Katabolia ja ylikunto uhkaa!1!

Tänään pitäisi tehdä 45 minuutin pk-lenkki, jossa vähän vauhtispurttailua. Mutta koska sisko lähtee mukaan, ja seurassa on vaihteeksi kiva juosta, niin mennään sellainen lenkki, mikä sopii siskolle ja koiralleen. Eli hölkötellään tasavauhtia, vaikka sitten pidempikin. Sunnuntaina kävin myöskin juoksemassa, vaikka piti olla lepopäivä, hyi minua. Mutta oli hyvä fiilis ja kaipasin juoksemaan. Sitäpaitsi oon syönyt hyvin, niin kerta. Ja sunnuntain lenkki oli kevyt kuin mikä. Että ehkä tässä ei vielä vaivalla hankittu lihasmassa ole mihinkään hupenemassa.

Huomasin sunnuntaina juoksulenkillä, että peruskestävyyteni on kehittynyt kuin varkain. Kas kun ei enää joka päivä juokse samaa lenkkiä samalla vauhdilla, niin jotain edistystä tapahtuukin, hämmentävää. Juoksin n. seitsemän kilometrin lenkin (gps on antanut tuolle samalle matkalle erilaisia arvoja 6,8 - 7,2 km väliltä) ja keskisyke oli 136, kun se on vielä viime syksynä ollut tasaisesti kymmenisen yksikköä enemmän. Matkaan kulunut aika on ollut aina tuollaista 45 minuuttia, mutta nyt näemmä menee aiempaa kevyemmin. Ja tämän vuoden maaliskuun lopusta lähtien juoksulenkit ovat siis olleet pääasiassa puolen tunnin palauttavia tai 45 minuutin pk/intervallitreenejä. Enimmillään olen juossut kolmesti viikossa, vähimmillään vain kerran. Pääasiassa on ollut pari lenkkiä joka viikko.

En tiedä, onko nyt vain satunnainen piikki mittaustilastoissa, mutta mittasin äsken verenpaineet itseltäni ja tuo verenpainemittari näyttää myös sykkeen. En ole aikoihin mittaillut paineitani. Kun vielä juoksin paljon pitkiä lenkkejä, verenpainelukemani olivat noin 100/60, alimmillaan jopa 90/50. Leposyke oli tuolloin 47-48. Nyt mittasin paineet ja ne olivat 111/62, eli ihan normaalit, mutta leposyke oli 60, mikä tuntuu aika korkealta. Se voi olla tietysti satunnainen piikki, mutta taidanpa nyt ihan mielenkiinnosta tällä viikolla tsekata tuon sykkeen muutamaan otteeseen.

Lasi on puoliksi täynnä (lomamerkintöjä, osa 2)

Viime viikon mustikkareissu tulikin sitten odotettua arvokkaammaksi, kun jouduttiin hakemaan apua eläinlääkäristä. Mustikkareissun päätteeksi koira pulahti kahlailemaan paikalliseen pikkulampeen ja nousi sieltä tassua ontuen. Se käveli kuitenkin ihan reippaasti asemalle sen parin kilometrin matkan sieltä metsästä. Sisko veikkaili sitä ensin hotspotiksi, kun seuraavana päivänä tassu oireili aina vedessä käytyä, mutta se kipeytyi vuorokauden aikana sen verran, että lääkärireissu oli tarpeen.

Tämmöiset pienet jutut tekee paikasta symppiksen:
kyltti kassapöydällä toteaa, että "kissasi on
mieluummin korkealla kuin lattialla. Tälle
penkille voit laskea kissa- ja jyrsijäboksin
asioinnin ajaksi"

Edesmenneen Ilja-koirani kanssa löysin aikoinani Vallilan eläinlääkäriaseman, kun etsittiin pääkaupunkiseudulta akupunktiohoitoa sen nivelrikkoon. Miellyin aseman ystävälliseen palveluun ja pk-seutulaisittain ihan kohtuulliseen hintatasoon, joten olen käynyt siellä myös muiden koirien kanssa sittemmin. Varsinkin Anne Markkola on todella hyvä lääkäri: perusteellinen (sekä hoitotoimenpiteissä että selvittäessään tilannetta asiakkaalle), empaattinen ja mukava ihminen. Hän tuli meille aikanaan myös kotiin hoitamaan Iljan eutanasian.

Siinä missä Ilja oli eläinlääkärien toiveasiakas, rauhallinen ja kiltti vaikka solmuun väännettäessä, niin nämä hoitokoirat ovat suhtautuneet eläinlääkäriasemiin kuin kauhujen taloon. Niinpä nytkin sitten odotushuoneessa kulutettu aika meni niin, että istuin penkillä ja koira hyppäsi taakseni yrittäen olla niin pieni ja huomaamaton kuin mahdollista. Sen hermostunut läähätys kyllä teki selväksi kaikille paikallaolijoille, että paikka on pelottava!

Tassussa ei ollut hotspottia, vaan viiltohaava polkuanturassa. Saatiin antibiootit, tulehduskipulääke ja sienilääke hillitsemään mahdollista kutinaa ja sieni-infektiota. Onneksi koira antaa aika kiltisti tassun olla rauhassa, eikä yritä sitä juurikaan nuolla (ja niillä harvoilla yrityksillä lopettaa heti nuolemisen, kun kieltää). Nyt ei ole päästy tekemään pidempää lenkkiä, koska haava on sen verran arka, että koira ontuu. Käynti eläinlääkärillä maksoi 61 euroa ja lääkkeet 83 euroa, joten tyyriiksi tuli marjareissu tällä kertaa. Tosin noista lääkkeistä kipulääkettä jää käyttämättä, ja se onkin hyvä, että sitä on jatkossa pieni varasto itsellä valmiiksi, jos tulee venähdyksiä tai jotakin selittämätöntä ontumista, jumituksia tms.

Jumituksista puheen ollen: kävin itse viime viikolla kahden tunnin kokovartalohieronnassa. Hieroja aloitti nilkoista ja pohkeista, joiden en edes tiennyt olevan niin jumissa. Sattui aivan hirmuisesti, mutta onneksi rentouttavaa hierontaa oli joukossa, joten kokonaisuus jäi kuitenkin miellyttävän puolelle. Takareidet ja reiden sivuosat ovat sen verran isompaa tavaraa, että sieltä hierottaessa ei sattunut aivan niin paljon. Sitten selän alaosa, selän isot lihakset ja niskahartiaseutu. Siinä kohtaa toivoin lähes, ettei hieronta ikinä loppuisi, oli aivan käsittämättömän ihanaa. Kun hieroja oli käsitellyt vartalon takapuolen, luulin että kaksi tuntia meni jo, mutta vielä olikin kolme varttia jäljellä etupuolta varten. Ja taas; nilkan ja säären etuosat aiheuttivat kylmiä väreitä kipeillä paikoillaan, ja mitä ylemmäs tultiin, sen miellyttävämpää hieronta oli.

Hierontapöydältä noustessa pohkeet olivat kuin hakatut. Toiseen pohkeeseen nousikin ihan näyttävä mustelma hieronnan jälkeen.

Kahden tunnin hieronta oli uusi kokemus, mutta aion mennä toistekin. Oli niin selkeä ero koko kropassa ennen ja jälkeen hieronnan; tai siinä vaiheessa kun tokenin hierontapökkeröstäni. Hierontaan mennessä tunsin olevani kauttaaltaan kireä ja tukkoinen, mutta hierontaa seuraavana päivänä olo oli kevyt ja raajatkin tuntuivat taas ylettyvän asentoihin, joista ennen hierontaa oli vain kalpea muistikuva, esimerkiksi ihan sellainen pieni juttu kuin oman selän raaputtaminen. Olka- ja rintalihakset olivat niin kireät, että käsi taipui kyllä selän taakse, mutta jäykästi ja matalalle. Hieronnan jälkeen tuntui, kuin olisi asennettu uusi olkanivel ja vaivattomasti rapsuttelin hyttysenpuremaa yläselän keskiosassa :).

Hieronta vaikutti kyllä seuraavan päivän salitreeniin, kun lihakset tuntuivat olevan vähän turhankin rennot ja paineettomat. Kyykyssä jouduin nöyrtymään 45 kiloon, eikä muissakaan liikkeissä ollut varaa lisäillä painoja. 

Sen sijaan viiden päivän herkkulakko etenee kuin rasvattu juna, nyt kolmatta päivää siis. Nyt onkin jo tiedossa, että se jää viiden päivän mittaiseksi, sillä torstaina juhlitaan pienen sisarenpoikani yksivuotispäiviä ja tiedossa on kakkua meikäläisellekin. Nyt olenkin jaksanut panostaa taas perusruokaan. Silvoplee-käynnin inspiroimana tein kotonakin salaattia, johon laitoin jääsalaattia, kurkkua, kirsikkatomaatteja, herneenversoja, appelsiinia ja rypäleitä. Raikasta ja sopivan makeaa, toimi sekä lisäkkeenä että tofun kanssa ruokaisampana salaattina.

Perunasosetta persiljalla, salaattia ja savutofua

"SÄ olet herkkulakossa, mä en. Täytettä kuppiin, kiitos!"

Olen huomannut toimivaksi keinoksi kieltäytyä ajattelemasta herkkuja lainkaan. Pois silmistä ja pois mielestä. En kiusaa itseäni katselemalla kaupoissa karkkihyllyjä tai mieti, mitä sitten syön, kun herkkulakko on ohi. Ensimmäinen päivä meni itselleen muistutellessa, mistä olikaan kyse. Joku pikkuruinen ääni yritti puhua ympäri kaikilla mahdollisilla argumenteilla:
"nyt on loma, pitäähän siitä nauttia, c'mon!"
"ihan hyvin voit siirtää herkkulakon aloituksen huomiselle, neljäkin päivää on tosi hyvin!"
"entä jos opettelisit nyt taas sitä kohtuukäyttöä suoraan, eli tänään vain pari kolme karkkia?"

Lomasta on jo nautittu herkkujen osalta hieman liikaakin. Neljä päivää on joo hyvin, jos on itselleen sopinut neljästä päivästä. Mutta jos on sopinut viidestä ja se jää neljään, niin ei voi olla oikein tyytyväinen. Ja kohtuukäyttöä on tarkoitus opetella, mutta pitää myös palautella sitä rautaisempaa itsekuria ja sortumalla ensimmäisenä päivänä - vaikka sitten pariin kolmeen namuseen - ei voi oikein itsekuriaan kehua.

