Rannevamma ja ruokaonnea, koostetta viikon tapahtumista

Nyt ei sitten pariin viikkoon treenata salilla. Mikähän siinä on, että jos / kun vammaudun, se tapahtuu yleensä loma-aikaan? Joululomalla 2010 reväytin rintalihaksen, kun innostuin punnertelemaan. Kesällä 2011 olin mukana paikallisen kuntosalin treeniryhmässä ja onnistuin venäyttämään selkälihaksen leuanvetoja treenatessa liian innokkaasti. Talvilomalla 2012 sain välilevyn pullistuman kahvakuulatessa kotona.  Ja nyt jouluna 2013 ranne tulehtunut joogan seurauksena. En tiedä, olisiko täyslepo auttanut heti, olen nimittäin käynyt salilla tämän kipeän ranteen kanssa, kun ei se treenatessa häirinnyt. Ainoa, missä se tuntui, oli kapea penkki, ja siinäkin ihan viimeisissä toistoissa vaan. Mutta kun siirtää ja puristaa raskaita tankoja, niin ranne ei ole päässyt lepäämään.

Oma teoriani on, että forkut ovat olleet niin kireät, että kun väkisin väänsin kämmenet selän taakse vastakkain, jollain jänteillä/nivelillä ei ollut tilaa taipua ja sain vamman aikaiseksi. Se ei ihan samana päivänä tuntunut, vaan vasta seuraavana päivänä vähän. Siten, että tiesi tehneensä ja ajattelin sen olevan ihan normaalia. Sitten päivä päivältä se kipeytyi yhä enemmän ja viime viikon lopulla alkoi häiritä jo yöunia. Aamut olivat pahimpia, ja pelkäsin jo nivelrikkoa. Pukeminen sattui, pelkästään jo paidan laittaminen päälle, kun hiha osui ranteeseen. Torstaina aamulla katselin, kuinka vasen käsi oli ranteen kohdalta tuplasti sen, mitä oikea käsi ja mietin, että nyt ei ehkä enää kannata odotella sen paranemista. Varasin ajan työterveyslääkärille, joka totesi, että käsi tarvitsee rannetuen ja tulehduskipulääkettä geelinä. Tuo ranne kun on niin ohkainen, niin siitä kipulääke imeytyisi geelinä hyvin, toisin kuin vaikkapa pakaraan laitettuna. Hoitajalta sain rannetuen, jota olen pitänyt nyt päivin ja öin. Ainoastaan koirien kanssa lenkkeillessä olen jättänyt sen kotiin, kun ei siihen päälle mahdu mikään lapanen.

Sain myös lähetteen käsikirurgille, joka tuntui mielestäni hieman liioittelulta. Mutta tarkoitus oli, että jos nämä toimenpiteet eivät auta, niin hän sitten laittaisi kortisonipistoksen ranteeseen. Se tuntuu ajatuksena niin kammottavalta, että riitti jo yksistään motivoimaan olemaan rasittamatta kättä yhtään enempää. Kipugeeliä en ehtinyt vielä apteekista hakemaankaan, kun tuo rannetuki (ja lepo salitreeneistä) auttoi saman tien. Heti ensimmäisen yön jälkeen tuntui käsi paljon paremmalta, ja nyt ollaan sunnuntaissa, ja pientä edistystä on tapahtunut koko ajan. Turvotus on laskenut lähes kokonaan. Ei se täysin kivuton vielä ole, mutta kipua on vain tietyissä liikkeissä ja esim. koiria kun ulkoilutin ja siirsin taluttimia kädestä toiseen hieman kiertäen, niin siinä tuntuu vihlontaa.

