Pakkanen kipristelee ja vatsani myös

Tämän blogin nimen voi kai kohta muuttaa "How I said goodbye to my muscles". Seuraa ikävä tilannekatsaus paskaan fysiikkaani.

Ranne on edelleen kipeä. Tänään vasta kävin ostamassa kipugeeliä, kun muutenkin jouduin apteekissa käymään. Keskiviikkona vein kissat eläinlääkäriin (toisella sydänkontrolli ja toiselta lähti kolme hammasta), ja niitä kantokoppia kantaessahan se ranne sitten hermostui lisää. Otin jopa vetoremmit mukaan :D, mutta ei niistä oikein ollut apua. Miehen sain avuksi viimeiselle pätkälle kantamaan koppia, mutta siinä vaiheessa kättä jomotteli jo ihan kunnolla. Takapakkia otettiin siis. No, mutta ostin tuota kipugeeliä ja rannetuki on nyt ahkerassa käytössä. Ehkä parin viikon päästä uskaltaisi varovaista treeniä jo aloitella. Ensi viikolla tuskin vielä :(.

Työpaikalla on tällä viikolla ollut vaikea poikkeustilanne, ja vaikka kuinka joka aamu (ja päivän mittaan) puhuin itselleni, että "tästä selvitään, asia kerrallaan", niin kroppa ilmeisesti oli eri mieltä. Eilen söin töissä tosi epäsäännöllisesti ja köykäisesti; eväänä oli vain reissumiestä tofulla ja Yosan Sport-jogurtti sekä parin tunnin päästä protskupatukka. Kotiin päästyäni nälkä oli jo niin järkyttävä, että vatsa tuntui kipristyvän koveraksi. Nappasin kaapista yhden syntymäpäivälahjaksi saamistani Nakdeista mukaan ja lähdin viemään koiria lenkille. Tunnin lenkiksi tarkoitettu matka typistyi puoleen tuntiin, kun oli niin heikko olo. Kotona en enää jaksanut laittaa mitään ruokaa vaan söin yhden kotitekoisen sämpylän ja hieman soijajogurttia soijaprotskulla. Pahin nälkä helpotti. Ajatuksena oli syödä kunnollinen ruoka, kun mies tulee kotiin. Siihen asti ei ikinä päästy.

Olisiko mennyt vartti tai hieman päälle, kun tuli todella huono olo, kuvotti. Sanoin juuri kotiin saapuneelle miehelle miehelle, että menen hetkeksi lepäämään. Kello oli varmaan jotain puoli kahdeksan aikaan. Nukahdin ja heräsin parin tunnin päästä aivan hirvittävään ylävatsakipuun. Koko yläkroppa jomotti niin, että särky säteili lapojen väliin saakka. En yhtään tiennyt mistä on kyse, ja olin aivan kaksinkerroin kivusta. Mies huolestui, mutta itsepintaisesti kiskoin ulkovaatteet päälle ja lähdin viemään koiria pikaiselle iltapissalle. Sanoin, että jos ei tulla kymmeneen minuuttiin takaisin, niin lähtee perään.

[Sivuraide]Mun on äärimmäisen vaikea pyytää minkäänlaista apua pahasti sairaanakaan, jos ihmettelette, miksi mies ei lähtenyt koiria ulkoiluttamaan. Joskus vuosia sitten, kun vanhat koirat vielä elivät, oltiin lähdössä illalla viemään niitä ulos, ja pyörtyä kosahdin eteisen lattialle niin, että löin pääni kynnykseen. Siitä taas tolkkuihin tullessani olisin siitä vaan jatkanut lenkityspuuhia normaalisti, mutta mies laittoi niille ajatuksille jyrkän stopin. Tuohon liittyy myös yksi hellyttävimmistä muistoista noista koirista, kun ne eivät olisi millään halunneet lähteä ja jättää minua. Parkittivat peppunsa siihen mun viereen (jäin siis makuuhuoneen lattialle hengittelemään jalat nostettuna sängylle) ja tapittivat minua huolestuneena (tai näin ainakin tulkitsin niiden ilmeet..). [/Sivuraide]

No eilen iltakävelylle kuitenkin päättäväisesti lähdin ja sieltä ihan ajallani takaisin tulin. Kylmä ulkoilma tuntui jopa ihan snadisti helpottavan. Mutta sisälle päästyäni kivut taas pahenivat. Sisuskaluja kärvensi ja korvensi ja tuntui siltä, että jos juon tai syön jotain, se tulee saman tien ulos. Kävin makuulle ja hengittelin syvään. Mikään asento ei tuntunut hyvältä. Lopulta keksin, että kyseessä voisi olla närästys. Hain yhden Antepsinin (jota talossa on koiran vuoksi), ja otin sen. Lumevaikutus vai mikä lie, mutta se vei poltteelta pahimman terän. Kivut jäivät kyllä.