Lopuksi vain vaimensin houkuttelevat argumentit kieltäytymällä ajattelemasta koko asiaa ja keskitin huomioni ihan muuhun. Siihen kätevä apu tulikin koiraparan loukkaantuneesta tassusta. En ole nyt käynyt myöskään puntarissa turhautumassa, vaan keskitän ajatukseni puhtaan ruoan syömiseen ja kunnolla treenaamiseen.

Tänään salille mennessä olin hieman turhautunut paikallaolijoiden runsaaseen määrään, mutta päätin taas, etten anna sen häiritä omaa treeniäni ja pienellä improvisoinnilla sain tehtyä kaiken, mitä pitikin. Kotiin tultaessani huomasin vain, että nyt piti olla kevyt viikko, mutta lykkään sen vielä ensi viikolle, sillä tämän ohjelman ensimmäinen viikko meni suht koht kevyesti, kuten myös edellisen ohjelman viimeinen viikko muistaakseni. Tämä viikko paahdetaan täysillä!

Kapean penkin tein tänään ihan vapaalla tangolla smithin sijaan ja olipas outo tunne, kun 25 kg nousi niin kevyesti ojentajilla. Viimeksi olen keväällä penkkipunnerruspaikalla suurin piirtein itkua vääntänyt 27,5 kg:n kanssa, kun olen rintaa tehnyt. Pakkiksen gymlogeista löysinkin hyvän vinkin rintalihasten treenaamiseen penkissä tällaiselle ihmiselle kuin minä, jolla ojentajat tuppaavat tekemään kaiken työn. Tangon rinnaltalähtö takkuilee, mutta kun tanko pääsee tietyn rajan yli, niin ojentajien voima tempaisee loppuojennuksen kevyesti. Toisilla ihmisillä taas rintalihakset ovat suhteessa vahvemmat kuin ojentajat ja heillä rinnaltalähtö onnistuu räjähtävästi, mutta loppuojennus tahmaa. Minun tapauksessani rintalihaksiin saisi gymlogin mukaan lisää voimaa jarruttamalla koko alastulon, etenkin sen viimeiset 15 senttiä, joissa rintalihakset tekevät suurimman osan työstä. Jarruttavaa palautusta olenkin nyt rintaprässissä harjoittanut, sehän (jarruttelu) oli yksi heinäkuun tavoitteistani.

Päivän ilonaihe oli se, että otin salille mukaan keittiövaakamme ja punnitsin pakkapainojen lisäpainolevyn. Kyllä! Treenikassissa keittiövaaka kulki näpsäkästi, tosin en kehdannut sitä siinä muiden aikana punnailla, vaan alkuverryttelyä toisessa tilassa tehdessäni punnitsin sen. Olin luullut, että se on kilon, mutta vaaka näytti 2240 grammaa. Tämä tarkoitti, että aika monet tulokset treenivihkossani nousivat mukavasti saman tien :D. Kotisalillani on esim. ylätaljassa pakan painot 19 kg, 26 kg, 33 kg jne. aina seitsemän kilon välein. Noilla lisäpainoilla saa sitten tasoitettuja välejä, sillä harvempi nostaa sarjapainoja seitsemällä kilolla yks kaks. Olin tähän asti ajatellut tekeväni ylätaljaa 36 kilolla, kun pakassa oli 33 kg ja lisäsin siihen kolme lisäpainoa. Nyt sitten oikea lukema olikin lisäpainojen kanssa 39,7 kg, joten laitoin ne takaisin koukkuun ja siirsin hakasen suoraan 40 kiloon. Jippii! Ylätalja viimeinkin 40 kilossa! Olinkin välillä ihmetellyt, miten alataljassa teen niin paljon isommilla (47 kg) painoilla, mutta en ollut asiaa sen kummemmin jäänyt pohtimaan.

Tälle lomaviikolle on tarkoitus vielä joku päivä pujahtaa päiväseltään leffaan ja torstaina tuleekin pikkukoira jälleen hoitoon, pariksi viikoksi näillä näkymin <3.

Lomailijan ravintoa

Lomalla ollessani olen kieltämättä vähän höllännyt ja jos rehellisiä ollaan, niin koko heinäkuun ajan. Havahduin tällä viikolla siihen, että joka päivä menee jotain "pientä hyvää", ja on mennyt jo varmaan 2-3 viikkoa. On siellä jokunen ryhdikkäämpi päivä joukossa, mutta tosiaan vain jokunen. Mitä herkkuja sitä on sitten nautiskeltu?

- leffassa käydessä popcornia ja karkkeja
- Kipossa soijajogurttijäätelöä
- kotona pakastimesta miehen leipomia korvapuusteja
- kotona karkkeja, lakritsia ja keksejä kaapista
- ravintolassa jälkiruokaa (raakakakkua)

Silvopleessä, ja mikäs se siellä taustalla pilkottaa..

Kävin tällä viikolla torstaina raskaan punttitreenin jälkeen Silvopleessä syömässä ihan hervottoman nälkäisenä. Söinkin sitten oikein pitkän kaavan mukaan: alkuruoaksi keittoa, jossa oli kookosmaitoa/kermaa, currya, maissia, porkkanaa ja tofua. Siihen oli ihana dipata sämpylää. Pääruokalautaselle kasasin lähes kaikkea: kvinoaa, tandooritempehiä, lupiinitempehiä, papusalaattia, omena-sipulisalaattia, kasvis-hedelmäsalaattia ja timjamiperunoita. Jälkiruokia oli kaksi lautasellista, eli tuolla taaempana on tuoretta ananasta muutama viipale ja siinä keskellä raakakakkua. Silvopleessä annokset punnitaan painon mukaan, ja tällä hetkellä keitot ovat n. 16 euroa/kilo ja muut ruoat 20,48 kg. Kakun hintaa en muista. Koko annokseni teki kuitenkin melkein 19 euroa, joten olihan sitä ruokaa siinä.

Tällaisista ravintola-annoksista en ota mitään paineita tai koe huonoa omatuntoa, vaan olin tuolloinkin ihan tarkoituksella suunnitellut syöväni paljon ja kunnolla. Hyvä kun sain kaiken kannettua pöytään, ja erittäin onnellisena lappasin annoksen nassuuni. Mutta sitten se muu napostelu ärsyttää, kun siitä tulee tapa. Nyt palauttelen itseäni kuriin ja nuhteeseen, ja olen loppukuun (on tätä vielä viisi päivää jäljellä!) herkuttomalla linjalla. Jotenkin noiden kotona olevien karkkien suhteen ajatukseni on välillä sellainen, että "no syödään nämä nyt pois, niin sitten on helpompaa olla ilman". Pyh. Turhaa itsepetosta ajatella, että juuri näistä karkeista se napostelu johtuu. Jos aion jatkossakin jotain hyvää kotikaapeissa pitää, niin täytyy vaan nyt taas totutella siihen, ettei niitä joka päivä sieltä syödä.

Jossain vaiheessa (pari vuotta sitten) minulla oli tapana ruoan päätteeksi aina syödä pari palaa jotakin herkkua, esim. kaksi Wiener Nougatia tai kolme Marianne-karkkia. Se oli jälkiruoka ja riitti hyvin. Tai vielä esim. viime talvena saatoin teekupin kanssa syödä pari keksiä ja se oli sellainen oma hiljainen herkkuhetki, josta oikeasti nautin ajatuksella. En tiedä, mihin selkärankani on murentunut, kun nykyisin tuntuu siltä, että 2-3 palaahan on vain alkusoittoa. Nyt on mennyt koneen ääressä istuskellessa suklaapatukka, jättilakupatukka ja sen päälle vielä 2-3 6-8 karkkia (kuka näitä laskee). Herkkuja syödessäkin olisi viisainta keskittyä siihen, eikä samalla lueskella blogeja/lehtiä tai katsella telkkaria. Siinähän sitä sitten huomaamatta tulee napsittua enemmän kuin pitäisi, eikä ajatukset prosessoi millään tavalla herkuttelua.

Kyllä, käyn itseni kanssa pienen keskustelun ennen jokaista herkkuhetkeä ja useimmiten päätän, että nyt syön tämän, enkä tunne siitä syyllisyyttä. Koska itsehän tämän päätöksen teen, eikä kukaan ase ohimolla lakritsia suuhuni työnnä. SILTI taka-alalla välkkyy "no huomenna en sitten syö mitään herkkuja" tai jokin muu oikeutus. Ja siltikin syömisen jälkeen on sellainen "no oliko tämä nyt sen arvoista" -plääh -olo.

Nyt on siis käynnissä viiden päivän totaalikieltäytyminen (niitä, mitkä aina tuomitaan epäonnistumaan) ja katsotaan sen jälkeen, mikä on suunta. Oma toiveeni on, että pääsisin sellaiseen tilanteeseen, jossa nauttisin herkkuja korkeintaan pari kolme kertaa viikossa ja nimenomaan niihin keskittyen ja annoskoot kohtuullisina pitäen. Eikä niin, että käsi mättää suuhun jotain, mitä aivot eivät ehdi edes rekisteröimään kaiken muun toiminnan ohella. En osaa sanoa, olisiko itselleni parempi joku viikottainen herkkupäivä vai joka päivä jotakin ihan pientä.

Ärsyttää muutenkin tuntea tällaisesta syyllisyyttä ja tehdä herkuttelusta varta vasten ongelmaa. Jokin pieni versio minusta istuu olkapäälläni ja ivaa, että "jopas sulla on todellinen 1st world problem". Että siinähän syöt, jos haluat, mitä sitä sen kummemmin tilittää. Olen miettinyt, että teenkö tästä tosiaan itselleni ongelman; mitä enemmän ajattelen, analysoin, rajoitan ja pohdin, missä menee kohtuus, sen suuremmaksi ongelma kasvaa. Haluaisin nyt vain jollain ajatuksen tasolla tehdä ratkaisun tai jonkinlaisen periaatepäätöksen itselleni ja pysyä siinä. Mutta sitten taas mietin, että ratkaisun tulisi olla jollain tapaa joustava, koska muuten taas tunnen syyllisyyttä, jos en pysy itse itselleni laatimissa säännöissä. Häiriintynyttä?

