Oli piriformis peffassa poikittain

Viikonlopun lenkkikamu

No nyt ei surffailla enää ihan siellä aaltojen korkeimmalla kohdalla treenien suhteen. Loppuviikon treenit ovat jääneet väliin, koska a) ärsyttää kun perse on edelleen kipeä -> ärsytyksen vuoksi ei voi siis mennä myöskään treenaamaan yläkroppaa, koska nyt pitää velloa tässä ärtyneisyydessä ja b) olisin perjantaina mennyt muuten, mutta en ehtinyt. Ja sitten on vielä c-kohta: nyt viikonloppuna on ollut siskon koira hoidossa, enkä ole raaskinut jättää sitä yksin, kun se ei ole oikein tottunut kissoihin. Molempina aamuina on kyllä ollut tarkoitus miehen herättyä, mutta.. no, eipä ole tullut mentyä.

Juokseminen on siis täysin pois laskuista nyt. Koiran kanssa olen kävelylenkkejä tehnyt, ja sekin jo hermostuttaa tuon jalan - toisaalta olen kyllä melkein kolme tuntia kävellytkin sekä eilen että tänään (koiralenkkeilytarpeet tyydyttämättä liian pitkältä ajalta..). Pahin jäykkyys ja kipu on oikeastaan koko tuolla "rengasalueella", mistä jalka on kiinni torsossa. Välillä toivoo, että kroppa toimisi kuin lapsuuden Barbie-nukeilla, vaihtaisin vaan rikkoutuneen jalan ottamalla ehjästä barbiesta sen tilalle uuden. Vielä en nyt kuitenkaan fyssarille mene, kun on tämä mennyt koko ajan hitusen paremmaksi. Mutta vähän mietityttää, että saanko sitä omatoimisesti täysin kuntoon? Pari vuotta sitten menin fyssarille, kun lonkankoukistaja oli niin jumissa, että kaikki istuminenkin oli kipeää, kun alaselkää särki niin pahasti. Fyssari sanoi, että en olisi itse todennäköisesti saanut sitä kramppia edes avatuksi. Hän sitä sitten työsti erilaisilla tekniikoilla, ja muutaman käyntikerran + kotiharjoittelun jälkeen olin täysin kunnossa.

Tänä aamuna -taas kerran- mietin, miksi hajoilen niin helposti. En itse asiassa varmaan edes hajoile mitenkään keskimääräistä helpommin, mutta olen kyllä aina ollut keskimääräistä jäykempi. Jo ihan lapsena, kun vertailtiin venyvyyttä liikkatunneilla. Toiset napsuttelivat menemään spagaateja tuosta noin vain tai taipuivat silta-asentoihin, joissa pää kosketti kantapäitä. Muistan, että on aina ollut vaikeaa saada sormilla kosketettua varpaita. Notkeimmillani olin parikymppisenä, kun olin harrastanut astangajoogaa kuukauden päivät viisi kertaa viikossa. Silloin sain lattiaan vaikeuksitta jopa kämmenet, mikä oli ihan mieletön saavutus. Sitten jooga jäi opiskelukiireiden ja välimatkojen myötä ja venyvyys katosi varmaan nopeammin kuin se oli hankittu.

Kuva täältä, kannattaa liittyä!

Jäykkyyden vuoksi minun tulisi aina ennen mitä tahansa treeniä lämmitellä huolellisesti ja venytellä varmaan päivittäin. Näin pysyisi edes jonkinlainen liikkuvuus yllä, enkä olisi niin romuna. Salitreenin pohjalle olenkin lämmitellyt jo muutaman vuoden, ja viime vuoden aikana vielä tehokkaammin, kun sain PT:ltä hyvät ohjeet. Sitä ennen lämmittelin lähinnä juoksemalla matolla tai polkemalla kuntopyörää, yleensä kymmenisen minuuttia. Nyt hiljattain olen onnistunut vakiinnuttamaan alkuverryttelyn osaksi myös juoksulenkkiä. Ymmärrän tämän koko asian niin, että jäykillä lihaksilla en saa treenissä aktivoitua koko liikerataa, ja liike jää helposti vajaaksi ja sitä kautta aiheuttaa kehoon vääräntyyppistä liikettä ja vammoja, jotenkin näin kai?

Tuo oikea alaraaja pysyy varmaan aina helposti vammautuvana, ja alan tulla siihen tulokseen, että vaikka välillä haluaisinkin liikkua runsaammin; esim. nyt kun koirat eivät ole täällä ja aikaa on, niin kroppa ei vaan kestä, ainakaan minun tapaani liikkua. Ja koko ajan olen huolissani sisäänpäinkääntyneistä olkapäistäni / ryhdistä, jota istumatyö vaan pahentaa päivä päivältä. Silti en kovin paljon asialle tee. Tämän viikonlopun aikana olen taas ajatellut kaikkia kehoa huoltavampia lajeja; fustraa, pilatesta, joogaa, uintia. Yritän nyt löytää itselleni jostain kipinän ja ajan kehonhuoltoon. Pilatesta treenasinkin ohjatusti muutaman vuoden 2000-luvun lopulla, mutta sekin sitten jäi..