Sutimista sohjossa, eli talvisia aamulenkkejä

Viikko on hujahtanut aivan käsittämätöntä vauhtia. Työt syypäänä, mikäs muukaan. Alkuviikosta ehdin käydä aamulla pari kertaa juoksemassa. Nyt kun ei ole koiria täällä, niin viideltä herääminen ei olisi välttämätöntä lainkaan, mutta kun elimistö vain sattuu olemaan jämähtänyt siihen rytmiin. Olen yrittänyt nukkua kuuteen, mutta ei se viimeinen tunti mitään unta ole. Kissatkin ovat sitä mieltä, että ylös vaan.

Maanantaina lähdin herättyäni aamuhölkälle seitsemän asteen pikkupakkasessa. Minulla ei ole mitään talvijuoksuun sopivia lenkkareita edelleenkään, joten hieman jalkoja paleli. Olin leikannut vanhoista rikkinäisistä villasukista itselleni tyylikkäät damaskit, joten nilkat pysyivät kyllä lämpiminä. Jalkaterissä vaan alkoi loppulenkistä tuntua hienoista kylmyyttä. Ei mitään sietämätöntä kumminkaan. Sen verran kuitenkin lipsuin ja liukastelin, että matka taittui muutaman minuutin tavallista hitaammin. Jalatkin olivat lauantain jalkatreenistä aivan tönkkönä.

Siinä juostessani mietin uusimman Fit-lehden artikkelia aamuaerobisista, jonka oli kirjoittanut PT-Timppa. Hyviä pointteja sellaiselle, jotka tosiaan tekevät aamulenkkejä tyhjällä mahalla rasvanpoltto mielessään. Tuli sellainen olo, että on tarvetta puolustautua. Itsehän liikun aamuisin, koska en työpäivän jälkeen enää vain jaksa, eikä huvita. Aamutreeneistä saan päivään virtaa. Tyhjällä mahalla juoksen siksi, että en ole kokenut syömisestä mitään erityistä hyötyä, enkä viitsi sen takia nousta aiemmin. Maksimissaan tunnin lenkit juoksee kevyesti ilman ateriointiakin. En ole koskaan ajatellut juoksemista rasvanpolttona enkä suostu ajattelemaan nytkään. En keksi mitään negatiivista aamulenkeistä, enkä siis tee niitä lainkaan vastentahtoisesti. Kun katsoin viime vuonna jonkun jakson edellisen kauden Jutta & superdieettiä, ja siinä joku mimmi laihdutti ja jätti aamuaerobiset väliin, kun ne olivat niin tervanjuontia, niin kiukutti hänen puolestaan. Miksei pt sanonut hänelle, että ihan sama mihin aikaan päivästä liikkuu?! Tuo henkilö ei ollut yhtään aamuihminen, niin olisi sitten lenkkeillyt iltaisin. Nyt ne aerobiset jäivät enimmäkseen tekemättä, koska vuorokaudenaika ei ollut sopiva. Hmph.

Tiistaina jalat olivat edelleen hieman pökkelöiset, joten salitreeni ei tullut kyseeseen. Minulla kestää jalkojen palautuminen 4-5 päivää treenistä riippuen. Kun lauantaina oli jalkatreeni, niin täysin palautunut olin vasta eilen torstaina. Ehkä juokseminen saattaa hieman hidastaa palautumista, mutta en ole huomannut juurikaan eroa verrattuna siihen, jos vaikka olisin vain levännyt sen neljä päivää putkeen treenien välissä. Olen tehnyt jonkinasteisen päätöksen, että en juokse kahta samanlaista lenkkiä peräkkäin, eli haluan saada juoksemiseeni enemmän vaihtelua. Sitä saa tietysti fiksailemalla matkaa, kestoa tai intensiteettiä. Maanantain hölkkä oli enemmänkin palauttelevaa hölköttelyä, joten tiistaina päätin juosta intervallitreenin. Sama reitti kuin edellisenä päivänä, hieman enemmän lunta ja aivan jäätävä tuuli. Jos olisin tiennyt ennalta, millaiset arktiset jäätikköolosuhteet tuolla olivat, olisi jäänyt lenkki tekemättä. Sen verran paremmin olin varustautunut, että oli kevyt ja lämmin kaulaliina suojana. Viisi vetoa tein, sudittelin lumessa kaksi askelta eteen-yksi taakse -taktiikalla.

Lenkin jälkeen kotona lämpimässä, uninen ja pöllähtänyt ulkonäkö pettää

Keskiviikko oli tarkoituksella lepopäivä (tosin venyttelin aamulla puoli tuntia ennen töihin lähtöä!) ja torstai muuttui lepopäiväksi töiden vuoksi. Eilen olisi jalat jo voinut uudelleen treenata, mutta oli oltava töissä aikaisin ja pitkä päivä edessä. Aamulla harkitsin juoksemaan lähtemistä, mutta ilmatieteenlaitoksen applikaatio näytti -12, joka jäätävän tuulen ansiosta tuntuisi iholla samalta kuin -18, niin totesin, että juoksemaan ehtii kivemmallakin säällä.