Vaikka en nyt laihdutakaan, niin tämä Tiede-lehden artikkeli oli mielenkiintoinen: Laihduttajan seitsemän sudenkuoppaa. Bongasin sieltä mm. tällaisia viisauksia:

Esimerkiksi M&M-suklaarakeet maistuvat samalta, mutta ne on värjätty eri väreillä. Jos ihmisille tarjotaan vain yhtä väriä, he syövät paljon vähemmän kuin ne, joille tarjoaan monivärisiä rakeita. Tutkimuksissa on lisäksi osoitettu, että mitä useampia värejä on tarjolla, sitä enemmän ihmiset syövät. Esimerkiksi vuonna 2004 havaittiin, että jos M&M-astiassa on kymmentä eri väriä, ihmiset syövät karkkeja 43 prosenttia enemmän kuin jos värejä on vain seitsemän.

Niinpä niin, minullakin noita avattuja karkkipusseja on muutamaa eri sorttia: ja sitten vähän tuosta ja pari tuollaista ja ehkä noita huonompiakin voisi ottaa muutaman tasapainottamaan tätä kourallista..

Pennsylvanian osavaltionyliopiston tutkijat ovat osoittaneet monissa kokeissa, että kylläisyydentunteemme on enemmän kiinni nähdystä määrästä kuin kaloreista. He ovat muokanneet pieniä annoksia ison näköisiksi esimerkiksi vatkaamalla pirtelöön ilmaa ja lisäämällä hampurilaisen väliin salaattia ja sipulia.

Pirtelötutkimuksessa koehenkilöt saivat puolikkaan tai täyden lasin pirtelöä. Täysi lasi sisälsi kuitenkin yhtä vähän kaloreita kuin puolikas, sillä loppu oli ilmaa. Silti täyden lasin nauttineet tulivat kylläisemmiksi kuin ne, jotka saivat puoli lasia.

Tosiaankin äsken söin ison pastalautasellisen salaattia ja vaikkei siinä energiaa ollut juuri nimeksikään, niin syömisen jälkeen tuntui olo todella kylläiseltä. Lisäksi salaatissa on paljon pureskeltavaa ja syöminen käy hitaasti, niin senkin myötä vatsa tuntui tulleen täyteen.

Minulla nämä herkuttelukaudet tuntuvat menevän ja tulevan, välillä olen ollut kuukausiakin herkkulakossa ja alun jälkeen se tuntuu sujuvan kuin itsestään. Mutta aina tässä vaiheessa, kun se herkuttelu on ns. päällä, turhaudun itseeni ja saamattomuuteeni. Kai siinä on jonkinlainen halu saada kontrolli takaisin päälle niin, että minä ohjaan mielihalujani, eikä toisinpäin.

Mustikkametsässä

Asuin lähestulkoon koko lapsuuteni täydellisten mustikkametsien vieressä, mutta enpä juuri tullut poimineeksi marjan marjaa. Se ei taida olla lapsien suosikkipuuhaa noin yleensäkään, mutta luulen, että omalla kohdallani kiinnostus marjojen poimimiseen tapettiin kesälomamatkoilla, joilla isä iski huuhdellun maitopurkin käteen ja käski poimia sen täyteen. Jos nyt kerään noin litran tunnissa, niin lapsena en taatusti kerännyt sitä vauhtia, joten toista tuntia hyttysten syömänä marjametsässä kyykkiminen oli aivan syvältä.

Aloin arvostaa marjoja vasta muutettuani mieheni kanssa yksiin. Hänen äitinsä keräsi marjoja niin paljon, että niistä riitti meillekin. Jossain vaiheessa marjavirta häneltä meille tyrehtyi, joten oli pakko mennä itse metsään. Viime vuonna pakastin mansikoita noin 10 kiloa ja mustikoita noin 10 litraa, joista puolet ostin. Tänä kesänä olen nyt kerännyt kuusi litraa (n. 4,2 kg) ja näyttäisi siltä, että pakastimeen mahtuisi vielä toinen mokoma. Koska lomaa on vielä puolitoista viikkoa jäljellä ja mustikkaa metsässä riittää, en vielä sorru ostamaan, koska itse kerätty on aina parempaa :).

Käyn keräämässä marjoja lapsuudenkotini maisemissa, ja matka sinne taittuu junalla, joten ihan ilmaisia marjoja nämä eivät ole. Eikä omalle työlleen kannata laskea tuntipalkkaa, muuten kaupan marjat tuntuvat äkkiä edullisilta. Metsässä oleminen on kuitenkin suurimmaksi osaksi ihan miellyttävää, jopa terapeuttista. Mitä nyt jokunen hyttynen silloin tällöin yrittää iskeä kiinni herkulliseen O-veriryhmäni muodostamaan buffetiin. Minkäänlaista jatkuvaa ininää korvan juuressa ei kuitenkaan ole ollut, enkä huido heikkopäisenä, vaikka mitään hyttysmyrkkyjä en käytäkään. Metsän vihreys ja luonnon äänet tekevät kuitenkin poimimisesta omanlaisensa kokemuksen, ja tuntuu siltä, että pään sisäinen kakofoniakin vähenee ja harvat ajatukset virtaavat miellyttävää tahtia. Joka vuosi otan ensimmäiselle poimintakerralle mp3-soittimen mukaan, mutta kun pääsen metsään, en haluakaan kuunnella sitä, koska metsän rauha tuntuu vain niin paljon paremmalta. Siihen jopa jollain tavalla addiktoituu.

Eilen nappasin koiran mukaani, kun lähdin poimimaan. Tästä koirasta kuoriutuu aivan eri tyyppi, kun päästään metsään. Kaupungissa se teputtaa katuja ja polkuja tasaiseen tahtiin vähän tylsistyneenä. Metsässä sen kannukset iskevät kipinää, ja se juoksee polkuja edestakaisin silmät loistaen ja kieli pitkällä. Välillä se säntää jonkun äänen perään syvemmälle metsään. Lopulta se väsähti ja kävi pitkin pituuttaan polulle nukkumaan tuulen humistessa puissa. Näki se jotain uniakin, kun tassut nytkähtelivät silloin tällöin. Eilen oli vielä mukavan pilvinen sää, joten aurinko ei porottanut turhan kuumasti.

Seuralaiseni mustikkametsässä

Saalis

Mustikoilla on hyvän maun lisäksi todella paljon erilaisia terveysvaikutuksia. 66-vuotiaalla isälläni on kaihi, ja lääkäri oli kehottanut häntä lisäämään mustikoita ruokavalioonsa. Mustikat sisältävät antosyaani-väriaineita, jotka vahvistavat verisuonten seinämien sidekudosta. Ilmeisesti hiusverisuoniin kohdistuvan vaikutuksen myötä mustikoiden nauttiminen voi alentaa silmänpainetta ja vähentää silmien rasitusoireita. Mustikoilla on myös korkea karotenoidipitoisuus, joka voi parantaa hämäränäköä. Runsas karotenoidien saanti on myös yhdistetty alhaiseen syöpäsairastuvuuteen. Fitness-ihmisiä kiinnostanee myös, että jenkkitutkijoiden mukaan mustikoiden syönti hävittää tehokkaasti rasvakudosta. Lisäksi mustikoissa on painoonsa nähden todella paljon vitamiineja ja hivenaineita.

Mustikka on siis todellinen superfood. Mustikoiden lisäksi ajattelin poimia talven varalle vielä mustaherukoita, jos niitä jostain itsepoimintana löydän. Punaisista en niin välitä, mutta syön niitä kyllä, jos on tarjolla. Mansikkaa pakastimessa onkin jo kymmenisen kiloa, joten ensi talvena marjojen pitäisi riittää pitkälle kevääseen. Pyrkimykseni on tuhota niitä vähintään 100 gramman päivävauhdilla, joten voi olla, että loppukeväästä käydäänkin taas kaupan pakastealtaalla. Aamupuuron seassa jäiset marjat maistuvat mielettömän hyvälle, ja kuten sanoin, jotenkin se itsekerätty marja vain on parempaa.

Lomamerkintöjä

Loma on alkanut vähän alavireisissä tunnelmissa. Meillähän on ollut pieni coton-tyttö hoidossa tammikuun alusta lähtien ja nyt viime perjantaina se lähti takaisin omalle omistajalleen. Melkoinen parkuhan siitä itselleni tuli, vaikka tietysti olen koko ajan tiennyt, mitä tuleman pitää. Sovittiin omistajan kanssa, että nyt jouluun saakka koira olisi meillä aina n. puolet kuukaudesta, koska hänelläkin on elämäntilanne muuttumassa (aloittaa opiskelut), niin saa sitten vähän hengähtää aina koiran hoitovastuusta.

Tuo pikkukoira on kyllä aivan älyttömän kiintynyt meihin molempiin ja se on ollut niin tottelevainen ja kiltti, että sitä on voinut pitää vapaana aina lenkeillä. Remmissä se ei ole siis ollut puoleen vuoteen. Kaikki vastaantulijat ovat olleet ihan myytyjä tavatessaan pikkiksen ja se on hurmannut massoittain turisteja Heurekalla, jonka kautta kaikki vakiolenkkireittimme kulkevat.

hei hei pikkis :(

Isäni koirakaksikosta juniori jäi meille ja mammakoira olikin heinäkuun alussa lähtenyt jo isän luokse. Nyt isä halusi tehdä vaihdon ja yhden iltapäivän oli talo ihan tyhjänä ilman koiraa. Koiraton koti on kolkko! Kun tulee sisälle, eikä kukaan ole innokkaana häntä heiluen tervehtimässä, tulee sellainen olo, että itse Ikävä on asettautunut taloksi. Kissammekin ovat jo niin vanhoja, että ne eivät ovelle tule vastaan, ellei satu tulemaan sisään juuri ruoka-aikaan.

Luto - vauhdin hurmaa jo vuodesta 2008

Nyt mammakoira Kuti nukkuu tuossa jaloissa, se on aivan erilainen kuin jälkeläisensä. Luto (5-vuotias uros) on Hessu Hopo, iloinen höseltäjä ja valmis lenkille mihin vuorokauden aikaan tahansa. Mitä reippaampi lenkki sen parempi! Parasta on, kun laitetaan juoksuvyö, se tietää rapsakkaa menoa. Tänä aamuna puolestaan, kun laitoin juoksukamoja ylle, Kuti vilkaisi minua ja tassutteli makuuhuoneeseen. Sitä ei juokseminen nappaa laisinkaan. Se on muutenkin rauhallisempi - jo ikänsäkin puolesta - ja jotenkin aina vähän surumielisen oloinen. Lutollakin on blues-hetkensä, mutta ne kestävät noin puolitoista sekuntia.

