Lomailijan ravintoa

Lomalla ollessani olen kieltämättä vähän höllännyt ja jos rehellisiä ollaan, niin koko heinäkuun ajan. Havahduin tällä viikolla siihen, että joka päivä menee jotain "pientä hyvää", ja on mennyt jo varmaan 2-3 viikkoa. On siellä jokunen ryhdikkäämpi päivä joukossa, mutta tosiaan vain jokunen. Mitä herkkuja sitä on sitten nautiskeltu?

- leffassa käydessä popcornia ja karkkeja
- Kipossa soijajogurttijäätelöä
- kotona pakastimesta miehen leipomia korvapuusteja
- kotona karkkeja, lakritsia ja keksejä kaapista
- ravintolassa jälkiruokaa (raakakakkua)

Silvopleessä, ja mikäs se siellä taustalla pilkottaa..

Kävin tällä viikolla torstaina raskaan punttitreenin jälkeen Silvopleessä syömässä ihan hervottoman nälkäisenä. Söinkin sitten oikein pitkän kaavan mukaan: alkuruoaksi keittoa, jossa oli kookosmaitoa/kermaa, currya, maissia, porkkanaa ja tofua. Siihen oli ihana dipata sämpylää. Pääruokalautaselle kasasin lähes kaikkea: kvinoaa, tandooritempehiä, lupiinitempehiä, papusalaattia, omena-sipulisalaattia, kasvis-hedelmäsalaattia ja timjamiperunoita. Jälkiruokia oli kaksi lautasellista, eli tuolla taaempana on tuoretta ananasta muutama viipale ja siinä keskellä raakakakkua. Silvopleessä annokset punnitaan painon mukaan, ja tällä hetkellä keitot ovat n. 16 euroa/kilo ja muut ruoat 20,48 kg. Kakun hintaa en muista. Koko annokseni teki kuitenkin melkein 19 euroa, joten olihan sitä ruokaa siinä.

Tällaisista ravintola-annoksista en ota mitään paineita tai koe huonoa omatuntoa, vaan olin tuolloinkin ihan tarkoituksella suunnitellut syöväni paljon ja kunnolla. Hyvä kun sain kaiken kannettua pöytään, ja erittäin onnellisena lappasin annoksen nassuuni. Mutta sitten se muu napostelu ärsyttää, kun siitä tulee tapa. Nyt palauttelen itseäni kuriin ja nuhteeseen, ja olen loppukuun (on tätä vielä viisi päivää jäljellä!) herkuttomalla linjalla. Jotenkin noiden kotona olevien karkkien suhteen ajatukseni on välillä sellainen, että "no syödään nämä nyt pois, niin sitten on helpompaa olla ilman". Pyh. Turhaa itsepetosta ajatella, että juuri näistä karkeista se napostelu johtuu. Jos aion jatkossakin jotain hyvää kotikaapeissa pitää, niin täytyy vaan nyt taas totutella siihen, ettei niitä joka päivä sieltä syödä.

Jossain vaiheessa (pari vuotta sitten) minulla oli tapana ruoan päätteeksi aina syödä pari palaa jotakin herkkua, esim. kaksi Wiener Nougatia tai kolme Marianne-karkkia. Se oli jälkiruoka ja riitti hyvin. Tai vielä esim. viime talvena saatoin teekupin kanssa syödä pari keksiä ja se oli sellainen oma hiljainen herkkuhetki, josta oikeasti nautin ajatuksella. En tiedä, mihin selkärankani on murentunut, kun nykyisin tuntuu siltä, että 2-3 palaahan on vain alkusoittoa. Nyt on mennyt koneen ääressä istuskellessa suklaapatukka, jättilakupatukka ja sen päälle vielä 2-3 6-8 karkkia (kuka näitä laskee). Herkkuja syödessäkin olisi viisainta keskittyä siihen, eikä samalla lueskella blogeja/lehtiä tai katsella telkkaria. Siinähän sitä sitten huomaamatta tulee napsittua enemmän kuin pitäisi, eikä ajatukset prosessoi millään tavalla herkuttelua.

Kyllä, käyn itseni kanssa pienen keskustelun ennen jokaista herkkuhetkeä ja useimmiten päätän, että nyt syön tämän, enkä tunne siitä syyllisyyttä. Koska itsehän tämän päätöksen teen, eikä kukaan ase ohimolla lakritsia suuhuni työnnä. SILTI taka-alalla välkkyy "no huomenna en sitten syö mitään herkkuja" tai jokin muu oikeutus. Ja siltikin syömisen jälkeen on sellainen "no oliko tämä nyt sen arvoista" -plääh -olo.

