Tavoitteiden asettamisesta

Tämä on nyt toistaiseksi näköjään ollut enemmänkin syömisiäni ruotiva blogi, kun en salille pääse ja juokseminenkin on pannassa. Typerä flunssa. On tämä vointini jo huomattavasti parempi, joten elättelen toivoa, että viimeistään viikonloppuna pääsen tekemään edes kevyen salitreenin. Flunssapäiviähän voisi tietysti hyödyntää venyttelemällä huolellisesti tai jopa jossain salin joogatunnilla voisi käydä, mutta eipä ole tullut mieleen aiemmin. Tänään en mihinkään päässyt työpaikan illanistujaisten vuoksi, ja juuri tänään salilla olisi tietenkin ollut pilatesta.

Olen sen sijaan käyttänyt aikaani miettimällä treenaukseni tavoitteita. Tuntuu, että olen viimeisen puolen vuoden aikana oppinut hurjasti treenaamisesta ja ravitsemuksesta, ja tietoa on syytä siirtää jo käytäntöön. Oma salillakäyntini on ollut jotakin tavoitteellisen ja kuntoilun välimaastossa haahuilua. Lähes jokaista yksittäistä salikertaa kohden olen asettanut kyllä tavoitteen viimeistään siinä vaiheessa, kun pukukoppia lukitsen. Tavoite on useimmiten ollut jonkin liikkeen tekniikan puhtauteen keskittyminen tai sarjapainojen nostaminen jossain kohtaa. Tällaiset "täsmätavoitteet" ovat minulle sopivia, saan tulokset heti ja voin itse antaa itselleni palautetta onnistumisesta saman tien. Mutta en ole niitä mihinkään laittanut ylös, saati sitten seurannut jotakin tavoitetta ja siihen pääsyä / pääsemättömyyttä + niihin johtaneita seikkoja useamman kerran. Pitäisi melkein pitää ihan salipäiväkirjaa, tai kirjoittaa enemmänkin treenivihkoon muistiinpanoja treenin kulkemisesta ja omasta olosta.

Mutta pidemmän ajan tavoitteita en ole kauheasti asetellut, tai ne ovat olleet vain takaraivossa epämääräisenä. PT-Timppa blogissaan kirjoitteli tässä jokin aika sitten, että tavoite on hyvä kirjoittaa ylös. Mietin ensin, että kirjoitan tavoitteistani tänne blogiin. Sitten iski ujous. Mutta nyt sitten taas päätin, että what the hell, miksi en kirjoittaisi? Ehkä epäröin siksi, että jos en tavoitteita saavuta, niin kuvitteellinen lukijani siellä ruudun toisella puolella on sitä mieltä, että “no niin, taas yksi tollanen luuseri, en odottanutkaan että se pääsee tavoitteeseensa". No, enää moinen ajatus ei estä minua tavoitteitani kirjoittamasta tänne, ja jos en niihin pääse, niin en ole siitä kenellekään velkaa.

Luin jostain, että tavoitteet voi ja kannattaa asettaa korkealle. Vaikka tavoitetta ei saavuttaisikaan, pääsee silti pidemmälle, kuin sellainen joka asettaa tavoitteen varman päälle. Kyseessä oli siis jokin pidemmän ajan lihaskuntoharjoittelututkimus, jossa kaksi ryhmää treenasi tavoitteellisesti, ja sieltä saatiin tällainen havainto. Usein kuulee varoiteltavan päinvastaista: että jos asettaa tavoitteen liian rajuksi, se lannistaa ja koko projekti kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Näin olen itsekin ajatellut, mutta nyt olen sitä mieltä, että se pätee vain tietynlaisiin ihmisiin ja/tai sellaisiin, joille tavoitteenasettelu ei vielä ole tuttua. Eräs tuttuni on esimerkiksi parikymmentä kiloa ylipainoinen, ollut jo viimeiset 10 vuotta suurinpiirtein. Kesällä juhannuksen aikaan hän sanoi haluavansa laihtua 10 kiloa elokuun puoliväliin mennessä. No kukapa ei haluaisi laihtua 10 kiloa kuudessa viikossa. Joidenkin kohdalla jopa uskon sen olevan mahdollista, ja olen kuullut ja lukenut näitä viikon laihduttaja -tarinoita, joissa reilusti ylipainoisella alkuvauhti on todella hirmuinen.

Tuttuni kohdalla en uskonut hetkeäkään, että paino tulee putoamaan, ja näinhän asia ikävä kyllä olikin. Hommasta puuttui täysin suunnitelmallisuus, pitkäjänteisyys ja päättäväisyys karistaa kilot lopullisesti. Oli vain epämääräinen halu, jonka tueksi etsittiin ratkaisuja Dukan-dieetistä tai jostain sen tyyppisestä "syön vain proteiinia" -ruokavaliosta. Tällä keinolla oli kuulemma aiemminkin joitain kiloja lähtenyt. Enemmän kuin mielelläni olisin häntä jeesannut ja teinkin kahvakuulaohjelman, jolla olisi voinut kotonaan kuntoilun aloittaa, mutta kun en voi tehdä hommia toisen puolesta..