Työterveyslääkäriltä tullessani kävin siinä lähistöllä olevassa lounasruokalassa syömässä, ja huomasin, että meidän työpaikalta siihen ripeästi kävelee noin 10 minuuttia, joten hyvällä säällä tuolla voisi käydä useamminkin syömässä, niin ei tarvitsisi aina kantaa omia eväitä. Edellyttäen tietysti, että tarjolla on jotain syötäväksi kelpaavaa. Tällä kertaa oli tofu-wokkia ja riisiä. Riisiä en juuri koskaan itse keitä. Kavahdan hieman sen epäekologisuutta, mutta suurempi syy on kyllä laiskuuteni. Kestää niin kauan.. Miehen tekemässä "festariruoassa" sitä kyllä syön aina silloin tällöin. Nytkin mietin jälkikäteen, että olisin voinut jättää koko riisin ottamatta, sillä wokki oli itsessään oikein hyvää koostumukseltaan. Ikään kuin pataa, olisi voinut syödä sellaisenaan. Se oli myös tosi hyvää, oikein hyvin maustettua.

Lounasta Sodexholla

Treeneistä sen verran, että tälle viikolle ehdin tehdä olkapää-ojentaja -treenin ja jalkatreenin. Maanantaina ja eilen kävin juoksemassa vakkarini, 10 kilsan lenkin kirkonkylään ja takaisin. Tänään sunnuntaina ajattelin mennä sotkemaan kuntopyörällä intervallitreenin. Sain jopa venyteltyä alkuviikosta, ja pieniä venytyksiä olen tehnyt silloin tällöin pitkin viikkoa lähinnä lonkankoukistajille ja rintalihaksille, jotka minulla on ne ikuisesti kireät paikat. Tälle viikolle on siis tullut ihan mukavasti liikuntaa, ja vaikka sali nyt onkin ainakin osittain tauolla vielä pari viikkoa, niin juoksemassahan voin käydä.

Keskiviikkona aamulla vanhempi koira oli niin uninen ja haluton, että poikkeuksellisesti annoin sen jäädä kotiin nukkumaan. Kokeilin kaikki tavalliset “Lähdetkö mukaan?!” (innostuneesti). “Tänne nyt sieltä!” (käskevämmin) “No, me mennään sitten, heippa!” (päättäväisesti ja samalla vilkuilin, vaikuttaako mitenkään). Voin vaikka vannoa, että se työnsi kuononsa vain syvemmin hännän sisään, joten annoin olla ja lähdin vain juniorin kanssa lenkille. Tehtiin tosi reipastahtinen tunnin kävelylenkki; noin 5,5 kilometriä, mikä on tosi hyvin tuossa ajassa, etenkin kun rämmittiin paikoitellen vähän hankalissa maastoissa. Tultiin kotiin, missä vanhempi koira oli sitä mieltä, että "no nyt voisin ehkä käydä vähän oikomassa koipiani". Vein sen vartin pyrähdykselle tekemään tarpeensa ja lähdin sitten salille tekemään jalkatreeniä. Vähän mietin, että mitä siitä tulee, kun alla on jo sen verran lenkkeilyä, mutta ihan hyvinhän se sujui. Vähän horjuen tein askelkyykkyä 40 kilolla, mutta on se jo reilusti enemmän lastia kuin edellisellä kerralla, eli alkaa vähitellen kroppa tottua sen tangon kanssa tasapainoiluun.

"Ulos? Näytänkö siltä, että nappaa yhtään?"

Keskiviikkona kävin töiden jälkeen hierojalla, ja yläselkä tuntuu vaan olevan ikuisesti jumissa. Kuinkahan usein sitä pitäisi hieroa, että se pysyisi auki? Silti nautin hieronnasta ja oli ihanaa, kun loppuilta kotona oli rentoutunut ja hieman pöhnäinen olo.

Torstaina oli ohjelmassa lepoa ja käden vuoksi sitten perjantain selkä-hauis -treeni jäi tekemättä. Eilen aamulla kävin juoksemassa koiran kanssa, ja sain pujotettua rannetuen juoksuhanskojeni päälle minimoimaan mahdollisen tärinän aiheuttamia haittoja. Juostessa ei kyllä ollut minkäänlaista oireilua. Ulkona oli jo sellainen lumisateen tuoksu aamulla, ja jostain syystä koirat alkavat aina pakkasella tuoksua vähän savulle. Iltapäivällä alkoikin lumisade ja nyt on maa valkoisena.

