Ainahan se on mielessä?

Onpa tänään ollut outo olo, kun aamulla tein pt:n kanssa suht raskaan treenin, mutta en ole ollut oikeastaan nälkäinen koko päivänä. Söin aamiaista jo ennen aamulenkkiä (= koirien kanssa rauhallinen tunnin kävely); banaania ja soijajogurttia soijaprotskulla. Treenin jälkeen join palkkarin ja kun pääsin toimistolle, söin aika pian kunnon ruoan: luomu-hernekeittoa, johon pilkoin reilusti savutofua päälle ja keiton kylkeen reissumiehen molemmat puolikkaat porkkanahummuksella päällystettynä.

Yhden aikaan söin protskupatukan ja kun tulin kotiin, kävin koirien kanssa kolmen vartin lenkillä. Tässä vaiheessa patukan syömisestä oli kulunut jo nelisen tuntia, eikä vieläkään nälättänyt. Söin sitten puuroa marjoilla. Kun ei oikein mitään tehnyt mieli, niin en viitsinyt alkaa kokkailemaankaan (eipä sillä, että muutenkaan sillä saralla erityisesti kunnostautuisin :D ).

Punaherukat ja mansikat, killeri-yhdistelmä!

Olen niin tottunut siihen, että treenipäivinä kroppa huutaa ruokaa, että olen aivan hämilläni. Treeni oli vielä tosiaan melko raskas, mavea kolmella eri tyylillä (perinteinen, sumo ja romanialainen), ja lisäksi penkkiä ja leuanvetoja superina 8 x 3 sarjoilla.  Viimeisessä leuanvedoissa meni kyllä jo ihan koukkukäsillä ja niukin naukin leuka ylitti tangon.

Mavessa tsekattiin tekniikka ja sain tosi havainnollistavan selvityksen siitä, miltä sen pitäisi näyttää ja miltä se nyt näyttää. Pienillä romuilla (60 kg) lantion seutu ja takapuoli tekee töitä kuten pitää. 70 kilossa selkä lähtee liikaa aktivoitumaan. Se pysyy kyllä suorassa, eli ei köyristy sentään, mutta lähtee dominoimaan liikettä ja takapuoli laiskottelee. Mur! Sain tähän hyvän vahvistavan apuliikkeen tiedoksi, jota en osaa YHTÄÄN kuvailla, mutta taljassa köydellä kuitenkin tehtävä, takapuolta aika muikeasti aktivoiva liike. Teen sen maven sarjatauolla, joten saan heti tuntumaa oikeaan paikkaan. Pt lupaili, että aktivointiharjoitteiden ansiosta romut voisivat lähteä jo kuukauden sisällä nousuun. Mavea teen nyt sitten romanialaisella tyylillä (+ perinteisellä), ja se olikin ihan uusi liike.

Asiasta toiseen ja alkuperäiseen.. olen miettinyt, missä vaiheessa olen kehittänyt syömisestä itselleni näin ison ongelman. Tai no, iso ja iso, mutta kuitenkin se pyörii mielessä jatkuvasti. Yhtenä syynä olen pitänyt kevään kiristelyä, toisena syynä erilaisten blogien lukemista (en siis syytä blogeja, olen vain vaikutteille altis ja turhan spontaanisti hyppään kokeilemaan kaikenlaista, mikä näyttää jollain toimivan). Tänään kun olen mielestäni syönyt kunnollista ruokaa, eikä mitään mielitekoja ole, suhtaudun omaan hössötykseeni jopa vähän ihmetellen, ulkopuolisena. Tämän päivän aikana on tullut jotenkin sellainen rauhallinen olo, että ei mun tarvitse enää laskeskella kaloreita tai miettiä makroja.

