Raihnainen treenari

Onpa viikko kulunut nopeasti! Tällä viikolla on treenattu seuraavasti:

• maanantaina salilla jalkatreeni
• tiistaina seinäkiipeilyä
• keskiviikkona salilla yläkroppaa
• perjantaina salilla koko kroppa
• tänään lauantaiaamuna taas pari tuntia seinäkiipeilyä

Maanantain jalkatreenissä annoin kyllä kaikkeni, ei epäilystäkään mukavuusalueen ylittämisestä. Alkoi jo työpäivän aikana vähän huolestuttaa, että näinköhän seuraavan päivän kiipeilystä tulee yhtään mitään, mutta hyvin se sujui!

Kurssi oli siis tiistai-iltana ja menin sinne siskon kanssa. Aluksi en uskaltautunut muutamaa metriä korkeammalle, mutta vähitellen kiipesin yhä korkeammalle. Tänään mentiin jo vaikeampia seiniä ja kun muutaman kerran olin päässyt yli siitä tunteesta, että "en pääse enää korkeammalle, en saa enää otetta mistään, nyt haluan pudottautua köyteen", niin tiesin voittaneeni itseni. Huomenna on forkut kipeät, se on varma. Varmistaminen sujuu jo aika hyvin, mutta solmun ja lukitusten kanssa on vähän hahmotusvaikeuksia. Välillä ne menevät kertalaakista oikein, ja välillä olen taas ihan pihalla, että miten päin mikäkin remmi tai lukko menee.

Perjantain salikäynnin jäljiltä on vielä hauikset kipeänä ja selässä on jokin tosi paha kipukramppi. Tein sekä ylätaljaa että alataljaa ja vähän otteita vaihdellen. Hauiksille tein vasarakääntöjä 9 kg:n käsipainoilla ja lopussa meni kyllä jo rumasti olkapää mukaan. Mies on tuota kipukramppia hieronut ja lisäksi makasin tennispallolla, mutta helpotus on hetkellinen. Osteopaatti sanoi torstaina, että selkäni on todella jäykkä ja toimistotyöläisten tapaan olkapäät ovat kiertyneet sisäänpäin. Triggerpisteiden painelusta olin taas vähällä mottaista turpaan, ellen olisi ollut niin pahasti alakynnessä siinä pöydällä; varsinkin tuossa kainalon ja selän puolimatkassa olevan pisteen painelusta aiheutunut kipu sai näkemään tähtiä ja kiroilemaan kuin turkkilainen.

Sain osteopaatilta hyvän ohjeen ns. shoulder saver-venytykseen, tarkoitus siis saada tuo olkapää kuntoon. Mutta koska hauikseni ovat niin jumissa, niin en saa tuntumaa olkapään takakapseliin. Mies kokeili samaa venytystä ja hän myhäili tyytyväisenä, kuinka se tuntuu juuri oikeassa paikassa. Hmph. No, voihan olla, että se kapseli siellä venyy, mutta tunnen enemmän kipua hauiksessa, koska se on niin pahasti jumissa. Tänään kiipeillessä kyllä kädet ja selkä lämpenivät sen verran, että unohdin hetkeksi koko romuisen fysiikkani. Pitääpä pyytää siskoa ottamaan seuraavalla kerralla pari kuvaa, kun olen seinällä. Siskon miehen varmistaessa uskalsin heittäytyä köyteenkin pariin otteeseen tuumailemaan seuraavaa siirtoa.

Ensi viikolla ajattelin painottaa juoksuun enemmän. Tällä viikolla en ole juoksulenkille ehtinyt ja alkaa jo vähän pipo kiristää sen puolesta. Koirien kanssa on kyllä liikuttu, joten onneksi edes sitä kautta saa raitista ulkoilmaa. Mutta eihän se toki juoksua korvaa noin muuten..

Hyvä ruoka, parempi mieli

Eilen lauantaina tuli vietettyä viikon kolmas lepopäivä. Aamulla suunnittelin meneväni juoksemaan, mutta koirien kanssa lenkkeilyn jälkeen nuupahdin sohvalle, ja kun en saanut siskoakaan juoksuseuraksi, niin jätin sitten kokonaan väliin. Sen sijaan sisko tuli miehensä ja 6,5 kk:n ikäisen poikansa kanssa kylään ja tehtiin vegaanista Shepherd's pietä. Se oli juuri sellaista lämmintä ja täyttävää lohturuokaa, jota tekee mieli syödä, kun ulkona on kolea tuuli ja harmaa talvisää.