Nyt on siis käynnissä viiden päivän totaalikieltäytyminen (niitä, mitkä aina tuomitaan epäonnistumaan) ja katsotaan sen jälkeen, mikä on suunta. Oma toiveeni on, että pääsisin sellaiseen tilanteeseen, jossa nauttisin herkkuja korkeintaan pari kolme kertaa viikossa ja nimenomaan niihin keskittyen ja annoskoot kohtuullisina pitäen. Eikä niin, että käsi mättää suuhun jotain, mitä aivot eivät ehdi edes rekisteröimään kaiken muun toiminnan ohella. En osaa sanoa, olisiko itselleni parempi joku viikottainen herkkupäivä vai joka päivä jotakin ihan pientä.

Ärsyttää muutenkin tuntea tällaisesta syyllisyyttä ja tehdä herkuttelusta varta vasten ongelmaa. Jokin pieni versio minusta istuu olkapäälläni ja ivaa, että "jopas sulla on todellinen 1st world problem". Että siinähän syöt, jos haluat, mitä sitä sen kummemmin tilittää. Olen miettinyt, että teenkö tästä tosiaan itselleni ongelman; mitä enemmän ajattelen, analysoin, rajoitan ja pohdin, missä menee kohtuus, sen suuremmaksi ongelma kasvaa. Haluaisin nyt vain jollain ajatuksen tasolla tehdä ratkaisun tai jonkinlaisen periaatepäätöksen itselleni ja pysyä siinä. Mutta sitten taas mietin, että ratkaisun tulisi olla jollain tapaa joustava, koska muuten taas tunnen syyllisyyttä, jos en pysy itse itselleni laatimissa säännöissä. Häiriintynyttä?

Vaikka en nyt laihdutakaan, niin tämä Tiede-lehden artikkeli oli mielenkiintoinen: Laihduttajan seitsemän sudenkuoppaa. Bongasin sieltä mm. tällaisia viisauksia:

Esimerkiksi M&M-suklaarakeet maistuvat samalta, mutta ne on värjätty eri väreillä. Jos ihmisille tarjotaan vain yhtä väriä, he syövät paljon vähemmän kuin ne, joille tarjoaan monivärisiä rakeita. Tutkimuksissa on lisäksi osoitettu, että mitä useampia värejä on tarjolla, sitä enemmän ihmiset syövät. Esimerkiksi vuonna 2004 havaittiin, että jos M&M-astiassa on kymmentä eri väriä, ihmiset syövät karkkeja 43 prosenttia enemmän kuin jos värejä on vain seitsemän.

Niinpä niin, minullakin noita avattuja karkkipusseja on muutamaa eri sorttia: ja sitten vähän tuosta ja pari tuollaista ja ehkä noita huonompiakin voisi ottaa muutaman tasapainottamaan tätä kourallista..

Pennsylvanian osavaltionyliopiston tutkijat ovat osoittaneet monissa kokeissa, että kylläisyydentunteemme on enemmän kiinni nähdystä määrästä kuin kaloreista. He ovat muokanneet pieniä annoksia ison näköisiksi esimerkiksi vatkaamalla pirtelöön ilmaa ja lisäämällä hampurilaisen väliin salaattia ja sipulia.

Pirtelötutkimuksessa koehenkilöt saivat puolikkaan tai täyden lasin pirtelöä. Täysi lasi sisälsi kuitenkin yhtä vähän kaloreita kuin puolikas, sillä loppu oli ilmaa. Silti täyden lasin nauttineet tulivat kylläisemmiksi kuin ne, jotka saivat puoli lasia.

Tosiaankin äsken söin ison pastalautasellisen salaattia ja vaikkei siinä energiaa ollut juuri nimeksikään, niin syömisen jälkeen tuntui olo todella kylläiseltä. Lisäksi salaatissa on paljon pureskeltavaa ja syöminen käy hitaasti, niin senkin myötä vatsa tuntui tulleen täyteen.

Minulla nämä herkuttelukaudet tuntuvat menevän ja tulevan, välillä olen ollut kuukausiakin herkkulakossa ja alun jälkeen se tuntuu sujuvan kuin itsestään. Mutta aina tässä vaiheessa, kun se herkuttelu on ns. päällä, turhaudun itseeni ja saamattomuuteeni. Kai siinä on jonkinlainen halu saada kontrolli takaisin päälle niin, että minä ohjaan mielihalujani, eikä toisinpäin.