Olisiko hän päässyt tavoitteeseen kirjoittamalla sen ylös, laittamalla näkyvälle paikalle esim. jääkaapin oveen, ja tekemällä siitä konkreettisen miettimällä keinoja, miten tavoitteeseen päästään? Ehkä. Varmaksi ei voi sanoa, mutta kuitenkin hommassa olisi ollut jo tehokasta tekemisen makua. Takapakkia ja mutkia tulee kaikissa projekteissa, mutta kun jaksaa tarkastella tavoitettaan pitkällä tähtäimellä, niin takaiskuihinkin suhtautuu rennommin.

Omista tavoitteistani yleisesti sen verran, että treenaan ensisijaisesti saadakseni lisää voimaa ja lisää lihasta. Olen tyytyväinen kroppaani, ja tämä tyytyväisyys saattaa jonkin verran kehitystäni hidastaa. Kyllä, saatan ihaillen katsoa jonkun takareisien kaarta ja toivoa itselleni samanlaista, mutta en kuitenkaan ole tyytymätön omiini. En osaa arvioida, kuinka paljon treenauksestani on ulkonäkökeskeistä; se (kropan muokkaus) on yksi treenimotivaattori, mutta sen lähteenä ei ole tyytymättömyys. En tiedä, voiko samaan aikaan olla täysin sinut itsensä kanssa ja silti toivoa isompaa selkää ja hauista, pystympää pyrstöä ja kaarretta takareiteen. Näin minusta kuitenkin tuntuu. Toisin sanoen, jos kroppani ei vastaisi treeniin sillä tavalla kuin toivon, ei se aiheuttaisi minussa valtavia masennuksen tunteita. Olen lisäksi melko huono huomaamaan muutoksia ja kun en jaksa itseäni valokuvatakaan, niin puhtaasti kropan ulkonäköön pohjautuva treeni ei jaksaisi motivoida pidemmän päälle. Mutta kehonkoostumukseen liittyvät tavoitteet ovat kuitenkin mittaamalla seurattavia ja lihasmassan kasvu tukee tavoitetta saada lisää voimaa. Joten haluan asettaa tavoitteen myös kehonkoostumukseen liittyen.

Vaikka kropan muutoksia en niin huomaisikaan, niin sen sijaan olen (useimmiten) hurjan iloinen, kun jaksan tehdä saman liikkeen raskaammilla painoilla ja yhtä puhtaasti kuin ennenkin. SE masentaa, jos menen salille, ja treeni sujuu edelliskertaa huonommin: joudun pudottamaan painoja jostain liikkeestä tai saankin tehtyä vain kuusi toistoa samoilla painoilla, joilla edelliskerralla meni kahdeksan. Samaan aikaan tiedostan, että treeni ei voi koko ajan olla nousujohteista ja etenkin siellä omissa maksimisarjapainoissa eteneminen on usein aaltomaista ja siihen vaikuttaa paljon olosuhteet; olenko nukkunut riittävästi, onko hiilaria tankissa tarpeeksi, toinko salille mukaani muut murheet, millainen päivä on edessä ja miten kiire on vetää treeni. Kun katson kevään sarjapainoja ja vertaan niitä nykyiseen, niin onhan kehitystä tapahtunut tosi paljon. Mutta koska oma muisti kantaa vain parin viimeisen viikon ajan, niin tuntuu, ettei kehity sitten yhtään. Edelleen vaan junnaan näissä samoissa penkkipunnerruspainoissa, on ajatukseni useimmiten, vaikka penkkitulos on kasvanut 10 kiloa vuodessa. Ja se on ISO kehitys tämän kokoiselle sintille, kun treenin pääpainopiste ei edes ole ollut penkkipunnerruksessa.

Joten asetan tavoitteeni seuraavasti:

- 2,5 kiloa (tarkka :D ) lisää lihasmassaa maaliskuun loppuun mennessä. Tällä hetkellä painan edelleen 51,5 kg ja pyrin siis maaliskuun loppuun mennessä saavuttavani 54 kilon painon.