Tuota varten tuli ostettua ensimmäistä kertaa punaviiniä kotiin. Mies kävi Alkon myyjältä kysymässä pientä pulloa ruoanlaittoa varten ja 200 cl pullosta hujahti puolet täytteeseen. Vihreät linssit, varsiselleri, porkkana, sipulit ja mausteet tekivät tästä todella hyväntuoksuisen.

Täyte

Päälle valmistui perunasose, johon käytämme aina Rosamunda-perunoita. Ne ovat mukavan jauhoisia ja kiinteitä yhtäaikaa.

Linssitäyte levitettiin uunivuoan pohjalle ja perunasose sen päälle. Puoleksi tunniksi uuniin ja sen jälkeen nassuun. Unohdin ottaa kuvan valmiista laatikosta, mutta tässä sitä on vielä pala jäljellä:

Elin koko lapsuuteni käytännössä perunalla, enkä voisi kuvitella elämää ilman pottuja eri muodoissaan. Syön sitä melkein missä muodossa hyvänsä. Kouluaikoina kun koulukaverit valittivat "kumiperunoista", niin minä popsin niitä hyvällä ruokahalulla ja ihmettelin, mitä muut oikein nirsoilivat. En vieläkään ymmärrä kumiperunan käsitettä, mutta hyvin olen pärjännyt ilman sitä tietoa.

Tänään olen menossa tekemään salille kokovartalorääkkäyksen, jotta ehdin hieman palautua tiistaihin mennessä. Tiistaina on töiden jälkeen ohjelmassa kolme tuntia kestävä seinäkiipeilykurssi, joten olisi hyvä, jos siellä ei olisi enää niin hirveän kipeät lihakset. Olen käynyt kiipeilemässä muutaman kerran joitain vuosia sitten, mutta kurssilla on tarkoitus oppia oikean kiipeilytekniikan ohella myös varmistamaan. Sisko on tulossa mukaan, joten saa sitten räpsiä kuvia, kun olen kalpeana siellä katon rajassa enkä uskalla tulla alas.

Tähän loppuun voisi tehdä sen verran tunnustusta, että "herkkuja vain kuun viimeisenä päivänä" -tavoite on muuttunut "herkkuja kahdesti kuussa". Ja krhm, tältä kuulta ne herkkupäivät käytettiin nyt tällä viikolla, ystävänpäivänä 14.2. ja eilen siskon ollessa kylässä. No, peli ei ole menetetty, kahdesti kuussa voi ihan hyvin herkutella, kun se ei kerran ole mitään överitouhua. Eilen esimerkiksi söin kaksi miehen tekemää suklaacookieta ja yhden Choco pepe-lakun, eli mistään mässäilystä ei ole kyse. En aio lannistua, vaikka vuoden alussa asettamani tavoite ei täyttynytkään, ja olen sitä nyt muokannut. Jos tässä kesään mennessä näyttää siltä, että selittelen yhä kasvavaa herkkupäivien määrää, niin sitten aion ruoskia itseni ruville.

Arkea ja liikuntaa

Koirien ansiosta tulee liikuttua paljon. Hikiliikuntaa se ei ole, vaikka joskus väärän asuvalinnan vuoksi tuleekin hikoiltua lenkillä, tai joskus tulee tarvottua sellaisissa maastoissa tai lumikinoksissa, että se nostattaa hien pintaan. Pari tuntia päivässä ulkonaoloa ei ole paha, ja usein kävelen työmatkasta ainakin osan, kun en jaksa seisoskella odottamassa ratikkaa. Normipäivän päätyttyä askelmittari näyttääkin jotakuinkin tältä:

Tuossa 15 000 - 20 000 välillä mennään aika usein. Jos käyn juoksemassa, niin lenkistä riippuen mittarissa on sitten 25 000 askeleen kieppeillä. Kun koirat eivät ole täällä, niin pyrin silti aina vähintään 10 000 askeleeseen, ja heitän vaikka pienen happihyppykävelyn päivän päätteeksi, jos lukemissa on vajaata.

