lauantai 25. toukokuuta 2013

Hiiren rintafileet ja rautakanget takareiskoina

Eilen oli heikkopäivä. Niitä on aina silloin tällöin; salilla treenatessa olo on voimaton ja heikko. Yleensä syynä on liian kevyet syömiset, kuinkas muutenkaan. Tuntuu siltä, että etenkin rinta- ja selkälihakset vaatisivat kunnolla murkinaa alle kehittyäkseen, ainakin omalla kohdallani. Penkkipunnerrus ei etene mihinkään, eikä ristikkäistalja. Painot tuntuvat niin raskailta, että tekniikka pettää viimeisissä toistossa, mutta silti juuri minkäänlaista arkuutta ei rintalihaksissa tunnu seuraavana päivänä.

En suostunut eilen heti myöntämään itselleni, että nyt on heikko olo, vaan taistelin vastaan ja ärräpäillä nostin neljä kutosen sarjaa penkkiä. Vitutushan siitä oli vaan seurauksena, kun jokainen toisto nousi haparoiden. Uhmakkaasti otin vinopenaan 12 kilon käsipainot, mutta eiväthän ne nousseet mihinkään, joten vaihdoin saman tien kymppeihin. Olkapääkin vähän reistaili taas, ihan omaa syytäni, kun venyttelyt ovat jääneet väliin.

Rintalihasten heikkoon kehitykseen yhtenä syynä on varmasti siis vähäiset kalorit (paino on taas hieman pudonnut). Mutta mitä muita syitä voisi olla? Näitä olen miettinyt:
  • tekniikka: aina välillä iskee epävarmuus, että penkkaanko kuitenkin jollain tapaa väärin. Valmentaja sanoi, että tekniikka on ihan siisti, eikä siinä ole muuta korjattavaa kuin vain muistaa tuoda tanko rinnalle joka toistolla. Nyt kun lueskelin pakkista, niin siellä on kaiken maailman neuvoja "kyynerpäiden" viemisestä ala- ja yläasennossa sinne sun tänne. Mitä jos työntävä liikeratani vaan nyt ei ole ihan optimaalinen?
  • jäykkä rintaranka ja kiero olkapää: jospa tuntuma ei mene rintalihaksiin saakka, koska liikkuvuus estää?
  • suhteessa vahvemmat ojentajat: penkkaus menee väärillä lihaksilla? 
valmistautumista
Tässä sitä vielä 12 kilon painojen uskottiin nousevan
Tuo rintarankani jäykkyys tuntuu olevan ongelmana myös selkäliikkeissä. Leuanvedot kun tuntuvat menevän enimmäkseen hauiksilla, eikä ylätaljassa sarjapainot meinaa millään nousta. Alatalja ja kulmasoutu käsipainoilla menevät paremmin perille.

Olen muutenkin kyllä läpeensä jäykin ihminen, jonka tiedän: mukaanlukien kaikki suomalaiset rekkakuskit. Kun teen vatsalihaksille jalkojen nostoa dippitelineessä, jalat eivät missään vaiheessa liikettä ole suorana, tai selkä irtoaa telineestä. Yhdeksänkymmenen asteen kulmassa istuminen on minulle täysin mahdotonta, koska takareisissä ei ole venyvyyttä juuri lainkaan. Pari vuotta sitten fysiatrin tutkimuspöydällä maatessa kuulin ensimmäisen kerran ammattilaisen sanovan "oho", kun lääkäri nosti jalkaani suorana ylöspäin ja se taisi pysähtyä hieman aiemmin kuin mitä hän odotti. Hänpä siinä sitten heti alkoi paikkailla, että "no mutta paljon parempi näin kuin yliliikkuvuus" ja piti pienen luennon yliliikkuvuuden haitoista. Ei lohduttanut. Keväällä työpaikan osteopaatti-hieroja testasi myös samaa, eli nosti jalkaani ylöspäin ollessani selinmakuulla ja aivan sama reaktio: "oho?!".

Venyttely auttaisi, mutta se on tyyyyyylsää! Liikkuvuuden ja venyvyyden kehitys on ainakin minulla niin toivottoman hidasta, että se ei motivoi ollenkaan, päinvastoin. Se toimii negatiivisena motivaattorina, kun mitään ei tunnu tapahtuvan. On ollut sellaisia 2-3 viikon rupeamia, että olen venytellyt suhteellisen aktiivisesti ja huomannut, että jokin venytys sujuu ehkä aavistuksen helpommin kuin aiemmin. Ja siihen se venyttely sitten jääkin. Sillä joskus positiivinen kehitys toimii sekin myös epämotivoivana jatkoa ajatellen; jotenkin se ajatusmalli menee ehkä hieman tähän tapaan "nyt voin vähän höllätä, kun tämähän sujuu jo oikein mallikkaasti". Vähän ehkä samanlainen olo on niillä, jotka syövät viikolla todella kurinalaisesti ja viikonloppuna sitten mättävät herkkuja kaksin käsin, kun "pitäähän sitä välillä ottaa rennommin, kun nyt on oltu niin tunnollisia".

Tilaisin siis universumilta: liikkuvamman kropan (ilman tarvetta venytellä) ja kehitystä rintalihaksiin (voin penkata, jos tarttee). Vähän lisää henkistä sitkeyttä ei sekään olisi pahitteeksi.

4 kommenttia:

  1. Luen ensimmäistä kertaa blogiasi, mutta oli pakko kommentoida, koska teksti kuvailee niin hyvin omaa suhtautumistani venyttelyyn. Venyttely on aivan supertylsää, siitä ei vaan pääse mihinkään. Oma ongelmakohtani on myös ollut pahat kireydet takareisissä. Vieläkään en venyttele säännöllisesti, vaan teen sarjojen välissä lyhyen venytyksen ja lisäksi putkirullaan kerran tai korkeintaan kaksi kertaa viikossa. Liikkuvuus on kasvanut ihan älyttömästi muutamassa kuukaudessa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista!

      Tuota sarjojen välissä venyttelyä voisikin kokeilla, kun sen ajan saisi sitten käytettyä johonkin hyödylliseen. Mulla on myös rulla, mutta en ole tullut sitä käyttäneeksi pitkään aikaan. Hommasin sen, kun piti availla lonkankoukistajia, mutta ne ovat pysyneet vetreinä nyt, kun en enää juokse kymmeniä kilometrejä viikossa. Pitääkin kokeilla, jos sitä innostuisi rullailusta, jos se tosiaan toisi tuloksia.

      Poista
  2. Musta tuntuu, että mulla jaksamiseen vaikuttaa syömisiä enemmän yöunet. Jos on nukkunut huonosti, niin kuntosalilla ei kyllä nouse mitkään painot, eikä juoksu kulje.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, varmasti yöunet on merkittävä tekijä jaksamiseen. Mä en lähde väsyneenä salille edes yrittämään. Joku kevyt puolen tunnin juoksulenkki vielä menee vähän vähemmilläkin unilla.

      Poista