Saliterapiaa

Aamulla olo oli kyllä todella synkkä. Varmaan jokin pohjakosketus tuli otettua tämän ranneasian kanssa. En tiedä oikein mitä tapahtui, selailin Fit-lehteä uudemman kerran ja luin taas naisesta, joka oli kuusi viikkoa liikuntakiellossa. Silmäni osuivat kohtaan: "Ilman fyysistä rasitusta voin kokonaisvaltaisesti huonosti. Halusin taas hikoilla!" ja kuinka hän oli mennyt BodyPumpiin tekemään sen, mitä pystyi. Tein päätöksen lähteä salille, tekemään edes jotain, saadakseni muuta ajateltavaa ja piristystä. Rannetuki käteen, enkä kirjoittanut mitään ohjelmaa, vaan menin vaan.

Normaalit lämmittelyt; viisi minuuttia vauhdikasta kuntopyöräilyä ja seitsemässä minuutissa tein lämmittävät verryttelyt. Sitten salin puolelle. Kyykkyräkit varattuna, ok. Smithiin siis. En muista koskaan kyykänneeni smithissä, enkä nyt kokeiltuani kyllä oikein tykännyt siitä. Liikerata tuntui jotenkin oudolta, enkä päässyt niin syvälle kuin tavallisesti kyykätessäni. Tosin lonkankoukistajatkin ovat nyt kireät, kun olen koko viikon vaan käynyt juoksemassa ja lenkkeillyt koirien kanssa. Hain smithissä oikeaa asentoa koko ajan, ja oli ehkä hieman huono olokin, kun olin juuri ennen salille lähtöä syönyt proteiinipatukan, eikä se kai oikein ollut ehtinyt laskeutua. Mutta en välittänyt. Tein neljä sarjaa, pudotin hieman painoja ja jatkoin askelkyykyllä. Siihen smith tuntuu minulla sopivan paremmin, yläkropan asento on kuitenkin pystympi. Tein tavallista ja juoksijan askelkyykkyä, ja hyvillä mielin jätin laitteen.

Sitten alakertaan, jossa tein kuusi sarjaa reiden koukistajia, nostin painoja joka sarjassa aina 2½ kilolla. Viimeisessä sarjassa meni enää 6-7 toistoa (seitsemäs siinä ja siinä, lasketaanko puhtaaksi). Sen päälle jouduin hetken odottamaan ja sitten sain tehtyä neljä sarjaa pakkaprässiä, matala prässi oli koko ajan varattuna. Viimeisenä jalkaliikkeenä tein reidenkoukistuksia jumppapallolla (leg curl on ball) kolme sarjaa.

Aivan lopuksi tein vatsalihaksille napakan treenin: kolme sarjaa siten, että 20 rutistusta ja heti perään lankkuun minuutiksi. Tuo vähän haastavuutta lankkuun, kun sen alle on jo hankittu uupumusta tiukkoja rutistuksia tekemällä. Minkään lisäpainon kanssa en jaksa kikkailla enää, ja nyt tämän käden kanssa se olisi ollut muutenkin hankalaa.

Käsi otti ihan pikkuisen itseensä, mutta ei pahasti. Venyttelin rannetta kotiin päästyäni ja haudoin lämpimällä. Salilla sain levypainot nosteltua smithiin yhdellä kädellä ja vähän jalalla auttaen. Kauheasti en joutunut puristamaan missään laitteissa. Siinä prässiin jonotellessani tsekkasin vähän, mitä erilaisia laitteita pystyisin käyttämään yläkropalle. Olkapäille oli vipunostolaite, mutta siinäpä se.

Tässä olen nyt päivän mittaan googlaillut erilaisilla "upper body workout with broken wrist" -tyyppisillä hakulauseilla ja törmäsin Isolatoriin. Tällä videonpätkällä näkyy ensimmäisen minuutin aikana, mistä on kyse:


Aikamoista. Britti-Amazonilta saisin tilattua tuollaisen, noin 137 eurolla. Todennäköisesti se jäisi halvemmaksi, jos tilaisin jenkeistä, vaikka menisikin tullit sekä verot. Pieni innostus iski. Maltan nyt kuitenkin vielä jonkin aikaa mieleni, ennen kuin isken tilausta sisään. Mutta siis mahtavaa, että tuollainen on kehitetty.

No, apuvälineitä tai ei, niin ainakin jonkinmoisen jalkatreenin pystyin tänään tekemään. Oli vähän tuntuman ja asennon hakemista, kun rannetta ei voinut käännellä miten sattuu. Hien sain pintaan ja pääkopalle tämänpäiväinen treeni oli tervetullutta terapiaa. Salille näytti lähtevän ihan eri ihminen kuin sieltä tuli pois.

Vähän olen miettinyt, että voisiko alttiuteni vammautua herkästi johtua jostain tekijästä, johon voisin vaikuttaa? Onko esim. ruokavaliossa liian vähän tuoreita kasviksia, liikaa proteiinia, jotain? Eikö niitä ole kaikenlaisia hapan vs. emäksinen juttuja, kai ne voisivat tällaisessakin asiassa noudattaa jotain pientä roolia? Kun tuntuu, ettei tämä ihan normaalia ole, että vähän väliä joku paikka on tiltissä. Vai onko kroppani vain niin jäykkä ja kireä, että venähdyksiä yms. sattuu helpommin, vaikka lämmittelenkin? Kun tuntuu, että tällaista on ollut aina, lapsenakin. Mutta silloin kaikenlaisista vammoista ja tapaturmista toipui aina kuin itsestään, muutamissa päivissä tai viikoissa. Nyt mietityttää, onko jotain, mitä voisin vielä tehdä - muuta kuin olla jatkossa ihan hemmetin huolellinen ja kaikenlaisia riskejä kaihtava. Joku crossfit nyt on ainakin kohdallani aivan täysin poissuljettu laji, olisin varmaan neliraajahalvautunut ensimmäisen treenikerran jälkeen..

Tällä hetkellä mieli on noin kymmenen kertaa valoisampi kuin aamulla. Näin se heittelee. Toivoa paremmasta on, taas vähän. Ja pysyn pois tuolta internetistä, ainakin niistä "näin minulle kävi" -jutuista.