Oh tavoitteet wherefore art ye?

Sovittiin isän kanssa, että koirat lähtevät hänen luokseen perjantaina. Johan ne tällä kertaa ovat olleetkin täällä jo kahdeksan viikkoa. Nyt niiden on ihan hyvä sauma vaihtaakin taas tukikohtaa sinne hetkeksi, koska tiedossa on pari työreissua lähiviikkoina. Ja niin karulta kuin tämä kuulostaakin, niin kun tässä nyt näyttää kissan eutanasia olevan tulossa lähitulevaisuudessa, niin parempi että nuo kaksi sählää ovat pois jaloista (eläinlääkäri tulee siis kotiin, mutta mitään päivää ei ole vielä sovittu, kun nyt tehdään saattohoitoa päivä kerrallaan). Tämä kieltämättä valtaa päivittäisistä ajatuksista suurimman osan, mutta en nyt koe tarvetta vatvoa sitä tässä blogissa enää sen enempää. No, woman, no cry.

Mutta viikonlopusta lähtien uhkaa siis tulla arkiliikuntavaje! Työmatkat tulee kyllä käveltyä rautatieasemalta toimistolle ja takaisin, ainakin hyvällä säällä. Mutta niistäkin kertyvä edestakainen matka on vain yhden aamulenkin verran.. Siskon koiria saan luultavasti tarvittaessa liikuttaa sydämeni kyllyydestä, mutta ei se ole ihan sama asia, kun lähteä spontaanisti ulos omien rakkien kanssa juuri silloin kun mieli halajaa. Ilman koiria käveleminen taas on tyyyyylsää.

Toisaalta nyt meille avautuu mahdollisuus käydä pelaamassa kössiä arki-iltaisin töiden jälkeen. Kun minulla on sellainen periaate, että koiria ei jätetä työpäivän jälkeen enää yksin (eli kaupassakin käy aina vaan toinen meistä, jos on tarve arkena käydä). Nyt se este poistuu hetkeksi, niin saadaan toivottavasti aikaiseksi mentyä pelaamaan. Tarjouksesta jo ostin pari kössipalloa lisää siltä varalta, että tulee läimittyä niitä taas salin kattoon.

Tälle viikolle pyrin nyt saamaan kolme salitreeniä. Ensimmäiselle pääsin vasta tänään, koska kroppa oli sunnuntain treenin jäljiltä vielä eilen aivan moukaroitu. Eilen kävin koiran kanssa aamulla verryttelyhölkkäilemässä paikkoja vetreämmäksi (as if). Ei olisi tänäänkään varsinaisesta jalkatreenistä vielä tullut mitään, kun takapuolen palautuminen on vielä kesken. Mutta ainahan sitä voi huolellisten lämmittelyjen jälkeen vähän mavea puristaa? Painoa lastasin edelleen vaan sen 50 kiloa (siis yhteensä), vaikka paukkuja olisi enempäänkin. Viime vuonnahan tein 70 kilollakin, mutta oon jotenkin forkkujen vammautumisten jälkeen nössöillyt noissa puristusvoimaa vaativissa liikkeissä. Ja yritän nyt vaan panostaa tuohon tekniikkaan, enkä ainoastaan laittaa egolaattoja tankoon. Tänään yritin erityisesti keskittyä siihen, että lähtöasento olisi ollut tarpeeksi syvä. Tuossa alla olevassa kuvassa se on mielestäni aika kohdillaan. Sen lisäksi pitäisi yrittää muistaa pitää yläselkä tiukassa paketissa, se minulla pyöristyy ehkä liikaa (ja sitä ei nyt tuosta kuvasta näy, kun on videolta kuvakaappaus, enkä huomannut sijoitella kameraa niin, että olisin mahtunut kokonaan kuvaan..).