Yhden koiran kanssa elämä on liian helppoa, kaipaan vähän enemmän haastetta. Olen kuin lapsi, jolle on annettu ihan liian helppo palapeli kasattavaksi. Hihnat lenkillä solmuun vaan!

Tänään vietin siskon kanssa Helsinki-päivää ja huonona bloggarina en tullut ottaneeksi yhden yhtä kuvaa. Aluksi seikkailtiin vähän Konalassa varuste.netissä ja sen jälkeen kävimme Sinebrychoffin taidemuseossa katsomassa Puut ovat runoja -näyttelyn. Jännä, miten paljon kauniita kuvia voi saada puista. Suosikkejani olivat Pentti Sammallahden kuvat; aavistelin joistain kuvista, että kyseessä on koiraihminen, ja niinpä taitaa olla, sillä hänellä on ihan kokonainen koira-aiheinen kokoelma. Tämän sivun ensimmäinen kuva, awww!!!!

Lounaalla kävimme Silvopleessä. Söin ihanan raikasta salaattia, jossa oli tumman lehtisalaatin lisäksi herneenversoja, appelsiinilohkoja, rypäleitä, minitomaatteja ja mitä vielä.. Muita lisukkeita lautasellani oli kylmä perunasalaatti ja omena-sipulisalaatti. Lämpimänä ruokana söin tempeh-tandoria, hirssiä ja curry-perunoita, nam! Jälkiruoaksi tuoretta ananasta, mansikoita ja kiiviä. Hyvää oli, oijoi. Sieltä siirryimme seuraavalle ovelle Ekoloon, jossa päätin kerrankin törsätä ja ostin mm. kurpitsansiemenlevitettä ja tummaa appelsiini-suklaalevitettä (jälkimmäistä kun maistoin, niin tuli ihan joulusuklaakonvehdit mieleen).

Ekolosta mentiin Kipon kautta kirjakauppaan, josta tarttui kaksi kasviskeittokirjaa mukaani: Vegeherkut ja Maailman parhaat kasvisruoat. Kaupassa oli alennusmyynti, joten nämä maksoivat yhteensä vain 28 euroa. Tuossa jälkimmäisessä on ohjeiden lisäksi runsaasti luettavaa eri maiden ruokakulttuurista ja ruoanvalmistustavoista. Mausteita käytetään reippaasti, ja nopean selailun perusteella bataattia, kurpitsaa, linssejä, papuja ja tempehiä on monissa ohjeissa. Olen lomallani ajatellut nyt testailla erilaisia reseptejä, kun on kerrankin aikaa kokkailla, niin tuosta lähtee kyllä joku ohje kokeiluun saman tien.

Treenit kulkevat entiseen malliin. Eilen aamulla oli vähän kurkku kipeä, joten melkein skippasin salin koko päivältä. Ajattelin kuitenkin vielä katsoa päivän mittaan, mihin suuntaan se lähtee, ja illalla näyttikin siltä jo, että ei se treeniä estä, joten salille vaan. Pahimpaan ruuhkaan, tottakai.. Alatalja jäi tekemättä, kun se oli aivan jatkuvasti varattu. Ensin siirsin sitä ohjelmassa eteenpäin ja kun näin tilaisuuteni tulleen, käännyin ottamaan treenikassiani, ja eikös siinä taas istunut joku. Ohjelmassa oli yhden käden alatalja, niin en jotenkin rohjennut mennä kysymään, voinko tehdä välissä, kun molempien käsien treenaaminen erikseen ottaa aikaa. Ja kun joku odottaa koko ajan vieressä, keskittyminen häiriintyy. Nyt tätä kirjoittaessani hakkaan itseäni otsaan - olisin varmaan voinut tehdä molemmilla käsillä mieluummin kuin skipata kokonaan..

Painoja en eilen nostanut kuin kapeassa penkissä, jossa nyt oli 9 kilon tangon lisäksi 15 kiloa lastia. Viimeinen sarja jäi sitten pari toistoa vajaaksi, kun ei vain enää noussut. Muissa liikkeissä - ylätalja, ojentajarutistus, vasarakäännöt, viparit, takaolkapäät ja sivutaivutukset - mentiin samoilla kuin viimeksikin, kun ei nostonvaraa vielä ollut.

Mustikkaan pitäisi nyt päästä, polttelee mielessä koko ajan. Huomenna on hieronta, varasin kahden tunnin ajan, kun olen niin kauttaaltaan juminen. Mutta jos illemmalla saisin aikaiseksi lähteä metsään, nappaisin tuon mammakoiran mukaani ja mentäisiin marjaan..

Personal trainerista

Jossain vaiheessa sain eräällä keskustelupalstalla kritiikkiä siitä, että olen palkannut personal trainerin. Saliharrastuksenhan voi aloittaa kuka vaan, suurinpiirtein millaisista lähtökohdista hyvänsä. Ei siihen mitään valmentajaa tarvita, sellaiset ovat vain tosiurheilijoita varten. Tämä oli kritiikin sisältö.

"Jos sinulla on kipuja tai vammoja, keskustele lääkärisi kanssa ennen saliharrastuksen aloittamista" -ohjeen olen nähnyt monesti kuntoilulehdissä, mutta ihan oikeasti; kuka varaa lääkäriajan jutellakseen salitreenaamisen aloittamisesta? "Mulla kun on tää polvi vähän kipee, niin voinko mennä salille?" Todennäköisesti lääkäri sanoisi, että joo, mutta älä tee sellaisia juttuja missä se kipeytyy. Älä kyykkää ja niin pois päin.


Itse olen käynyt pari vuotta salilla ja onnistunut sinä aikana reväyttämään selkälihakseni ("latsin"), rintalihakseni ja pullauttamaan välilevyn alaselästä. En yksinkertaisesti kaivannut enempää vammoja ja halusin muutenkin saada treenaukseeni suunnitelmallisuutta, rohkeutta ja vaihtelua. Informaatiotulva on nykyisin sitä luokkaa, että minulla olisi kestänyt vuosia päästäkseni siihen, mitä olen nyt saavuttanut henkisesti ja fyysisesti. Edelleenkin luen kuntoiluun liittyviä lehtiä ja keskustelupalstoja, mutta nyt osaan jo suodattaa lukemaani paremmin ja minulla on malttia pysyä omassa saliohjelmassani, vaikka kaikki treenibloggarit ja foorumit hehkuttaisivat glute bridge hamstring curl knees above the neck -liikkeen tehoa. Aiemmin treenasin hyvin fiilislähtöisesti, mikä vaikeutti kehityksen seuraamista ja ruokki entisestään lyhytjänteisyyttäni. Jos uusin Fit / Pro Body / Kunto ja Terveys / Muscle & Fitness esitteli "näin lisää räjähtävyyttä" -treeniohjelman, niin aivan varmasti olin seuraavalla salikäynnillä kokeilemassa sitä.

Ei saliharrastukseni nyt yksinomaan spontaania poukkoilua ja sähellystä ollut, kyllä siinä pysyi tietyt perusliikkeet mukana. Mutta salin ohella harrastin liikaa yksipuolista aerobista, tasavauhtisia kympin juoksulenkkejä useamman viikossa, mikä saattoi syödä kehitystä salin puolelta. Ei se ainakaan kehittänyt ja tukenut salitreeniä, eikä kyllä juuri juoksukuntoakaan. Ajattelin, että olen jo siinä pisteessä missä haluankin olla juoksun suhteen, eikä tarvitsekaan kehittyä enempää. Saliharrastus myös polki paikoillaan, kun en oikein tiennyt, mihin suuntaan lähteä sen kanssa. Tein aika lailla samoja sarjoja samalla toistomäärällä tietämättä täysin vaikutuksia. Karkeasti joo, pitkät sarjat lisäävät kestävyyttä ja lyhyet voimaa, mutta en oikein osannut soveltaa kaikkea oppimaani ja lukemaani (josta sarjojen toistomäärät olivat vain jäävuoren huippu) omaan harjoitteluuni.

Jos nyt aloittaisin uuden harrastuksen, esimerkiksi opettelisin soittamaan jotakin uutta soitinta tai ryhtyisin harrastamaan puukäsitöiden tekoa, niin aivan varmasti lähtisin opettelemaan sitä ohjatusti. Vaikka sitten aikuisopiston iltakurssille. Kyllähän sitä voisi opetella soittamaan vaikka saksofonia  "Pakkosoitto"-foorumin 6000 kirjoittajan erilaisten mielipiteiden pohjalta, mutta luultavasti käyttäisin aikani tehokkaammin menemällä soittotunneille. Ja mitä tulee minkäänlaisiin käsitöihin, niin en vain lähtökohtaisesti ole visionääri DIY-ihminen, vaan tarvitsen ainakin alkuun apua ja tukea, kädestä pitäen konkreettista havainnollistamista ja näyttämistä. Matkimisessa olenkin sitten lahjakas, pienten apinoiden sukua.

Miksi personal trainerin palkkaaminen aiheuttaa ihmetystä tai ärtymystä? Voisi tietenkin kuitata asian heittämällä kateuskortin, mutta ehkä asia ei ole niin mustavalkoinen. Fitness on nyt niin in ja pop, että osa ärsyyntymisestä menee varmaan ihan trendihössötyksestä ärsyyntymisen piikkiin. "Iät kaiket on ihmiset osanneet salilla käydä ilman treinereitä!" Ikään kuin traditio olisi jonkinlainen selitys ja oikeutus kaikkeen. Jos näin on aina tehty, niin sitä ei sovi muuttaa.

Sitten taivastellaan personal trainerista maksamisesta, kun "saman tiedonhan" saa netistä ja salilla käyviltä kavereilta ilmaiseksi. Tässä kohtaa on myönnettävä, että personal trainereiden joukkoon mahtuu kaikenlaista tallaajaa. Salien omaohjaajat voivat olla yhtä tyhjän kanssa. Itsekin olen kuunnellut vierestä, kuinka omaohjaaja antaa hyvin heppoisia neuvoja. Tai sitten ei korjata juuri lainkaan tekniikkaa, vaikka se menisi treenattavalla joka toistolla eri tavalla (pieleen). Tai ei osata vastata kysymyksiin, joihin jopa itsekin amatöörinä osaisin vastata. Salien omaohjaajilla on niin vähän aikaa käytettävissä yhtä asiakasta kohden, että siinä ajassa on turha odottaa kovin spesifiä ohjausta tai paneutumista juuri tämän asiakkaan fysiikkaan ja tarpeisiin. Joten ohjauksen lähtökohtana vaikuttaa olevan tietty runko, jonka läpi suurin osa asiakkaista mankeloidaan.