Yhtenä taustavaikuttajana on kieltämättä Rahkamuijan taannoinen kirjoitus (niin, vaikutteille altis) ja yhtenä tekijänä se, että olen jo niin pitkään syömisiäni tarkkaillut, että eiköhän se terveellinen syöminen pitäisi tulla jo ilman kontrolliakin, suoraan jostain alitajunnasta. Kolmas tekijä (nämä eivät ole missään järjestyksessä) on se, että kun olen opetellut juomaan vettä, mulla on nykyisin jopa jano, mikä on outoa. Siis, että tunnistan janon muutenkin kuin jonkun 10 kilometrin hikilenkin jälkeen. Kaikkea sitä voi oppia näinkin vanhana ;). Juon aamulla herättyäni, juon ennen kuin lähden salille, juon ennen kuin lähden koirien kanssa lenkille, juon lenkiltä tultuani. Kyllä mulla puhelimen sovellus edelleen muistuttaa siitä ja logitan juomiseni, mutta olen viimeinkin oppinut kantapään kautta, että jano voi ilmetä myös mielitekoina. Tai olen oppinut toisinpäin; kun olen juonut riittävästi, mielitekoja ei ole yhtään niin paljon.

Neljäs tekijä on se, että ymmärsin hiljattain syöväni tylsyyteen. Koirat olivat lähes kolme viikkoa isäni luona, ja tuntui, ettei päivissä ole riittävästi mielekästä sisältöä. Kun tämän tunnesyömisen tajusin, niin olen pystynyt tekemään asialle jotain ja etsimään muuta tekemistä päiviini. Olen jopa päässyt lempiharrastukseni pariin, vienyt siskon koiraa eläinlääkäriin. Edesmenneen koiran kanssa rampattiin eläinlääkärissä aivan jatkuvasti ja se tiedon määrä, jonka niillä käynneillä sain, oli jotenkin addiktoivaa. Googlasin ja selvittelin, kyselin lääkäriltä lisää tietoja ja kun löysin hyvän ja perusteellisen eläinlääkärin, en enää muualle mennytkään.

No, sivupoluille eksyin, mutta kuitenkin. Tällä hetkellä on mukava sisäinen rauha näiden ravintoasioiden kanssa (voisin kuvitella, että uskoon tulleista tuntuu vähän tältä). Tänään pt otti mittoja ja rasvaprosentin pihdeillä, ja sanoi laittavansa ne meilillä vielä uuden ohjelman mukana. En siis tällä hetkellä vielä tiedä niitä, mutta kyllä itsekin näen, että rasvaa on tullut lisää, joskaan en ole ihan lähtömittoihin palannut. Tästäkään en kuitenkaan enää stressaa, sillä en halunnut niin pieneksi ja hinteläksi jäädäkään, etenkin kun yläkroppa oli jotenkin tosi luisevan oloinen. Haluan pehmustetta ja lihaa, jäntevän atleettisen kropan, mutta haluan ennen kaikkea voimaa. Sen sanoin tänään ykköstavoitteekseni. Kehonkoostumus on sivuseikka, enkä halua siihen enää keskittyä. Toki se on mukava bonus, kun kropasta näkyy, että on treenattu. Lihaserottuvuus on varmaan jatkossakin mukana jonkinlaisena sivutavoitteena, miksikään power bellyksi en sentään ajatellut ryhtyä. Eli ehkä jatkossakin tässä blogissa saattaa vilahtaa kuva tai pari kropastani.

Kirsikka- tai luumutomaatteja menee nykyisin rasiallinen joka päivä

Olin jotenkin ajatellut, että ruokien punnitseminen, puntarissa ramppaaminen ja kalorien laskeminen ehkäisee sen, että en kerryttäisi rasvaa tähän kroppaan liiemmälti, vaan mahdollistaisi painon kertymisen nimenomaan lihaksena. Kävi kuitenkin niin, että noista toimenpiteistä huolimatta (no, puntarissa käymisen lopetinkin jo loppukesästä) rasvaa kertyy silti, sillä joka tapauksessa söin tylsyyteeni liikaa. Nyt aion vain luottaa maalaisjärkeeni ja syödä sen, mitä hyvältä tuntuu. Keskityn puhtaaseen ruokaan, tuoreisiin kasviksiin ja riittävään veden juontiin ja luotan, että tulosta syntyy sillä.

Tuntuupa tämä postaus sekavalta.. no, ehkä tästä ajatuksesta saa silti kiinni.

(Helsinki Comedy Festivalin ensimmäinen setti nähty ja huomenna toinen. Ihana viikonloppu!)