Lihaskasvuseminaarissa opin, että naisilla 0,5-0,8 kg/kk lihaskasvuvauhti on realistinen. Mahdollisuus siis voisi olla jopa neljän kilon lihaskasvuun tässä ajassa (en laske lokakuuta enää kokonaiseksi kuukaudeksi, eli 5*0,8 kg). Kuitenkin on otettava huomioon se, että olen vegaani ja päivääni sisältyy runsaasti muutakin liikuntaa kuin saliharjoittelu, joten ruokavalio ja syömisten määrä on haasteena tavoitteeseen pääsyssä. Uskon, että olisi mahdollista saavuttaa tuo neljäkin kiloa, jos keskittyisin syömiseen täydellisesti, ja vaikka olenkin välillä tyhmä optimisti, niin tässä kohtaa pidän mielessä normaaliarkeni vaihtelevine työpäivineen ja -matkoineen.

Olen kuitenkin pikkuhiljaa tässä syksyn aikana skarpannut syömisteni kanssa. Leusiinia otan nykyisin myös lepopäivinä, ja tämän hetkinen “rahkakomboni” sisältää tyypillisesti soijajogurttia, soijaprodejauhoa, leusiinia ja vaihtelevan setin muuta. Tänä aamuna esim. banaani, mustikoita, manteleita ja tilkka soijamaitoa notkistamaan koko mössö. Tuontyyppisen setin syön aamulla ja illalla, sisältää protskua 25-30 grammaa ja hedelmiä + marjoja sekä pähkinää. Tosi terveellistä siis ja tositosi hyvää. Pyrin nyt tällä hetkellä huolehtimaan siitä, että ainakin kolmella päivän aterialla proteiinia tulee vähintään 25 grammaa ja loput päivän protskusta saa tulla miten sitten tuleekaan.

- varsinainen voimatavoite on hankalampi asettaa. Mutta lähdetään siitä, että maaliskuun lopussa penkkipunnerruksen sarjapaino on 40 kiloa (sarja = vähintään 5 puhdasta toistoa). Maastavetopaino 80 kiloa ja puhtaita leukoja kuusi kappaletta putkeen.

Kehityksen haasteena on oman kroppani reagoiminen treeniin ja kehonhuolto. Miten forkut kestävät, ja saanko olkapääni oikenemaan? Rintarangan liikkuvuus on kehittynyt hurjasti viimeisen puolen vuoden aikana. En sitä muusta huomaa kuin ihan treenin yhteydessä liikutellessa ja vetreyttäessä; se on paljon taipuisampi ja liikkuvampi kuin keväällä. Näin ollen leuanvedoissakin menee nykyisin vähemmän hauiksilla kuin aiemmin. En ole vielä kuitenkaan rohjennut kokeilla myötäotteella, jotenkin pelottaa, että kiertäjäkalvosin revähtää tms., koska siellä tuntuu aina hieman ikävältä, mitä laajempi ote on. Ja nyt tätä kirjoittaessa tietysti tajusin, että voinhan tehdä kapeammallakin myötäotteella.. Näin sitä tajuaa asioita kirjoittaessaan.

Ovatko tavoitteet korkealla, varman päälle asetettuja vai jopa liian helppoja? Mielestäni ne ovat aika realistisia: töitä pitää tehdä, mutta hetkessä en noihin tule pääsemään. Kroppaa pitää huoltaa ja kuntouttaa, liikkeissä pitää oppia aktivoimaan oikeita lihaksia ja tässä tulisi myös olla vammautumatta + sairastelematta. Uskon siihen, että nyt kun olen kirjoittanut tavoitteeni ylös, se on kirkkaampana mielessä. Seuraava askel on pitää tavoite mielessä joka päivä, uudelleen ja uudelleen. Näin muun elämän ja arjen toimenpiteet asettuvat tukemaan tavoitteita. Venyttely, putkirullaus, kehonhuolto: niiden pitäisi sujua helpommin, kun ne tähtäävät johonkin tavoitteeseen.

Riittävä ja terveellinen syöminen on ainakin tällä hetkellä oikein mukavassa kehityksessä. Tänään työpaikan illanistujaisissa muut söivät pizzaa, minä söin kuusi palaa sushia: kurkku- ja salaattimakeja sekä kaksi inari(tofu)rullaa. Tein tietoisen valinnan lipsua sokerittomasta lokakuusta sen verran, että skoolasin Pommacilla, kun muut nostivat kuoharimaljat. Mutta kaikki karkkikulhot ja sipsiastiat pysyivät minulta koskemattomina, enkä Pommaciinkaan mitenkään sortunut - en muutenkaan juuri limuja juo - vaan halusin vain yhteisen tunnelman vuoksi tosiaan skoolata yhdessä muiden kanssa. Oli muuten mukava huomata, että omassa tiimissänikin oli muutama Lihatonta lokakuuta viettävä, ja työpaikan keittiössä siitä on viime päivinä ollut puhetta aika lailla. Tämä on varmaan suurin kasvissyöntitempaus Suomessa ikinä.

Kohta saapuu juna kotiasemalle, ja lähetän postauksen kotiin päästyäni. Alkaa olla jo nukkumaanmenoaika..