Tänään tuli uusin Kunto ja Terveys -lehti. Vielä en ole ehtinyt lukemaan. Aikoinaan sain tuon aina kuntosalilta ilmaiseksi, mutta kun omistaja muuttui, lehtietu katosi. Tilasin sen sitten itselleni. Tuo ilmestyy vain ihan muutaman kerran vuodessa, olisiko 4-6 numeroa, mutta pidän sen kuivasta ja kiihkoilemattomasta asiallisuudesta ja faktoihin nojaavista jutuista. Usein siinä on myös jokin luontoon liittyvä juttu mukana, mikä antaa lehdelle mukavaa lisämaustetta. Nyt en ole ihan varma, mutta luulen, että kannessa oleva Anna Niinimäki työskenteli ennen tuossa kuntosalillamme ja teki minulle aikoinaan ihan ensimmäisen saliohjelmani.

Sulkiskaverini kysyi, mistä olen ostanut juomapulloni ja onko minulla tarkoituksella teräksinen pullo. Mies osti sen minulle, en enää muista mistä. Ei ollut kallis, olisiko 8 euroa ja on tarkoituksella teräksinen. Kyllästyin aikoinaan muovinuhjuisiin pulloihin, jotka muuttuivat ajan kanssa sameiksi. Vaihdoin niitä vähän väliä, mutta kyllä vesi maistuu paremmalta teräksisessä tai lasisessa putelissa :). Lasinen olisi treenatessa hieman epäkäytännöllinen, joten tämä on valintani.

Tämän viikon salitreeneistä kaksi tehty, ja yhden kerran kävin koiran kanssa juoksemassa. Viikonloppu on vielä vähän avoin, täytyy katsoa, miten ehtii palautua. Tavoite on sunnuntaina mennä tekemään koko kropan treeni, mutta se voi vaihtua myös jalkapäiväksi, kunhan ehdin vähän ensi viikon ohjelmaa tässä tsekkailemaan.

Oikea aika treenata

En oikein keksi otsikkoa kuvaamaan ajatuksiani iltatreenien vastenmielisyydestä. En mennyt eilen töiden jälkeen treenaamaan, enkä tänäänkään. Molempina aamuina nousin pirteänä kuin peipponen klo 5, ja lenkitettyäni koirat, lähdin töihin. Tällä viikolla oli sekä eilen että tänään aamulla heti töissä ohjelmaa; eilen uusien työntekijöiden tervetulotilaisuus ja tänään esimiesten aamupalaveri. En pidä aikaisista aamupalavereista, ja kun itse järjestän mitä tahansa palavereja, ajoitan ne aikaisintaan klo 10 alkavaksi.

Loppuviikon aamuina ehdin onneksi treenaamaan torstaita lukuunottamatta. Silloinkin ehdin kyllä juoksemaan. Tänään ja eilen en yrittänyt sitäkään, koska olisi mennyt turhan aikaiseksi. Itse asiassa tänään heräsin kyllä jostain syystä klo 4 aivan virkeänä ja olisin voinut lähteä juoksemaan, mutta jokin outo tunne pidätteli minua. En nyt voi sanoa pelko, koska neljältä arkena aamuyöstä ei tuolla mitään vaarallista tapahdu. Mutta jokin sen kaltainen tunne se oli, joka sai jäämään kotiin ja pysymään peiton alla vielä tunnin.

Tässä kuvitusta eiliseltä aamulenkiltä, muumi ja koirakolmikkoni. Tuossa ollaan puolessa välissä lenkkiä, klo 6.20. Sellaisina aamuina, kun en käy treenaamassa, herään viideltä joka tapauksessa. Käyn suihkussa, syön ja puen päälle sekä ruokin kissat ja lääkitsen niistä yhden. Noin 5.50 ollaan valmiita koirien kanssa lähtemään ulos ja vähän ennen seitsemää tullaan takaisin sisälle. Silloin kun isot koirat ovat täällä, aamulenkki on noin tunnin mittainen. Pikkukoiran kanssa kahdestaan tehtiin hieman lyhyempiä, n. 45 minuutin lenkkejä, mutta nämä kaksi vaativat sen vähintään tunnin. Ja - kuten arvata saattaa - teen sen mieluiten heti aamusta. Kaikkiaan päivässä lenkkeilen koirien kanssa noin kaksi tuntia, joista puolet siis yhteen pötköön ja toisen tunnin pätkissä, yleensä töiden jälkeen 30-45 min. ja illalla/yöllä noin 20-30 min.

Aamurutiineista sen verran vielä, että lenkiltä tultuani ruokin koirat, pakkaan tavarani, siivoan vielä nopeasti kissanhiekat ja sitten lähden töihin jollain 7 - 7.30 välillä lähtevällä junalla.