Koko yö meni vaikeasti, heräilin särkyyn vähän väliä, enkä uskaltanut ottaa mitään särkylääkettä, kun ajattelin sen pahentavan vatsan oireilua. Oli nälkä, mutta en pystynyt syömään; ruokahalu oli pahasti pakkasen puolella kuvotuksen vuoksi. Samalla kuitenkin ajattelin, että syömättömyys todennäköisesti vaan pahentaa tilannetta. Aamuyöstä otin toisen Antepsinin ja join lasin vettä. Ajattelin että noin tunnin kuluttua syön jotain. En laittanut mitään herätyskelloa soimaan, kun kuitenkin kivut estivät syvään uneen vaipumisen. Heräsinkin sitten reilun tunnin päästä ja yritin syödä hieman muroja, mutta en pystynyt kahta lusikallista enempää. Se taisi kuitenkin riittää, koska herätessni uudelleen seuraavan kerran alkoi olla jo hieman parempi olo.

Työkunnossa en kuitenkaan ollut, joten soitto töihin ja toisen osaston esimiehet lupasivat ottaa vastuulleen meidänkin jengin tältä päivältä. Varasin ajan lääkäriin, ja onpa onni asua näin keskustassa, että kaikki lääkäriasemat ovat tuossa parin minuutin matkan päässä. Meillä on  Diacorissa työterveyshuolto, ja se on todella kattava. Lääkäri palpoi vatsan alueen ja vedet nousivat silmiin kun teki niin kipeää. Sain lähetteen labraan, pieni verenkuva ja crp. Muuten arvot olivat ihan ok, mutta crp oli 12, joka lääkärin mukaan viittasi lievään tulehdustilaan. Helikobakteeri tai muu ärtsympi nostaisi sen kuulemma lukemiin 60-70. Lääkäri mainitsi, että stressi saattaa nostaa arvoa myös, ja sitähän tässä nyt on ollut. Nyt kuukauden sisään jo toisen kerran närästystä, tällä kertaa noin voimakkaana.

Hemoglobiini on noin hyvä varmaan vain siksi, että olin ihan kuivunut

Kokeeksi tämmöistä

Sain reseptillä Somac-nimistä vatsansuojalääkettä kuukauden kuurin. Sen päätyttyä pitäisi kuulemma tarkkailla, palaavatko oireet. Jos palaavat, niin sitten tähystykseen.

Itse mietin tässä jo, josko sijoittaisin tuollaiseen Gastropanel-tutkimukseen. Kun kerran eläintenkin terveydenhoitoon laitan niin surutta rahaa, niin voisin kai tuonkin käydä teettämässä ja ostamassa itselleni mielenrauhaa.

Mutta joka tapauksessa taas kerran: liikunnan puute + stressi = kammottava närästys. Jokohan tästä tällä kertaa opittiin? Pakko käydä nyt sitten vaikka iltaisin hölkällä, että saan johonkin purettua tuota (todennäköisesti puhtaasti työperäistä) stressiä. Viime yö oli kyllä sellainen kauhukokemus, etten halua toistuvan. Hikoilutti, paleli, sattui, kuvotti.. Yöllä asioilla on vielä taipumus suurentua omassa mielessä moninkertaiseksi. Lieväkin vatsakipu on vähintään mahahaava, ja noin voimakkaat kivut on tottakai osoitus kasvaimesta jossain sisäelimissä. Päänsärky on ilman muuta aivokasvain ja jos jotain raajaa särkee, niin amputointiinhan se todennäköisesti menee.. Oma mieli on pahin vihollinen. Ja kun on itse päättänyt, että pahin on kyseessä, niin toisten lohdutukset kuulostavat vain vähättelyltä ja mitätöinniltä. EIKÖ TOI TIEDÄ, MITEN VAKAVAA TÄÄ ON?! No, mies ei onneksi yrittänyt lohduttaa, vaan myötäeli vaan kipujeni kanssa ja oli valmis lähtemään sairaalaan, jos tarve tulee.

Nyt toivutaan viikonloppu. Tätä kirjoitettaessa vatsaa kipristelee inhottavasti, ja pientä poltetta on nielussa. Ostin kaupasta kaurajuomaa (mango-appelsiini) ja riisiproteiinijauhoa. En nyt uskalla syödä mitään soijavalmisteitakaan, ettei vatsa ärsyynny. Inhottavan heikko olo, haluan voimani ja toimivan, kivuttoman kroppani takaisin!