Maven jälkeen tein reippaan yläkropan treenin; penkkiä, leuanvetoja, kulmasoutua, pystypunnerrusta, ojentajarutistusta, hauiskääntöjä, vipareita ja takaolkapäitä. Oli keskittynyt ja suorituskykyinen olo, enkä itse asiassa edelleenkään kaivannut yhtään musiikkia. Taustamusiikiksi murisin mavea tehdessä, ja laskin toistoja ääneen yläkropan liikkeissä, tsempatakseni itseäni. Ehkä jossain vaiheessa hiljaisuus alkaa kyllästyttää liikaa, mutta ei vielä nyt ainakaan. Ja tuolla on siis todella hiljaista, kun sali on siellä kellarissa. Sinne ei kantaudu mitään kadun ääniäkään - ei niin että niitä arkiaamuna ennen kuutta hirveästi edes olisi. Putkista silloin tällöin saattaa joku ääni kuulua, mutta aika harvakseltaan.

Voiko olo olla samaan aikaan vähän apaattinen mutta suorituskykyinen? Koska sellainen olo nyt on treenatessa. Teen, mitä olen suunnitellut, saatan yllättää itseni positiivisesti, mutta en tunne siitä juurikaan iloa. Odottelen jotakin inspiraatiota ja halua asettaa tavoitteita, mutta en odota malttamattomasti. Nyt vain suoritan treenejä monotonisesti, koska liikkumattomuus vaan ei ole mitenkään vaihtoehto. En koe nyt tarvetta levätä tms. Kellun nyt tällaisessa jonkinlaisessa ylläpitotilassa ja uskon, että se halu tavoitteelliseen tekemiseen herää jossain vaiheessa. Vaikka sitä en edes tällä hetkellä hirveästi kaipaa. On jotenkin omituisen tyhjä olo.

Ruoka onneksi maistuu. Salin jälkeen söin taas tuorepuuron aamiaiseksi ja lounaaksi Postitalon K-kaupan salaattitiskistä keräämäni runsaan salaatin. Tuolla on kyllä minun makuuni paras valikoima, ja olen useammasta K-kaupassa niitä lounassalaatteja kuitenkin ostanut. Kasvissyöjälle protskupuoli on vähän yksipuolinen; herneitä ja papusekoitusta, mutta tuo papusekoitus on oikeasti hyvää. Ja töissä lisään siihen kuitenkin aina joko tofua tai sitten niitä Palirrian jättipapuja, kuten tänään. Työhuoneeni kaapin papupurkkivarasto alkaakin huveta, pitää muistaa ostaa täydennystä. Töissä söin lisäksi välipalaksi banaanin ja Leaderin appelsiini-raakakaakaopatukan. Löysin niitä viikonloppuna paikallisesta Prismasta tarjoushintaan 99 snt kappale ja hamstrasin muutamat itselleni.

Töiden jälkeen mies "teki" intialaista illalliseksi. Käytännössä siis paistoi Alpron tofua kuutioituna jossain valmiissa intialaisessa kastikkeessa. Riisin kanssa sitä söin ja oli kyllä ihan maukasta, mutta olisin kaivannut naan-leipää seuraksi. Pirkalla oli yhdessä vaiheessa vegaaninen naan, mutta sitä ei enää löytynyt kaupasta, eikä näköjään netistä Pirkka-tuotteiden joukosta. Hmph! Pitää ehkä itse leipoa, ellei joltain muulta valmistajalta löydy.

Olen jonkun aikaa miettinyt, että pitäisi päivittää uusi teksti tuosta vegaanin proteiininsaannista, näin siis omasta näkökulmastani. Nyt kun en ole lisäprotskua jauheista haalinut, niin voisin joku päivä ottaa asiakseni vähän laskeskella makroja, ja tsekkailla, mistä kaikesta se protsku kertyy. En ole huolissani protskun saannista, kun sitä tuli jauheiden kanssa niin helposti se päälle sata grammaa. Jos nyt tavoitteellisemmin pattia kasvattaisin, niin ottaisin taas soijaprotskun käyttöön. Mutta nyt kun olen tällaisessa kondiksen ylläpitovaiheessa, niin en koe tarvitsevani ylimääräistä proteiinilisää. Olen aika varma, että protskua tulee nykyisillä syömisillä ainakin se 1,5g/painokilo (hm, pitäisikin varmaan muuten käydä puntarissa pitkästä aikaa?) ja se riittää ihan mukavasti. Mutta siis ehkä tässä lähiaikoina rustaan proteiinipostaus osa kakkosen.