Pari postausta takaperin kerroin tehneeni energiapatukoita, joita teinkin sitten uudelleen heti toisen satsin, kun edellinen loppui ja tällä kertaa tein samantien kaksinkertaisen annoksen. Nuo säilyvät hyvin jääkaapissa, ja olen ottanut niitä mukaan evääksi työmatkalle. Usein kun käyn aamulla salilla, en ehdi syödä tarpeeksi tukevaa aamupalaa palkkarin päälle, joten junassa alkaa olla jo uudelleen nälkä. Noista saa helposti lisää energiaa, muutama tuollainen rasiaan mukaan. Ja sopivat tosi hyvin esim. lounaan päälle jälkkäriksi. Toissapäivänä söin viimeiset noin 30 kpl annoksesta, ja tänään ajattelin pyöräyttää uuden satsin. Alkuperäisissä Nakdeissahan on cashew-pähkinöitä, mutta olen itse tehnyt mantelijauhoon. Viime viikonloppuna ostin kokeeksi Nakdeja neljää eri makua ja täytyy kyllä sanoa, että omat “nakdini” ovat parempia! Ainoa, mikä pääsi lähelle oli cocoa & orange, ja jossain vaiheessa ehkä teenkin erän appelsiiniaromilla. Mutta toistaiseksi tuo piparminttu on vaan niin hyvä, että sillä mennään.

Kuin karkkia

Muita keittiöonnistumisia on viime aikoina ollut cashew-levite, jota tehtiin ensimmäisen kerran joskus ehkä vuosi tai puolitoista takaperin. Ei enää muistettu, mitä siihen tulee, joten nyt mentiin mutulla. Cashew-pähkinät runsaaseen veteen likoamaan vähintään 3-4 tunniksi, nyt annettiin olla työpäivän yli. Sitten laitettiin ne tehosekoittimeen (jonka tulee olla oikeasti tehokas), sinne sitruunamehua, valkosipulin kynsi, tuoretta basilikaa ja oliiviöljyä. Halutessaan voi toki laittaa suolaa tai muita mausteita. Tästä tulee aivan ihanan paksua mössöä, jota olen syönyt leivän päällä ja “kastikkeena”. Yhtenä päivänä päivälliseni koostui porkkanatikuista, isosta palasta kylmäsavutofua ja tästä tahnasta. Dippailin porkkanoita ja tofukuutioita cashew-tahnaan, aivan järjettömän hyvää!

Purkki täynnä ruokarakkautta

Ensi viikon treenaamisista en oikein osaa sanoa. Toisaalta jotain kevyttä jalkatreeniä laitteissa voisi käydä tekemässä, pakarapotkua taljassa, porrasnousua tms., joka ei niin vaadi puristusotetta tai käsivoimaa. Mutta toisaalta voisin vaan käydä juoksemassa erilaisia lenkkejä. Taidan mennä ihan fiiliksen mukaan.

Olen tosi iloinen siitä, että kun nyt tuli tämä parin viikon tauko treenaamiseen, niin se ei aiheuttanut minkäänlaisia häiritseviä tunteita. Voisin lyödä vetoa, että syksyllä olisin vielä ollut kohtuullisen ärtynyt samanlaisessa tilanteessa. Nyt luulen sen johtuvan ainakin osittain siitä, että osasin jo odottaa tätä, ja jollain tapaa olin jo sopeutunut siihen ajatukseen alitajuisesti. Mutta silti sellaisesta on matkaa siihen, että nyt tunnen myös hyväksyväni tilanteen, eikä se aiheuta minulle mitään stressiä tai ahdistusta. Ennen olisi ollut heti sellainen “ääh, lihakset lähtee ja plösähdän saman tien” -nurina taustalla koko ajan enemmän tai vähemmän. Nyt en usko, että parin viikon tauko aiheuttaa mitään katastrofia, ja maltan parannella kättä rauhassa ennen kuin salille ryntään. En todellakaan halua jäädä käsipuoleksi, tai että tuo ranne tulee aina jatkossa reistailemaan jollain tavalla. Kunhan tämä akuutti vaihe on ohi kokonaan, varaan ajan fyssarille ja jatketaan noiden forkkujen työstämistä.