Aloittelijat hyötynevät saliohjaajasta kaikkein eniten, kun käydään läpi kaikki pelottavalta näyttävät laitteet ja saa jonkinlaisen "näin alkuun" -perustietopaketin salilla treenaamisesta ja salietiketistä. Eli kieltämättä tämän "saman tiedon" voi saada netistä suhtkoht helpostikin. Mutta jos on jo vaikkapa puolikin vuotta salilla käynyt ja omat tavoitteet alkavat selkiytyä mielessä, niin pätevän personal trainerin hankkiminen saa harrastukseen vauhtia. Omalta personal traineriltani olen saanut niin hurjan määrän tutkittua tietoa valmiiksi juuri minulle pureskeltuna, että eipä sitä olisi korvannut mikään nettifoorumi tai oman saliharrastuksensa myötä pätevöitynyt kaveri.

Valmennukseni ei ole ollut pelkkää tekniikan kyttäystä ja ruokaohjeiden laatimista, vaan olemme myös keskustelleet treenaamiseen liittyvistä fyysisistä ja psyykkisistä tekijöistä, sekä kasvotusten että sähköpostitse. Olen saanut tukea omille pohdinnoilleni ja viisasta ohjausta, jonka avulla olen oppinut entistä paremmin "ajattelemaan omilla aivoillani"; suodattamaan informaatiotulvasta olennaisen ja analysoimaan kulloisenkin ohjelmani vaikutusta ja kehitykseen liittyviä seikkoja. Osaan olla ottamatta paineita treeniblogeista, foorumeista ja kuntoilulehdistä, ja olen oppinut keskittymään omaan tekemiseeni täysillä. Tällä on ollut myönteisiä vaikutuksia myös saliharjoittelun ulkopuoliseen elämään.

Olen aivan älyttömän tyytyväinen siihen, että hankin itselleni personal trainerin ja vaikka jossain vaiheessa tiiviimpi valmennusyhteistyö varmasti päättyykin, niin jonkinlaisena mentorina olen ajatellut luottaa häneen jatkossakin. Silloin tällöin saliohjelman päivittämiseen, treenitekniikoiden tarkistamiseen jne. Niin kauan kun on olemassa joku, joka tietää minua enemmän ja osaa sen tiedon minulle siirtää, niin miksipä en hyödyntäisi? Elämänikäistä oppimista :).

Water your body

Jokin aika sitten kirjoittelin tavoitteista tälle kuulle. Yksi niistä oli opetella juomaan riittävästi. Tätä tukemaan asensin puhelimeeni sovelluksen "Water your body". Olen aina ollut se tyyppi, joka suorittaa juttuja leimojen, kiiltokuvien, plussamerkkien, arvosanojen jne. toivossa. Kaikki, mitä voi mitata, logittaa ja/tai mistä voi seurata etenemistään, kannustaa minua. Water your body toimii yksinkertaisesti niin, että sinne annetaan paino, jonka perusteella ohjelma ilmoittaa päivittäisen nesteen tarpeen. Kun on juonut, voi yhdellä näpäytyksellä kuitata sovellukseen juodun nesteen määrän.

Sovellus on ilmainen, joten siinä on mainoksia

Näin saan pidettyä kirjaa juodun nesteen määrästä ja näen yhdellä silmäyksellä, missä mennään. Näen myös, milloin olen edellisen kerran juonut, joten juomista saa vähän tasattua päivän mittaan. Sovelluksesta näkee myös käyrän, miten on keskimäärin juonut ja päässyt tavoitteeseen.

Riittävää juomista pidetään tärkeänä painonhallinnassa, mutta se ei ole ikinä ollut itselleni tarpeeksi hyvä syy juoda, koska minulla ei ole ollut painon kanssa ongelmia. Sen sijaan, kun ymmärsin, että liian vähäisellä nesteytyksellä on merkitystä treenitehoihin, sain tarpeeksi motivaatiota kiinnittää juomiseeni huomiota. Luin valmentajani vanhasta blogikirjoituksesta, että nestehukka laskee testosteronitasoja ja nostaa stressihormonitasoja. Tätä kautta treenin kehittävyys kärsii ja kukapa sitä haluaisi? Ainakin itse haluan saada parhaan mahdollisen kehittävän sysäyksen jokaisesta treenistäni.

Tänään salitreenissä oli taas edistystä, kun mavessa nostin sarjapainot 65 kiloon. Haluan kyllä tarkistuttaa tuon mave-tekniikkani mahdollisimman pian. Kun testailin kunnolla peilin kanssa ilman painoja, näyttää siltä, että yläselkä pyöristyy oudosti. Muutenkin smjv tuntuu teknisesti paljon helpommalta kuin tavallinen mave, jossa tuntuu, että en saa aseteltua raajojani oikein.

Parin tunnin päästä ollaan menossa katsomaan Almodovarin uusin elokuva Matkarakastajat, joka on mieheni veljen sanojen mukaan Almodovarin "hintein ikinä" :D. Trailerin olenkin nähnyt jo, ja luvassa on melkoisen värikästä meininkiä.

Hikkori tikkori toikki hiilari lihakseen loikki

Nyt kun lihasta kasvatellaan, niin lepoakin on viikko-ohjelmassa enemmän kuin kiristelyn kakkosvaiheessa keväällä. Silloin salikertoja tuli viikkoon 4-5 ja aerobiset päälle. Nyt ohjelma on tämännäköinen:

ma: sali
ti: 45 minuutin juoksulenkki vauhtileikittelyllä (hitusen rennompaa kuin veren maku suussa tehty intervallitreeni)
ke: lepoa ja venyttelyä (venyttelen puolisen tuntia)
to: sali
pe: palauttava pk-lenkki, n. puoli tuntia
to: sali
su: lepoa ja venyttelyä

Kaksi salikertaa on koko kropalle raskaita voimaliikkeitä ja sarjat pääasiassa viiden toistoilla. Yksi salikerroista on yläkropalle, 3-4 x 12 -sarjoilla mennään silloin. Ohjelmassa on siis kolme erilaista salipäivää, joiden paikkaa hieman vaihdellaan. Tykkään tästä nykyisestä jaottelusta ihan hirmuisesti, tarpeeksi vaihtelua ja treenien kesto on napakka. Päivästä riippuen aikaa menee alkulämmittelyineen 50-60 min, ja silti on salilta lähtiessä kaikkensa antanut olo. Välillä on olo, että haluaisi liikkua enemmänkin, mikä saattaa olla etenkin naisilla ongelmana. Mutta nyt on vain annettava levolle aikaa ja tuo venyttely käy ainakin itselläni henkisesti urheilusuorituksesta, joten ihan joutilaita päiviä ei sillä tavalla ole.

Näitä naruja pitäisi saada kasvateltua..

Olen jopa alkanut pitää rintaprässistäkin (tai ehkä positiivinen sietäminen on oikeampi ilmaisu), kun otin kokonaan uuden asenteen sen kanssa. Tänään prässissä olikin painoa enimmillään 39,45 kiloa! Tuo oli vähän vahinko, sillä itse kelkka painaa 3,2 kiloa. Sen lisäksi laitoin levyjä 2 x 10 kg, 2 x 5 kg ja 2 x 2,5 kg, yht. 35 kiloa. Purkaessani kelkkaa huomasin kuitenkin, että olin laittanut oikealle puolelle vahingossa myös 1,25 kilon kiekon. Joten 36,25 kg + 3,2 kiloa nostelin, enkä huomannut mitään. Tätä varten pitäisi olla salilla kaveri mukana, joka ei kertoisi, paljonko kiekkoja on lastina. Ei tulisi uskoteltua itselleen, että "tämän enempää ei varmaan nouse". HAH!

Kynnys mennä penkkipunnerruspaikalle on kuitenkin vähän turhan iso. Olen niin ujo, etten uskalla pyytää ketään varmistamaan, mutta hieman kyllä houkuttelisi mennä kokeilemaan, montako toistoa 40 kilolla saisin. Ehkä smithissä.. Tai jos raahaisin penkin kyykkypaikalle, niin ei haittaa vaikka tanko tipahtaisikin, sillä kyykkyteline ottaisi sen vastaan.

.. joten salille mars..

Voimatasot ovat nousseet ihan mukavasti, tämä on ehkä tällaista aloittelevan voimailijan euforiaa. Kyykkäsin tänään 47,5 kilolla ihan siistejä 90 asteen kyykkyjä. Ainakin omasta mielestäni. Hetken siinä mietin, laittaisinko videoinnin päälle, mutta en oikein löytänyt sopivaa alustaa kameralle, niin annoin olla. Mutta ajatus jäi mieleen kyllä. PT tsekkasi kyykkyni kesäkuun puolivälissä, eikä siinä ollut huomautettavaa. Sarjan aikana hän sanoi pari kertaa, että voi mennä vielä syvemmälle ja sitä korjattua liikerataa pidän mielessäni. Leukoja vetäessäni tein jokaisessa sarjassa ensimmäisen myötäotteella ja jos eivät nyt ihan putipuhtaita olleet, niin 90%:sti hyväksytty kuitenkin ;).

Vauhtipunnerruksissa tein kaksi viimeistä sarjaa 25 kilolla, ja vaikka toinen sarja jäi neljään toistoon, niin eipä himmentänyt fiilistä. Olen siitä hyvilläni kyllä, että uskallan laittaa tarpeeksi haastavat painot ja edes yrittää, kuin että pelaisin varman päälle ja valkkaisin aina ne kiekot, joilla varmasti menee koko sarja loppuun saakka.

Ja lopultakin heivasin kalorilaskurin pois käytöstä. Aion tehdä sillä vain satunnaisia tsekkauksia, ja nyt keskityn syömään riittävästi ja puhtaasti. Keittiövaakaa en nyt käytä muuhun kuin palautusjuoman tekemiseen (punnitsen kreatiinin, leusiinin ja soijaprotskun). Täytyy sanoa, että diettaaminen oli kyllä helpompaa kuin syöminen riittävästi ja puhtaasti. Mutta ehkä tässä oppii pikkuhiljaa syömään sen verran, että pysyy hieman plussilla.