Aamuina, jolloin treenaan, herään myös viideltä. Ruokin kissat (yleensä vain kaksi neljästä haluaa tuohon aikaan syödä) ja lähden koirien kanssa lenkille. Kuuden jälkeen tullaan takaisin, yleensä noin 15-20 yli. Ehdin juuri puoleksi salille, se on onneksi ihan muutaman minuutin kävelymatkan päässä. Salilta tultuani käyn suihkussa ja syön (sekä tarjoan ruokaa niille kissoille, jotka ilmestyvät paikalle*) ja lähden töihin 8.30-9 aikaan. Nyt kun mies on kotona, hän vie koirat päivällä ulos. Normaalisti pyöräyttäisin koirat vielä pikapissalla, ennen kuin lähden töihin.

Vielä tänään tunsin jollain tavalla huonoa omatuntoa siitä, etten ole nyt mennyt illalla treenaamaan. Sitten päätin lopettaa itsesyytökset. Treenaamisen täytyy olla kivaa, ja jos siihen minulla kiinteästi liittyy vuorokauden aika, niin en ryhdy väkisin itseäni salille raahaamaan. Ärsytti nimittäin "Jutta ja superdieetit" -ohjelmaa katsoessani, kun alunperin 155-kiloinen tyttö inhosi aamuaerobisia yli kaiken, joten ne jäivät tekemättä kokonaan. Teki mieli huutaa ruudun läpi, että "tee ne aerobiset sitten illalla!!"

Eri asia olisi, jos en koko viikkona pääsisi salille aamulla. Sitten varmaan tekisin joko kotona jonkun aamutreenin tai kampeaisin itseni kerran, pari viikon aikana salille illalla. Ja jostain syystä kesällä valoisaan aikaan on myös helpompaa treenata illalla. (Tosin kesällä myös töissä on hiljaisempaa, joten sieltä pääsee lähtemään aikaisemmin pois.) Mutta tällä viikolla on monta aamua, jolloin pääsen salille, niin käytän ne aamut hyväkseni. Ensi viikon aamuiksi ei (ainakaan vielä) ole sovittu mitään. Tosin nyt kun on uuden tiiminvetäjän rekrytointi alkamassa, niin varmaan joudun haastattelemaan ensi viikolla, mutta ne aion sopia alkavaksi aikaisintaan klo 10.

* Kissoilla ei ole jatkuva ruokatarjoilu, sillä yksi on taipuvainen ylensyöntiin&liikalihavuuteen ja toinen ei juo ollenkaan (joten se syö vain märkäruokaa). Kolmas ei syö juurikaan märkäruokaa, eli elelee lähestulkoon pelkillä raksuilla ja neljäs häiriintyy heti, kun kaksi muuta kyttäävät pääsyä sen kupille. Se on jo vanha ja kroonisesti maksasairas, niin sen ruokinta on muutenkin kukkakämmenen kaltainen Herkkä Asia. Mm. näistä syistä meillä on kissoilla ruoka-ajat, eikä jatkuvasti avoin raksubaari.

Askellusta

Huh, pitkään aikaan en ole ollut näin väsähtänyt päivän päätteeksi. Tänään tuli askelia mittariin melkein 30 000, kun lenkitin koiria, kävin juoksemassa ja illan päätteeksi tuli tehtyä vielä kauppareissu. Vielä on illan viimeinen lenkki tekemättä, mutta se on vasta parin tunnin päästä. Aamupäivällä jo Keravalle mennessä aloin laskeskella, etten ehdi/jaksa syödä tänään niin paljon kuin tähän kaikkeen tulee kulumaan, joten otin asemalta bussin veljen luokse, vaikka matkaa onkin vain vähän päälle kolme kilometriä ja olen sen yleensä aina kävellyt.

Nyt on koti täynnä nukkuvia koiria, mikäs sen mukavampaa. Mammakoira on vallannut nojatuolin, pikkukoira sohvatyynyn ja vilkas juniori näkee unia olohuoneen pehmeällä karvamatolla niin, että jalat sätkii ja nokka tuhisee <3.

Mammakoira on löytävinään myyrän. Junioria ei kiinnosta.

Juoksujalkaa koiraladulla, joka ei ihan heti lopu kesken.

Rakkaimmat lenkitysmaastot, niittyä riittää juoksennella kesät talvet.