Raudan rutinaa, koiria ja kaalilaatikkoa

Ollakseen perjantaiaamu ennen joulua, oli salilla aika paljon porukkaa heti sen avauduttua. Ei nyt ruuhkaksi asti todellakaan, mutta kuitenkin sellaista pientä aamuhösseliä. Oma treenini sujui letkeästi, ei tarvinnut odotella paikkojen vapautumista tai muutenkaan väistellä ketään. Tänään oli siis jalkapäivä.

Räpsäisy ennen salin puolelle siirtymistä

Treenatessa todellakin huomasi, että edellinen jalkapäivä oli ollut 7.12.!! Järkytyin, kun vilkaisin salipäiväkirjaa. Siitä kiukustuneena päätin, että tänään ei himmata, vaan lähdetään vähintään samoilla painoilla ja toistomäärillä kuin viimeksikin. Olkoonkin takana stressin täyteinen ajanjakso ja syömiset jotainmitäsattuu. Lämmittelyt alkuun, eli kuntopyörä + verkka, yht. 12 minuuttia. Ja sitten kyykkäämään.

Boksikyykyissä 45 kiloa harteille ja neljä 15 toiston sarjaa. Eipä ollut olo yhtään niin suorituskykyinen ja vahva kuin taannoin leuhotin. Mutta muristen nousin viimeisetkin toistot ylös. Viimeisen sarjan 10 toiston jälkeen meni loput viisi ainoastaan julmasti psyykkaamalla ja tiksiläistä kurkkulaulantaa harjoittaen. Mutta meni silti.

Askelkyykyn olen nyt vaihtanut tangolla tehtäväksi, tein toista kertaa sillä. Aikaisemmin tein siis smithissä juoksijan askelkyykkyä, mutta smith tuppaa olemaan usein varattu, tai siinä on ärsyttävästi jonkun edellisen treenaajan jäljiltä penkit ja lastit, joita ei huvita ryhtyä purkamaan. Ja käteväähän se on jatkaa kyykkypaikalla. Koska en ole tasapainoilun mestari, ja liike on tosiaan vielä aika uusi, niin painot ovat aika varman päälle. Nyt nostin hieman lastia, ja tein 35 kilolla. Askelkyykyn teen takaa eteen, se on minulle jotenkin luontevampaa. Eli astun taakse ja sieltä tuon jalan toisen viereen.  Tangon kanssa en kikkaile juoksijatyylillä, vaan teen normaalia askelkyykkyä vaan.

Ham raise-penkkiin seuraavaksi, kun jaloissa alkoi jo tuntua tärinää. 25 kilon lisäpaino kyytiin ja ylös niin, että hanuri kutistuu rusinaksi :P. Kolme sarjaa, 12 toistoa per sarja ja sen jälkeen olikin mielenkiintoista kävellä portaat alas laitesaliin. Askelkyykkykävelyä pari sarjaa, käsissä 12 kilon kahvakuulat. Joskus olen tehnyt 16 kilon kuulillakin, mutta sittemmin olen nössöillyt. Noilla 12-kiloisillakin kun saa hyvän tuntuman, eikä tarvitse keskittyä puristusotteeseen.

Sitten vielä reidenojennus ja -koukistus vuorosarjana. Tässä tuli viimeisessä ojennussarjassa yksi toisto vähemmän kuin viimeksi, mutta annoin itselleni anteeksi, kun askelkyykyssä oli kuitenkin ollut painot isommat. Yritin tuoda sen viimeisen toiston edes vajaana, mutta ei lähtenyt niin ei.

Ja loppuun vielä kolme erilaista vatsalihasliikettä vuorotellen kiertona; ensin perusrutistuksia, siitä suoraan lankkuun ja sitten vielä selällään maaten jalkojen nostoja. Kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä lankkua suorilla käsillä ja se oli aivan turhaa! Olin kuvitellut, että se on haastavampaa?! En nähnyt sekkaria siinä ollessani, joten laskin mielessäni 40:een ennen kuin päätin katsoa kelloa. Olin ollut siinä jo 1,5 minuuttia kun luulin olleeni vasta minuutin. Hmph. Pysyn kyynärnoja-asennossa vastaisuudessakin. En edes merkannut tuota 1,5 minuutin suoritusta mihinkään, kun se ei tuntunut oikein missään muualla, paitsi eilisestä treenistä väsyneissä hauiksissa.

12,12,11 :(

Jalkatreenin vakkarikesto ja keskisyke. Maksimit tänään 194.

Tänään on ohjelmassa kodin siivoamista ja siinäpä se. Päikkärit aion ottaa ja koirien kanssa lenkkeillä. Aamulla satoi räntää niin paljon, että jätin varsinaisen pidemmän lenkin tehtäväksi nyt vasta päivällä siinä toivossa, että selkenee. Ja nythän siellä jopa puoliksi aurinko pilkahtelee pilvien lomasta.

