa tuon tunnin aikana.

Tällä viikolla treenasin kahdesti yläkropan, tänään alakropan, ja lisäksi tein yhden intervallitreenin kuntopyörällä ja tuon joogan. Huomisesta en vielä tiedä, mitä teen, menen fiiliksen mukaan. Nuo yläkroppatreenit tein bfl-ohjelman mukaisesti, mutta alakropalle en uskaltanut niin pahaa rääkkiä tehdä. Aamulla tunnustelin vähän, mikä on tuon pakaran tilanne, ja eihän se täysin kunnossa ole. Päätin kuitenkin jonkinlaisen treenin alakropalle tehdä nähdäkseni, että miten se siihen reagoi. Kuusi liikettä tein:

1. takakyykky
2. suorin jaloin maastaveto
3. potkuja taaksepäin laitteessa ("rear kick")
4. vaakaprässi (koska pystyprässiin olin liian pieni, eikä sitä saanut säädettyä?? En edes ole mikään lyhytkasvuinen.)
5. askelkyykkykävely
6. lantionnostoja tangolla

Yritin nyt oikein ajatuksella keskittyä tuntumaan nimenomaan pakaroissa ja takareisissä, koska etureidethän  tahtoisivat tehdä kaiken työn. Yritin myös tehdä takareiden koukistusta istuen laitteessa, mutta en millään saanut sitä säädettyä itselleni sopivaksi. Pitänee pyytää joku laiteopastus tuolla jossain vaiheessa. En vaan siis saanut niitä säätöjä niin, että olisin ylettänyt tekemään koukistusta. Pienin mihin sen sain, niin olisin joutunut löhöämään siinä penkissä, eikä toivoakaan, että selkä olisi ollut kiinni istuimessa. Hmph, laitteet.

Salilta lähtiessäni join palkkaria, ja kun se loppui, kaivelin treenilaukusta vesipullon jämät, kun oli vielä jano. Vartiointiyritys G4S:n auto ajoi ohitseni, vilkaisi minua, kääntyi salin pihaan ja peruutti sieltä hetken kuluttua ja lähti perääni. Sivusilmällä seurasin tilannetta ja olin vähän jo ihmeissäni, että mitähän se tyyppi pörrää tuossa. Olin ehtinyt kotiovelle, kun auto ajoi perässä pihaan ja sieltä nousi vartijapoika sanoen, että "hei, sulta tippui tää" ja piti kädessään ällöttävän hikistä ja ryppyistä treenihanskaani. Se oli varmaan tippunut siinä, kun kaivelin vesipulloa laukusta. Mutta KUKA EDES TEKEE NOIN? Siis ajaa autolla perään tuomaan jonkun nuhjuisen hanskan?? Hänhän olisi voinut vaikka hihkaista auton ikkunasta, että hei sulta tippui jotain. Olin aivan ällistynyt siitä, kiittelin äimistyneenä ja kysyinkin, että tuon vuoksiko hän pörräsi autolla perääni. Hymyillen hän vaan meni takaisin autoonsa ja lähti pois. Olen ihan sydän sykkyrällä siitä liikutuksesta, että noin kilttejä ja huomaavaisia ihmisiä on edes olemassa, ja vielä joku tuollainen pari-kolmekymppinen vartijapoika. SNIF! Tästä kestää hetken toipua.

Oli piriformis peffassa poikittain

Viikonlopun lenkkikamu

No nyt ei surffailla enää ihan siellä aaltojen korkeimmalla kohdalla treenien suhteen. Loppuviikon treenit ovat jääneet väliin, koska a) ärsyttää kun perse on edelleen kipeä -> ärsytyksen vuoksi ei voi siis mennä myöskään treenaamaan yläkroppaa, koska nyt pitää velloa tässä ärtyneisyydessä ja b) olisin perjantaina mennyt muuten, mutta en ehtinyt. Ja sitten on vielä c-kohta: nyt viikonloppuna on ollut siskon koira hoidossa, enkä ole raaskinut jättää sitä yksin, kun se ei ole oikein tottunut kissoihin. Molempina aamuina on kyllä ollut tarkoitus miehen herättyä, mutta.. no, eipä ole tullut mentyä.