Ja sapuskaa nassuun!

Jumissa

Olin sunnuntaiaamuna reippaana metsässä puoli kymmenen aikaan ja poimin mustikoita kolme ja puoli tuntia. Saalis oli reilu kolme litraa, eli 10% tavoitteesta täynnä. Tosin tutkiessani pakastustilojamme totesin, että 30 litraa mustikkaa ei todennäköisesti tule mahtumaan minnekään. Meillä on arkkupakastin jääkaapin alla olevan pienen pakastimen lisäksi, mutta koirien lihat ja luut vievät tilaa sieltä ja toki pakastimessa on koko ajan kaikkea muutakin; pakastekasviksia, ruokapakasteita (keittoja yms.), ja leipää. Joten kerään nyt sen verran kuin sinne mahtuu.

Kävipä kuitenkin niin, että mustikanpoiminnan seurauksena yläkroppa meni vasemmalta puolelta aivan jumiin ja sen seurauksena eilen maanantaina alkoi puoliltapäivin hiipiä päänsärky, joka paheni iltapäivää kohden. Töistä kotiin lähtiessäni särky oli jo niin voimakas, että kuvotti ja voin pahoin. Jokainen askel tuntui moukaroivan pääparkaa ja kotiin päästyäni vein vain nopeasti koirat lyhyelle lenkille ja painuin nukkumaan.

Toivoin, että särky olisi herätessä ohi, mutta katin kontit. Meillä on kotona jotakin lihasrelaksantteja, joita sain pari vuotta sitten, kun reväytin selkälihakseni, mutta ne alkavat auttaa vasta kun pitoisuus on tietyllä tasolla elimistössä ja muistaakseni siihen meni pari kolme päivää. Akuuttiin hätään niistä ei oikein ole. Sen sijaan turvauduin vuosi sitten hankkimaani Omronin Tens-laitteeseen. Lätyskät selkään ja sähköä lihakseen. Yksi hoito-ohjelma kestää aina 15 minuuttia, ja annoin laitteen surrata viisi ohjelmaa putkeen, sillä se tuntui auttavan niin paljon. Tuntuu hassulta, kun lihas nytkähtelee aivan kuin siellä olisi maailman vahvin elohiiri. Laite lähettää siis erilaisia impulsseja; sykäyksiä ja aaltomaista värinää eri tiheyksillä. Isompiin lihasryhmiin (reidet, pakarat) sillä ei ole niin hyvää tehoa, mutta niska-hartia -jumituksiin aion käyttää sitä jatkossakin.

Nyt on ensimmäinen viikko voimapainotteista ohjelmaa takana ja olen tyytyväinen. Viime viikolla tuli jopa venyteltyä useampaan otteeseen. Merkitsin heiaheiaan myös marjojenpoiminnan, vaikkei se hikiliikuntaa olekaan. Tuo berry picking -kuvake on oikein havainnollistava yläkropan jumitusta ajatellen :).

Tällä hetkellä paino on tasan kilon enemmän kuin kuukausi sitten, kun laitoin kuntokuvia kiristelyn jäljiltä. Ajattelin jatkossa seurailla painoa vain kk-tasolla, koska tuntuu siltä, että alan himmailla syömisten kanssa, kun vaaka alkaa näyttää isompia lukemia. Tarkoitushan on kuitenkin saada lihasmassaa, joten ei sitä voi oikein 50 kilon tuntumaan jäädä. Uskaltaisiko sitä tavoitella sellaista, että vuoden lopussa painoa olisi jo 55 kiloa..?

Leppoisa lauantaitreeni ja uusi kesäherkkututtavuus

Olinpa eilen väsynyt taas. Nukuin iltapäikkärit 19-23, ja lähdin sitten koirien kanssa kävelylle. Puoliltaöin tultiin kotiin ja venyttelin siinä puolisen tuntia, kun olin kauttaaltaan tosi kireä. Olkapäät niin tiukat, etten saanut itseäni selästä rapsuteltua, ja takapuoli ja reidet ihan jumissa. Rullailin ja tein sekä pumppaavia että pitkiä venytyksiä ja kroppa tuntui kyllä vastaavan niihin ja saavan hieman joustoa. Sitten yhden aikaan nukkumaan ja nukuin puoli kahdeksaan saakka. Eli yli 10 tuntia unta tuli tuosta ja melkein olisin vielä voinut jatkaakin.

Kahdeksan aikaan aamulla oli jo tosi lämmintä, kun kävin koirien kanssa lenkillä. Meidän nykyinen aamulenkki kestää melko tarkalleen tunnin ja siinä ajassa kävellään sellainen 4,5 kilometriä. Rauhallista tahtia siis ja aamiainen ehtii siinä ajassa hyvin laskeutua, koska lenkin jälkeen hilpaisin salille, eikä sinne nyt oikein täydellä mahalla viitsi mennä.

Takareisillä nostoa: jalat painotelineen alle tuettu,
polvet mattorullan päällä.

Tänään ohjelmassa oli maastavetoa, takareisillä nostoa, hauiskääntöä tangolla, dippejä telineessä ja lankkuja. Takareisinostoissa menen kyllä hitaammin alas kuin tuossa kuvan esimerkissä. Pyrin laskemaan 3-4 sekuntia mielessäni alasmenoon ja sitä aikaa sitten yritän saada koko ajan pidemmäksi. Dippeihin tarvitsisin jo lisäpainovyön, mutta salilla oleva vyö on tarkoitettu jollekin power belly -treenareille, koska hulahdan siitä läpi kuin spagetti hulahulavanteesta. Sitä ei saa edes kiristettyä pienemmäksi. Yritinkin kaupungilta etsiä urheiluliikkeistä vyötä itselleni, mutta en löytänyt.

Mutta niin - tämän päivän saliohjelma oli siis tosiaan noin vähillä liikkeillä läpi ja pääasiassa 5x5 -sarjoilla. Jarru oli tänäänkin päällä ja kirkkaana mielessä. Vaikka salilla tuntuikin, että ohjelma on jotenkin köykäinen, kun ei edes hengästy enkä juurikaan hikoillut, niin pois lähtiessä tunsi kyllä voimailleensa. En pystynyt pukkarissa seisten kumartelemaan treenikassin päälle, vaan piti istahtaa sen viereen, koska takareidet eivät jaksaneet enää venyä yhtään milliä. Ja kotona kun tiskasin palkkaripurkkia ja muita aamiaisastioita, niin hauisparat eivät yhtään olisi jaksaneet nostella tiskejä kaappiin. Toisin sanoen, oudon vähällä sitä saa itsensä uuvutettua.

Salin jälkeen lähdettiin kaupungille tsekkaamaan Chocochilissä mainostettu Kippo. Se on kuulemma ollut pystyssä jo 2,5 vuotta, enkä ole tiennyt koko paikan olemassaolosta. Sieltä saa arkisin myös keittoja, jotka ovat kaikki vegaanisia. Nyt kuitenkin ostettiin soijajogurttijäätelöä, johon sai valita itse lisukkeet, kolme erilaista. 

Miehen annos takana, minun kipponi etualalla

Valittavissa oli mm. tuoretta ananasta, banaania, kiiviä, mansikoita, mustikoita, herukoita, karpaloita, erilaisia suklaita (myös ei-vegaanisia), lakritsia, muromysliä, erilaisia pähkinöitä (mm. pekaani, cashew), kuivattua ananasta ja omenaa, makusiirappeja, hunajaa ja maapähkinävoita. Itse tuunasin oman annokseni maapähkinävoilla, tuorebanskulla ja mansikoilla. Mies otti kiiviä, ananasta ja mansikoita. Oi että oli hyvää! Suunnittelin jo lomani aikana piipahtavani tuolla pariinkin otteeseen.. Toivottavasti silloin on myös keittoja tarjolla, ainakin kookos-porkkana-tofu -keiton on pakko olla hyvää. FB-sivujen mukaan siellä on silloin tällöin myös raakakakkuja tarjolla. Ihana paikka!

Aamulla varhain pienen pieni treenari, sihisi ja puhisi

Kylläpä tuohon jarruttavaan vaiheeseen keskittyminen vaatii keskittymistä! Aina 1-2 ekaa toistoa tahtoo lähteä yhtäaikaisella temmolla, mutta sitten taas muistan ja alan himmailla jarrutuksissa. Tänään treenasin hieman selkää sekä ojentajia + hauiksia. Parasta oli kuitenkin, että kesä on viimein saapunut salille, ja olin käytännössä yksin treenaamassa. Joku mies huhki crossarissa, mutta muuten sain levittäytyä tekemään settejäni justiinsa niin itsekkäästi kuin mieli teki.

Alkuverkan jälkeen tein vuorosarjana ylätaljaa ja kapeaa penkkiä, vuoronvaihdoissa 30 sekunnin palauttelu. Jälkimmäinen oli aivan uusi liike, joten kuukkeli laulamaan suoritustekniikasta. Rintalihasten eliminointi ei ollut ongelma, meni täydellisesti ojentajille. Räjähtävästi ylös ja hitaasti kiduttaen alas. Tein liikkeen smithissä varmuuden vuoksi. Katsotaan, josko ensi kerralla uskaltaisin tehdä sen tangon kanssa. Ojentajista puheenollen, entinen työkaveri piipahti joitain päiviä sitten vierailemassa työpaikallani ja totesi, että käsivarsiin on tullut selvästi näkyvää lihasta. Ja pitihän siinä sitten vähän pullistellakin kehuja kalastellen :P.


Toinen uusi liike oli alatalja yhdellä kädellä. Ei tahtonut oikein löytyä sellaista kahvaa, mistä saisi hyvän otteen, ettei käsi väsyisi ennen aikojaan. Alatalja on yleensäkin suosikkiliikkeitäni selälle, koska se tosiaan tuntuu menevän perille sinne, minne pitääkin. Ylätaljassa olen löytänyt myös pt:n vinkeillä aiempaa paremman tuntuman, kun työnnän rintakehää tankoa vasten, ylikorostetusti "rinta rottingilla". Mutta kyllä alatalja ottaa selkään paremmin, ja siinä sarjapainot ovatkin 47 kiloa tällä hetkellä (10-12 toiston sarjat), kun ylätaljassa samanpituisia sarjoja jaksan tehdä puhtaasti vain 33-35 kilolla.

Muuten olikin sitten tuttua settiä; vipareita, takaolkapäitä, ja pari sarjaa ojentajarutistuksia ja hauiskääntöjä vasaroiden.
 