Pikkukoira ei vielä tiedä, että ulkona on kehno sää

Isompi koirakaan ei tiedä, mutta sitä ei haittaisi muutenkaan. Säänkestävä otus <3

Koko jouluksi on ennustettu tällaista sateista, harmaata, +4 paikkeilla olevaa säätä tänne päin. Parturoinkin tuon pikkukoiran ensi töikseni, kun se tuli hoitoon pari päivää sitten. Tai minä otin lähinnä tassut ja pään, mies saksi torson alueen. Koira ei enää eteensä paljoa nähnyt, ja nyt kun on lyhyt turkki, niin sen mukana kantautuu sitten vähemmän kaikkea kuraakin ja on helpompi pitää koirakin puhtaana. Tosin se kyllä viilettää ulkona takki päällä, kun tuollaisella rodulla ei ole pohjavillaa lämpimänä pitämässä.

Kokkailin pari päivää sitten kaalilaatikkoa. Ohjeen nappasin Maijan makia-blogista ja sovelsin sitten hieman. Ei ollut ohrasuurimoja, niin käytin Myllärin luomu porkkanaohrattoa, jonka ostin syksyllä jostain, ehkä Punnitse&Säästä -myymälästä? Tai I Love Me-messuilta? En yhtään muista. Mutta hyvin se toimi tässä sapuskassa.

 

Kaalilaatikkohan ei mitään kaunista ruokaa ole, ja aika suuritöinenkin oli. Minulla oli muistikuva, että se olisi ollut helpompaa? Tai vähemmän työlästä ainakin. Ehkä viimeksi tehdessäni (reilu vuosi sitten) oli pienempi kaali. Nyt tuota oli 2,5 kiloa, joten silputtavaa riitti. Minulla on kaalilaatikon kanssa myös se ongelma, että sitä syödessä on koko ajan jotenkin nälkäinen olo. Ihan kuin se ei tekisi kylläiseksi ollenkaan. Eilenkin söin sitä yli puoli kiloa ja sain kyllä vatsani täyteen niin, että viimeiset haarukalliset olivat jo aivan hitusen hankalia. Mutta silti ei ollut mitenkään raskas tai tukala olo. Tuntui, että se vatsan täysi olokin hujahti pois hyvinkin sukkelasti. Ei jäänyt nälkä, eikä mitään mielitekoja, mutta ei myöskään sellainen olo, että vatsassa on niinkin paljon ruokaa.

Ja tätähän riittää vielä muutama kilo.. pakastimeen vaan pois
joulun alta.

Tähän loppuun täytyy vielä kertoa, kun tässä koneella istuessani alkoi yhtäkkiä ulkoa kuulua itkua. Koirat kuulostelivat ja sanoin, että ei mitään hätää, joku lapsi siellä vain itkee. Kuulosti siltä, että joku pieni poika itkee suuttuneena ja lohduttomana. Odotin itkun kaikkoavan, että ehkä ovat matkalla johonkin tuossa tiellä, mutta sepäs ei loppunutkaan vaan yltyi. Pakko oli katsoa ikkunasta, että itkeekö tuossa ikkunan alla joku apua tarvitseva lapsi.

Nyt istun alas, panen reppuni laulamaan

Koirahan se oli. Siinä se odotti isäntäänsä ja jodlasi murheellisena. Näytti niin erikoiselta paikalta jättää koira odottamaan, että kävi jo mielessä, että joku on sen siihen hylännyt. Mutta kuinka todennäköistä se nyt on..? No, kärsimätön kun olen, niin kävin tuossa paikallisessa putiikissa kysymässä, että onko koira jonkun asiakkaan. Sinne ovelle se tuijotti ja itki. Myyjä tiesi kertoa, että se on jonkun takahuoneessa olevan asiakkaan. Totesin vaan siihen, että ok, mietitytti vaan, kun se ulvoo niin sydäntäsärkevästi. Lähdin takaisin kotiin ja sanoin koiralle ohimennen, että kohta se isäntä tulee, istu vaan alas. Ihan kuin koira olisi ymmärtänyt, kun se hiljeni, istahti ja tuijotti minua kysyvästi. Sanoin vielä, että "hyvä poika, kohta isäntä tulee". Ja se oli hiljaa. Tulin takaisin asuntoomme ja koira istui edelleen hiljaa. Ihan hetken kuluttua sen isäntä tulikin. Kaiken kaikkiaan ulvomisen alkamisesta tähän loppupisteeseen meni ehkä 10-15 minuuttia, mutta koiran ajassahan se on 7x enemmän ;). (Ja meikäläisen eläinten asioihin liittyvällä kärsivällisyydellä ikuisuus.)

Olen kyllä tällainen hemmetin kukkahattutäti ja joka-asiaan-puuttuja, mutta saanpahan ainakin itselleni mielenrauhan. Harmittaa, kun ihmiset jättävät koiria odottamaan itseään, etenkin jos kyseessä on tuollainen, jolle se on selkeästi stressaava tilanne. Tuo tie, minkä varressa se odottaa, on ajoväylä liikekiinteistön parkkipaikalle/-lta, joten ei nyt niin kovin fiksu paikka muutenkaan. Täällä pääkaupunkiseudulla kauppojen ulkopuolelle jätettyjä koiria on varastettu ja muutenkin ne ovat alttiina kiusanteolle ja aika lailla onnettomat puolustautumismahdollisuudet on vaikka jotain kepeillä tai kivillä kiusaavia pikkupoikia vastaan. Eikö parasta olisi, että koirien kanssa tehdään lenkit ja asiointimatkat erikseen? [/avautuminen]