Salitreeni siirtyi tälle aamulle. Seuraavat 3-4 päivää on siis tiedossa taas au-au-au-istuutumista. Tuntui taas kovin vapauttavalta mennä salille ilman mitään erityistä ohjelmaa valmiiksi kirjoitettuna. Toki oli suurinpiirtein treenin raamit mielessä, mutta kun en ollut kirjoittanut sitä valmiiksi, niin oli helpompaa tehdä erivapauksia. Tein esimerkiksi taas kuusi sarjaa takareisilaitteessa, ihan vain tekemisen ilosta. Ensimmäiset kolme sarjaa samalla painolla, 12 toistoa. Sen jälkeen nostin joka sarjassa painoja ja tein niin monta kuin jaksoin. Tottakai sitä voisi tehdä tuolla tavalla, vaikka olisikin kirjoittanut treenivihkoon "3 x 12". Mutta itse olen kai sitten niin rajoittunut, että kirjoitettu ohjaa liiankin tiukasti tekemisiäni. Ja jos joku paikka tai laite on ollut varattu juuri silloin kun ohjelmani mukaan se olisi vuorossa, niin se on ärsyttänyt turhaan. Nyt kun en ole kirjoittanut mitään ylös, mielikin on taipuisampi ja joustaa enemmän.

Tällä viikolla rannetta on särkenyt paljon. Välillä olen ollut aivan epätoivoinen. Eilen iltalenkillä siskolle murehdin asiaa, että tuleeko ranne koskaan kuntoon. Olen jumppaillut sitä kevyesti töissä mm. kuminauhalla ja pehmeällä stressipallolla. Löysin netistä nämä ohjeet, ja olen tehnyt noista liikkeistä useampaa joka päivä. Tänään tosiaan aamulla tein jalkatreenin salilla, ja puristusvoimaa en juuri käyttänyt muuten, kuin tehdessäni reiden ojentajia laitteessa. Eikä siinäkään tarvita mitään järisyttäviä voimia, kun ei tarvitse nostaa käsillä mitään.

Mutta tänään töistä kotiin tullessani havahduin siihen, että kättä ei ole oikeastaan särkenyt koko päivänä niin, että huomaisin. Muina päivinä olen tällä viikolla vähän väliä pidellyt sitä toisella kädellä, hieronut kevyesti kipeää kohtaa jne. Piti ihan pysähtyä miettimään, onko tässä päivässä ollut muuta erityistä kuin sali. Aamulla oli töissä noin tunnin mittainen tapaaminen, ja koko sen ajan puristelin stressipalloa kevyesti. Varoin tarkasti, ettei se aiheuta kipua ja pidin pieniä taukoja välillä. Ehkä siinä on yksi syy. Salitreenillä saattaa myös olla osuutta asiaan. Ja ehkä vain aika on tehnyt tehtävänsä?

Toisaalta hämmentävää, kun sitä on muuten tällä viikolla särkenyt ja nyt sitten yhtäkkiä näin iso edistys. Eilen olisin kuvaillut kipua vielä 1-10 asteikolla noin 7-8 vahvuiseksi ja tänään sanoisin, että kolmen luokkaa. Kyllä tuossa illalla vielä, kun avasin pakasterasiaa, ja kansi nousi äkisti, niin tuli vihlaiseva kipu, joka sai kiroilemaan ääneen, mutta sellaista leposärkyä ei ole. Tai kun kirjoitan näin koneella, niin hyvin vähän tuntuu. Tai ehkä syynä on vasemmassa ranteessa oleva FitBit Flex? Sain semmoisen eilen ja tänään se oli siis ensimmäistä päivää ranteessa. Jännä nähdä, minkämoista dataa ja käppyrää saan sieltä aikaiseksi :).

Hehkutinko jo porkkana-kikhernepihvejä? Hesarin sivuilta bongasin ohjeen ja näitä olen nyt syönyt ahkerasti. Tosin tuoretta korianteria en ole hommannut, vaan käytin ihan kuivattua, joten näyttävät vähän erilaisilta. Mutta aivan törkeän hyviä! Olen syönyt näitä sellaisenaan, leivän päällä, riisin kanssa, jogurttikastikkeella, salaatin kanssa.. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan ohjetta! Jos haluaa vältellä viljoja, niin tuon vehnäjauhon voinee vaihtaa perunajauhoihin tai mitä nyt haluaa käyttää. Sen rooli ei tässä todennäköisesti ole sitoa mitään, koska kikherneet öljyn kanssa soseutettuna tekevät jo hyvän kiinteän massan. Mutta se on niin tahmaista, että tarvitaan jotakin jauhontyyppistä, jotta taikinaa pystyy käsittelemään. Olen itse käyttänyt spelttivehnäjauhoja. Mitä enemmän porkkanaa näissä on, sen parempi! Porkkana ja korianteri sopivat hyvin yhteen, nam!

Pihvejä ja soijajogurttikastiketta

Viikonlopun ohjelmassa on ainakin vatsalihastreeniä ja jatkan tuota ranteen ja käden kevyttä jumppailua, jos se vaikka tuottaisi tuloksia ja edistäisi toipumista!