Takaolkapäitä 24,5 kilolla..

Treeni päättyi yhteen vatsalihasliikkeeseen, ja pitkästä aikaa liikkeenä oli sivutaivutukset. En yhtään muistanut, minkäkokoisilla painoilla olen heijannut viimeksi joskus alkuvuonna, joten valkkasin ensin 16 kilon kahvakuulan. Liian kevyt. Sitten 20 kilon kahvakuula, joka oli ihan ok, mutta ei vielä tarpeeksi raskas. Näppivoimat eivät jaksaneet kuitenkaan 24 kilon kahvakuulaa enää tuossa vaiheessa salitreeniä, enkä jaksanut alkaa säätää vetoremmien kanssa. Tein kaksikymppisellä sitten ja päätin seuraavan kerran tehdä sivutaivutukset taljassa, niin saan pakkaan painoa justiinsa sen verran kuin mieli tekee, eikä tarvitse murehtia käsivoimista.

Muutama sana vielä syömisistä tähän loppuun..
Eilen oli lepopäivä, venyttelin huolellisesti yli puoli tuntia ja rullailin hieman reisiä auki. Tuli myös hieman tankkailtua, kun mies teki illalla lämpöisiä leipiä. Olin eilen kaikista syömisistäni huolimatta kovin nälkäinen koko illan. Töissä söin mielestäni runsaasti ja pupelsin jotain muutaman tunnin välein. Tuoreita kasviksiakin tuli 750 grammaa eiliselle. Työpäivän aikana ei ollut nälkä oikein missään vaiheessa, jopa vähän turhankin kylläinen olo ja täysi vatsa. Mutta kotiin kun pääsin, niin tuntui siltä, että nälkä vaan kasvoi sitä mukaa kun söin. Pistelin sitten ruokaa suuhuni tuon tuosta, enkä ajautunut mässäilemään herkkukaapille. Otin parin tunnin iltaunetkin, kun olo oli väsynyt ja sen jälkeen olikin vähän vähemmän nälkäinen olo, joten ehkä osa ruokahalusta selittyi vain väsymyksellä (jolle ei pitäisi olla mitään syytä, yöt on nukuttu hyvin ja unta on ollut riittävästi).

Yritän pikkuhiljaa irtautua kalorien laskemisesta, ja tsekata vain silloin tällöin, että tulee syötyä riittävästi. Toisaalta olen kovin numerofiksautunut ihminen, joten en koe kalorien laskentaa mitenkään ahdistavana tai rajoittavana, vaan enemmänkin mielenkiintoisena. Voin syödä ulkona ja muualla stressaantumatta siitä, että en tiedä annoksen energiasisältöjä. Luotan siihen, että silmä kertoo suurinpiirtein, miten terveellisestä / epäterveellisestä pöperöstä on kyse, ja se riittää.

Vaikka kaloreita onkin ihan mielenkiintoista tsekkailla, niin se johtaa ainakin itselläni helposti siihen, että syön makroja enkä ruokaa. Ja koska käytännössä kyse on aina arvioista, niin helposti numeroiden kyttääminen johtaa harhaan, ja saattaa ohittaa oman kroppansa antamat signaalit. Oikeastaan pääperiaatteina voisin katsoa, että proteiinia tulee riittävästi, hiilari on hyvälaatuista ja samoin rasva. Ja kun kasviksia siihen päälle vielä kunnolla, niin eiköhän lihasmassan ja voiman kasvulle ole luotu riittävän hyvät edellytykset.

Heinäkuun tavoitteita

Uuden saliohjelman kunniaksi hankin uuden treenipäiväkirjankin. Vanha oli kastunut jo niin moneen kertaan, kun juomapullosta oli tippunut vettä päälle, että sivut olivat aivan suttuiset ja toisiinsa kiinni liimautuneet. Uusi vihko on kunnollisen kokoinen ja kierrekansilla, joten siihen on helpompi kirjoitellakin.

Maanantain salitreeniin valmistauduin huolellisesti. Kävin ohjelman läpi mielessäni, vaikka se olikin yksinkertainen. Päätin ottaa heinäkuun ajan kaikkien treenien tavoitteeksi keskittyä kunnolla jarruttavaan lihastyöhön. Leuanvedoissa se on ollut mukana koko ajan ja siksi niitä varmaan viimein opin tekemäänkin. Mutta nyt keskityn jarruttelemaan myös kyykyssä, rintaprässissä, reidenojennuksissa, vauhtipunnerruksissa jne. ja tietysti vastapainoksi yritän tehdä suorituksen napakasti ja nopeasti.

Toinen tavoitteeni heinäkuulle on juoda paljon vettä. Olen aina ollut huono juomaan, mutta erityisen hyvä toistelemaan tuota, kuinka olen huono juomaan. Nyt keskityn siihen, että vedenjuonti ei ole mitään astrofysiikkaa, jota en voisi oppia. Ja kas, vesipullon täyttäminen aamulla ja sen tuominen työpisteelle edistää kummasti sen juoduksi tulemista. Nestevajauksessa treenaaminen laskee treenitehoja ja heikommat treenit tietysti kehittävät vähemmän kuin tehokkaammat.

Kolmas tavoitteeni on vaimentaa salitreeniin liittyvä sisäinen itsekritiikki, joka lähentelee paikoitellen lannistamista. Tähän asti olen pitänyt itseäni realistina, mutta on siinä ja siinä, onko se realismia vai pessimismiä, kun tuijotan synkkänä rintaprässiä ja ajatukset junnaa siinä, kuinka rintaranka on niin jäykkä ja se on syynä heikkoon edistymiseen ja mussunmussun. Tänään maanantaina muutin tietoisesti sisäistä puhetta positiivisempaan ja rohkaisevampaan suuntaan. Muistutin itseäni viime viikon hiilaritankkauksesta ja lepopäivistä, joten fyysiset edellytykset olivat kunnossa. Niinpä rintaprässin kolmessa viimeisessä sarjassa nostin painoja 2,5 kilolla, joten uusi sarjapaino (vitosen toistoilla) on 35,7 kiloa, josta painot siis 32,5 kg ja kelkka 3,2 kg. Fiilis oli aika mukava, kun tajusin, että sehän nousee!

Myös reidenojennuksissa nostin painoja ja 12 toiston sarjaa tehdessä pakassa on nyt 42,5 kiloa. Tiukka puristus ylös ja hitaasti kiduttaen alas. Jostain syystä vasen polvi kuitenkin kipeytyy tuossa jonkun verran. Asento hieman vaikuttaa, eli en voi avata jalkateriä auki sivuille. Mutta kun pidän varpaat kohti kattoa, niin kipu pysyy kurissa.

Nämä kolme tavoitetta aion käydä mielessäni läpi joka päivä, jotta saan ne todella omaksuttua osaksi toimintaani. Tässä samalla yritän työstää mielessäni myös selkeitä ja mitattavia tavoitteita loppuvuodelle, ja palaan niihin vielä myöhemmin.

Sunnuntaiaamun pyöräilylenkki

Huomenna starttaan uuden saliohjelman kanssa, joten tänään pidän salista välipäivän. Huomisessa ohjelmassa kun on voimaliikkeitä sekä ylä- että alakropalle, niin ei parane mennä tänään podailemaan itseään kipeäksi mistään kohtaa.

Jotain kuitenkin halusin tehdä, ja kun olen jo pitkään tuntenut huonoa omatuntoa siitä, että pyöräkellarissa lojuu kolme vuotta sitten hankittu kallis fillari lähes käyttämättömänä, niin päätin ottaa sen alleni ja lähteä ajelemaan jonnekin. Ei ollut mitään suunnitelmaa, minne päin lähtisin, mutta ajatuksena oli pyöräillä jotakin tunnin ja puolentoista välillä. Tikkurilasta starttasin ja lähdin ajelemaan kohti vanhaa Lahdentietä, koska siellä päin on ihan kelvolliset pyöräilyreitit. Sitä pitkin ajellessa päätin, etten ihan Keravalle asti kuitenkaan fillaroi, ja käännyin Nikinmäen jälkeen Korson suuntaan. Sain päähäni käydä katsomassa vanhaa lapsuudenkotiani, jossa asuin neljä ensimmäistä elinvuotta 1980-luvun alussa, Korson Mikkolassa Marsinkujalla.

Tuo punainen katos on rakennettu myöhemmin. Lapsuuden-
kotini on tuossa ensimmäisessä kerroksessa aivan päädyssä.

Täältä ajelin pikkuteitä pitkin kohti Rekolaa, olin hetken hieman eksyksissä, kunnes tajusin tulleeni Koivukylään ja jatkoin siitä Jokiniemen kautta Tikkurilaan. Mikkolan ja Rekolan välisellä alueella - jossa kaikki tiety oli nimetty naisten nimillä, tyyliin Pirjontie, Leenantie jne. - oleva asuinalue oli erikoisella tavalla viehättävä. Talot eivät olleet jotenkin yhtään suomalaisia, joistakin tuli vähän Sveitsiläiset alppiasunnot mieleen. En kehdannut jäädä näppäilemään kuvia, mutta hetken aikaa oli kuin olisi ollut tosiaan kauempanakin kuin kymmenen kilometrin päässä kotoa.

Oli ihanan aurinkoinen sää pyöräillä, eikä liian hiostava. Pieni tuulenvire oli koko ajan ja eilisen iltapäivän sateet olivat puhdistaneet ilman raikkaaksi. Muita pyöräilijöitä tuli välillä vastaan, etenkin Lahdentiellä, mutta panin merkille, että vain yksi kymmenestä oli nainen. Miehet olivat yliedustettuina ja lähes kaikki jotain tosiharrastajia / puoliammattilaisia varustetasosta ja vaatetuksesta päätellen.

 Opiskeluaikojen kotikulmilta

Kaiken kaikkiaan matkaa kertyi hieman alle 22 kilometriä, ja ajelin todella rauhallisesti. Ylämäissä puskin hieman enemmän, mutta korkeimmillaan sykkeet kävivät 173:ssa, mikä on hyvän matkan päässä omista maksimeistani. Tältä reitti kartalla näytti, aikaa kului 1h 15min, kun pysähtelin juomaan välillä ja nappaamaan kuvia.