Juokseminen on siis täysin pois laskuista nyt. Koiran kanssa olen kävelylenkkejä tehnyt, ja sekin jo hermostuttaa tuon jalan - toisaalta olen kyllä melkein kolme tuntia kävellytkin sekä eilen että tänään (koiralenkkeilytarpeet tyydyttämättä liian pitkältä ajalta..). Pahin jäykkyys ja kipu on oikeastaan koko tuolla "rengasalueella", mistä jalka on kiinni torsossa. Välillä toivoo, että kroppa toimisi kuin lapsuuden Barbie-nukeilla, vaihtaisin vaan rikkoutuneen jalan ottamalla ehjästä barbiesta sen tilalle uuden. Vielä en nyt kuitenkaan fyssarille mene, kun on tämä mennyt koko ajan hitusen paremmaksi. Mutta vähän mietityttää, että saanko sitä omatoimisesti täysin kuntoon? Pari vuotta sitten menin fyssarille, kun lonkankoukistaja oli niin jumissa, että kaikki istuminenkin oli kipeää, kun alaselkää särki niin pahasti. Fyssari sanoi, että en olisi itse todennäköisesti saanut sitä kramppia edes avatuksi. Hän sitä sitten työsti erilaisilla tekniikoilla, ja muutaman käyntikerran + kotiharjoittelun jälkeen olin täysin kunnossa.

Tänä aamuna -taas kerran- mietin, miksi hajoilen niin helposti. En itse asiassa varmaan edes hajoile mitenkään keskimääräistä helpommin, mutta olen kyllä aina ollut keskimääräistä jäykempi. Jo ihan lapsena, kun vertailtiin venyvyyttä liikkatunneilla. Toiset napsuttelivat menemään spagaateja tuosta noin vain tai taipuivat silta-asentoihin, joissa pää kosketti kantapäitä. Muistan, että on aina ollut vaikeaa saada sormilla kosketettua varpaita. Notkeimmillani olin parikymppisenä, kun olin harrastanut astangajoogaa kuukauden päivät viisi kertaa viikossa. Silloin sain lattiaan vaikeuksitta jopa kämmenet, mikä oli ihan mieletön saavutus. Sitten jooga jäi opiskelukiireiden ja välimatkojen myötä ja venyvyys katosi varmaan nopeammin kuin se oli hankittu.

Kuva täältä, kannattaa liittyä!

Jäykkyyden vuoksi minun tulisi aina ennen mitä tahansa treeniä lämmitellä huolellisesti ja venytellä varmaan päivittäin. Näin pysyisi edes jonkinlainen liikkuvuus yllä, enkä olisi niin romuna. Salitreenin pohjalle olenkin lämmitellyt jo muutaman vuoden, ja viime vuoden aikana vielä tehokkaammin, kun sain PT:ltä hyvät ohjeet. Sitä ennen lämmittelin lähinnä juoksemalla matolla tai polkemalla kuntopyörää, yleensä kymmenisen minuuttia. Nyt hiljattain olen onnistunut vakiinnuttamaan alkuverryttelyn osaksi myös juoksulenkkiä. Ymmärrän tämän koko asian niin, että jäykillä lihaksilla en saa treenissä aktivoitua koko liikerataa, ja liike jää helposti vajaaksi ja sitä kautta aiheuttaa kehoon vääräntyyppistä liikettä ja vammoja, jotenkin näin kai?

Tuo oikea alaraaja pysyy varmaan aina helposti vammautuvana, ja alan tulla siihen tulokseen, että vaikka välillä haluaisinkin liikkua runsaammin; esim. nyt kun koirat eivät ole täällä ja aikaa on, niin kroppa ei vaan kestä, ainakaan minun tapaani liikkua. Ja koko ajan olen huolissani sisäänpäinkääntyneistä olkapäistäni / ryhdistä, jota istumatyö vaan pahentaa päivä päivältä. Silti en kovin paljon asialle tee. Tämän viikonlopun aikana olen taas ajatellut kaikkia kehoa huoltavampia lajeja; fustraa, pilatesta, joogaa, uintia. Yritän nyt löytää itselleni jostain kipinän ja ajan kehonhuoltoon. Pilatesta treenasinkin ohjatusti muutaman vuoden 2000-luvun lopulla, mutta sekin sitten jäi..