Lomamerkintöjä

Loma on alkanut vähän alavireisissä tunnelmissa. Meillähän on ollut pieni coton-tyttö hoidossa tammikuun alusta lähtien ja nyt viime perjantaina se lähti takaisin omalle omistajalleen. Melkoinen parkuhan siitä itselleni tuli, vaikka tietysti olen koko ajan tiennyt, mitä tuleman pitää. Sovittiin omistajan kanssa, että nyt jouluun saakka koira olisi meillä aina n. puolet kuukaudesta, koska hänelläkin on elämäntilanne muuttumassa (aloittaa opiskelut), niin saa sitten vähän hengähtää aina koiran hoitovastuusta.

Tuo pikkukoira on kyllä aivan älyttömän kiintynyt meihin molempiin ja se on ollut niin tottelevainen ja kiltti, että sitä on voinut pitää vapaana aina lenkeillä. Remmissä se ei ole siis ollut puoleen vuoteen. Kaikki vastaantulijat ovat olleet ihan myytyjä tavatessaan pikkiksen ja se on hurmannut massoittain turisteja Heurekalla, jonka kautta kaikki vakiolenkkireittimme kulkevat.

hei hei pikkis :(

Isäni koirakaksikosta juniori jäi meille ja mammakoira olikin heinäkuun alussa lähtenyt jo isän luokse. Nyt isä halusi tehdä vaihdon ja yhden iltapäivän oli talo ihan tyhjänä ilman koiraa. Koiraton koti on kolkko! Kun tulee sisälle, eikä kukaan ole innokkaana häntä heiluen tervehtimässä, tulee sellainen olo, että itse Ikävä on asettautunut taloksi. Kissammekin ovat jo niin vanhoja, että ne eivät ovelle tule vastaan, ellei satu tulemaan sisään juuri ruoka-aikaan.

Luto - vauhdin hurmaa jo vuodesta 2008

Nyt mammakoira Kuti nukkuu tuossa jaloissa, se on aivan erilainen kuin jälkeläisensä. Luto (5-vuotias uros) on Hessu Hopo, iloinen höseltäjä ja valmis lenkille mihin vuorokauden aikaan tahansa. Mitä reippaampi lenkki sen parempi! Parasta on, kun laitetaan juoksuvyö, se tietää rapsakkaa menoa. Tänä aamuna puolestaan, kun laitoin juoksukamoja ylle, Kuti vilkaisi minua ja tassutteli makuuhuoneeseen. Sitä ei juokseminen nappaa laisinkaan. Se on muutenkin rauhallisempi - jo ikänsäkin puolesta - ja jotenkin aina vähän surumielisen oloinen. Lutollakin on blues-hetkensä, mutta ne kestävät noin puolitoista sekuntia.

Yhden koiran kanssa elämä on liian helppoa, kaipaan vähän enemmän haastetta. Olen kuin lapsi, jolle on annettu ihan liian helppo palapeli kasattavaksi. Hihnat lenkillä solmuun vaan!

Tänään vietin siskon kanssa Helsinki-päivää ja huonona bloggarina en tullut ottaneeksi yhden yhtä kuvaa. Aluksi seikkailtiin vähän Konalassa varuste.netissä ja sen jälkeen kävimme Sinebrychoffin taidemuseossa katsomassa Puut ovat runoja -näyttelyn. Jännä, miten paljon kauniita kuvia voi saada puista. Suosikkejani olivat Pentti Sammallahden kuvat; aavistelin joistain kuvista, että kyseessä on koiraihminen, ja niinpä taitaa olla, sillä hänellä on ihan kokonainen koira-aiheinen kokoelma. Tämän sivun ensimmäinen kuva, awww!!!!

Lounaalla kävimme Silvopleessä. Söin ihanan raikasta salaattia, jossa oli tumman lehtisalaatin lisäksi herneenversoja, appelsiinilohkoja, rypäleitä, minitomaatteja ja mitä vielä.. Muita lisukkeita lautasellani oli kylmä perunasalaatti ja omena-sipulisalaatti. Lämpimänä ruokana söin tempeh-tandoria, hirssiä ja curry-perunoita, nam! Jälkiruoaksi tuoretta ananasta, mansikoita ja kiiviä. Hyvää oli, oijoi. Sieltä siirryimme seuraavalle ovelle Ekoloon, jossa päätin kerrankin törsätä ja ostin mm. kurpitsansiemenlevitettä ja tummaa appelsiini-suklaalevitettä (jälkimmäistä kun maistoin, niin tuli ihan joulusuklaakonvehdit mieleen).

Ekolosta mentiin Kipon kautta kirjakauppaan, josta tarttui kaksi kasviskeittokirjaa mukaani: Vegeherkut ja Maailman parhaat kasvisruoat. Kaupassa oli alennusmyynti, joten nämä maksoivat yhteensä vain 28 euroa. Tuossa jälkimmäisessä on ohjeiden lisäksi runsaasti luettavaa eri maiden ruokakulttuurista ja ruoanvalmistustavoista. Mausteita käytetään reippaasti, ja nopean selailun perusteella bataattia, kurpitsaa, linssejä, papuja ja tempehiä on monissa ohjeissa. Olen lomallani ajatellut nyt testailla erilaisia reseptejä, kun on kerrankin aikaa kokkailla, niin tuosta lähtee kyllä joku ohje kokeiluun saman tien.

Treenit kulkevat entiseen malliin. Eilen aamulla oli vähän kurkku kipeä, joten melkein skippasin salin koko päivältä. Ajattelin kuitenkin vielä katsoa päivän mittaan, mihin suuntaan se lähtee, ja illalla näyttikin siltä jo, että ei se treeniä estä, joten salille vaan. Pahimpaan ruuhkaan, tottakai.. Alatalja jäi tekemättä, kun se oli aivan jatkuvasti varattu. Ensin siirsin sitä ohjelmassa eteenpäin ja kun näin tilaisuuteni tulleen, käännyin ottamaan treenikassiani, ja eikös siinä taas istunut joku. Ohjelmassa oli yhden käden alatalja, niin en jotenkin rohjennut mennä kysymään, voinko tehdä välissä, kun molempien käsien treenaaminen erikseen ottaa aikaa. Ja kun joku odottaa koko ajan vieressä, keskittyminen häiriintyy. Nyt tätä kirjoittaessani hakkaan itseäni otsaan - olisin varmaan voinut tehdä molemmilla käsillä mieluummin kuin skipata kokonaan..

Painoja en eilen nostanut kuin kapeassa penkissä, jossa nyt oli 9 kilon tangon lisäksi 15 kiloa lastia. Viimeinen sarja jäi sitten pari toistoa vajaaksi, kun ei vain enää noussut. Muissa liikkeissä - ylätalja, ojentajarutistus, vasarakäännöt, viparit, takaolkapäät ja sivutaivutukset - mentiin samoilla kuin viimeksikin, kun ei nostonvaraa vielä ollut.

Mustikkaan pitäisi nyt päästä, polttelee mielessä koko ajan. Huomenna on hieronta, varasin kahden tunnin ajan, kun olen niin kauttaaltaan juminen. Mutta jos illemmalla saisin aikaiseksi lähteä metsään, nappaisin tuon mammakoiran mukaani ja mentäisiin marjaan..