Tänään tehtiin lounaaksi pizzaa kotona pitkästä aikaa. Tällä kertaa oltiin laiskoja ja kokeiltiin kaupan valmiita pizzapohjia. Päälle sipulia, paprikaa, ananasta, savutofua, tomaattia ja Cheezlyn Mozzarella-juustoa. Hyvää oli! Halusin tietää, paljonko tuossa on energiaa, ja miten se jakautuu, joten syötin ainekset kalorilaskuriin. Yhdessä kuvassa näkyvässä pizzapuolikkaassa on energiaa noin 238 kcal; proteiinia 10 g, hiilareita 28 g ja rasvaa 9 grammaa. 

Jään kahden viikon kuluttua parin viikon kesälomalle ja koska lomailen nyt yksin, niin olen jo tehnyt alustavia suunnitelmia kyykkiä kaikki päivät metsässä poimimassa pakastimen täydeltä mustikkaa. Mansikoita olen jo 7-8 kiloa pakastanut, mutta saan kyllä kaikki marjat kulumaan talven aikana, mitä pakastimeen mahtuu, joten laitan poimurin laulamaan lomallani. Aiemmilta vuosilta muistan, että ilman poimuria poimin noin litran tunnissa, ja nelisen tuntia jaksoi metsässä olla yhtä soittoa, ainakin ensimmäisinä päivinä. Kunnianhimoinen tavoitteeni on poimia 30 litraa mustikkaa noilla kahdella lomaviikolla. Jos noita edellämainittuja laskelmia katsoo, niin voisi poimia reilusti enemmänkin, mutta ounastelen vähän, että lomalla voisin tehdä muutakin kuin treenata salilla ja poimia marjoja. 30 litraa on kuitenkin jo melko mukava marjasaalis ja pakastustilatkin ovat rajalliset.

Itsekurista ja riskienhallinnasta

Välillä olen sitä mieltä, että minulla on keskimääräistä parempi itsekuri. Työpäivän aikana ja yleensäkään päiväsaikaan ei tee mieli herkutella, lähes koskaan. Nyt kesälomakaudella tämä tuntuu vielä korostuvan, kun aivan jatkuvasti on jonkun lomapullat tarjolla. Jotenkin nämä "loma lähestyy" -tarjoilut tuntuvat koko ajan muuttuvan vain älyttömämmäksi. Jos lomalle lähtijöitä on samalta osastolta useita, kuten meillä taannoin, lomapulla on muuttunut buffetiksi, joka vetää vertoja kakkugallerialle. Viimeksi osaston herkkupöydällä (jep, siellä on sellainen) oli tarjolla prinsessakakkua, jotain toista kakkua, korvapuusteja, mokkapaloja, erilaisia karkkeja, sipsejä ja popcornia.

Osatekijä itsekurissani on luonnollisesti vegaaniruokavalio. Lomatarjoiluissa kun on lähes poikkeuksetta maitotuotteita ja kananmunia, niin en niitä tule edes maistelleeksi. Mutta vaikka leivonnaiset tänäänkin näyttivät "ihan kivoilta", ne eivät herättäneet mitään fiiliksiä. Ei mitään. Työpäivän aikana tarjolla voi olla vaikka mitä ihmeellisimpiä vegaaniherkkuja, eikä tee tiukkaa kieltäytyä.

Mutta mitä hittoa sitten tapahtuu klo 16 jälkeen? Kotiin saavuttuani rautainen itsekuri on muuttunut höttöpumpuliksi, jota koetellaan ihan kaikin mahdollisin tavoin. Meillä on tälläkin hetkellä herkkukaapissa (jep, meillä on sellainen) jos jonkin sortin karkkeja ja keksejä. Useimmiten olen kohtuukäyttäjä ja saatan syödä jälkiruoaksi yhden keksin tai pari karkkia. Useimpina päivinä en syö mitään herkkuja. Mutta joskus tapahtuu niin, että lappaan lautaselle kaikkia laatuja ja homma jos ei nyt ihan riistäydy käsistä, niin etenee aika villisti kuitenkin.

Eilen oli tällainen miserable failure -päivä. Double failure, sanoisinko, koska mätön lisäksi myös salitreeni jäi välistä. 

Olen yrittänyt analysoida syitä, miksi näin oikein tapahtui, jotta voisin eliminoida riskit jatkossa.

• aamiainen oli hyvä ja ravitseva; kaurapuuroa mansikoilla ja sen lisäksi söin aamurahkani (maustamatonta soijajogurttia, mansikkaprodejauhoa, mantelitahnaa). Aamiaisen söin 6.30 aikaan
• ensimmäinen "error" tapahtui siinä, että minulla ei ollut eväitä töissä mukanani. Vähän 11 jälkeen söin protskupatukan. Tässä kohtaa tapahtui toinen error, sillä aamiaisesta oli kulunut jo yli 4,5 tuntia, joten ateriaväli oli venynyt aivan liian pitkäksi
• puolenpäivän jälkeen kärvistelin jo ihan tosi kovassa nälässä ja menin Subwayhin. Ostin puolikkaan kokojyväpatongin vegetäytteellä, eli 15 cm patonki sisältäen kaikki kasvikset lukuunottamatta oliiveja ja jalapenoja. En käytä mitään kastikkeita, mutta öljyä ja etikkaa pyydän aina vähän. Tämän väliin viipaloin työpaikan jääkaapista kylmäsavutofua (noin viidesosan paketista, eli n. 50 g). Patongin söin n. 12.30 aikaan. Patonki itsessään ei ollut ehkä niinkään järkyttävä virhesiirto, mutta olisivat omat evääni olleet huomattavasti parempi vaihtoehto.
• lähdin töistä hieman aiemmin ja olin kotona neljän jälkeen. Tein koirien kanssa lenkin ja nälkä oli taas melkoinen, kun pääsin syömään n. 17 aikaan. Laiskana ruoanlaittajana päädyin taas keittelemään pastaa ja soijarouhetta. Tällä kertaa mukaan pääsi myös puolikas kasvisliemikuutio, mutta edelleen tuo seos oli aika mautonta, eli ensi kerralla tuhdimmin mausteita joukkoon. Ruokailuväli "lounaaseen" oli kuitenkin venähtänyt taas 4,5 tuntiin ja hotkin ruoan hirmuisella vauhdilla. Nälkähän sen päätteeksi vielä oli ja tein ruisleipävoikkarin; päälle hummusta, kurkkua ja savutofua.
• sisko pyysi mukaansa luomumansikkatilalle mansikanpoimintaan ja lähdin ruokailun päätteeksi sinne. Ennen lähtöäni mies mainitsi ohimennen avanneensa herkkukaapissa olleen salmiakkimakeisrasian, ja napsin niitä pari kourallista mukaani. Olin hotkinut päivällisen ja ruokailuvälit olivat olleet niin pitkät, että mieliteot tässä vaiheessa päivää olivat jo melkoiset.
• mansikoita tuli syötyä poimiessa, mutta se nyt kuului asiaan, enkä pidä minkäänkokoisena katastrofina, kunhan mainitsen. 
• siskolla oli mukanaan mini-Oreo -keksejä, joita mussutin autossa
• kotiin päästyäni olinkin jo päässyt vauhtiin ja korkkasin normaalikokoisen Oreo-paketin, ja napostelin keksejä tyytyväisenä vaniljajäätelön (Tofuline Smooth vanilla) ja salmiakkikarkkien kanssa. 

Kyllä, ilmaantui juuri se klassinen "what the hell" -fiilis. Eli kun nyt on jo aloitettu, niin mennään sitten loppuun saakka.

Pitkien ruokailuvälien lisäksi eilisessä päivässä oli se herkuttelulle ja nälkäiselle ololle altistava seikka, että en ollut syönyt tarpeeksi tuoreita kasviksia. Subin välissä niitä on kourallinen, aamiaisella ja luomutilalla söin mansikoita, ja päivällisen yhteydessä hieman kurkkuviipaleita leivän päällä. Kaiken kaikkiaan kasviksia ja marjoja+hedelmiä tuli eilen alle 300 grammaa, alle puolet päivän saantisuosituksesta.

En ole kuitenkaan niitä ihmisiä, jotka heittävät läskiksi useana päivänä peräkkäin. Tuollaisen sokeritankkauksen jälkeen olo on niin turpea, että se toimii jo itsessään vastalääkkeenä cheattailun jatkamiseen. Tänään on siis palattu täysin ruotuun ja tosiaan mietitty näitä asioita ehkä aiempaa enemmän. Halusin myös kirjoittaa näistä blogiini, koska tuntuu siltä, että muissa treeniblogeissa aiheesta ei juurikaan puhuta, tai sitten "mässypäivästä" puhutaan ohimennen ja saa sen käsityksen, että okei, kirjoittaja on syönyt yhden munkin, hui kauhistus. Ehkä omista epäonnistumisistaan ei sitten haluta hirveästi julkisesti puhua? Tai sitten muilla bloggareilla ei tällaista vain tapahdu. En kuitenkaan koe, että minulla olisi jokin ahmimishäiriö tai ongelma sen vuoksi, että joskus tulee sorruttua ylilyönteihin.

Harmittaako? No kyllä vain, vaikka tiedänkin, että muutaman päivän päästä olo on täysin normalisoitunut. Harmittaa se, että viritin itselleni tuollaisen ansan suunnittelemalla päivän syömiset huonosti. Tai siis jättämällä ne suunnittelematta kokonaan. Ja kun tultiin mansikkatilalta, selkää ja jalkoja tietysti väsytti se kyykkiminen, niin sehän oli hyvä syy jättää salitreeni välistä. Vuorossa olisi ollut kädet ja olkapäät, jotka kävin sitten treenaamassa tänään. Lisäsin treeniin myös selkä- ja rintalihasliikkeitä, sillä hiilaritankkauksesta oli nyt otettava kaikki ilo irti ja leuanvedot eivät olekaan vähään aikaan tuntuneet yhtä kevyiltä. Niin, ja aamulla tein katumusharjoituksia hyödynsin tankkausta myös käymällä juoksemassa koiran kanssa. Heitettiin vajaa kymmenen kilometrin lenkki ja olin kyllä hyvillä mielin siitä, että juoksukunto ei ole romahtanut, vaikka nyt on niin harvakseltaan tullut käytyä lenkillä ja pidemmät lenkit jääneet liki kokonaan.

Tällaisten mättöpäivien jälkeen on kyllä aina jonkinasteinen morkkis. Koska pystyn herkuttelemaan myös kohtuudella, niin tällaisista päivistä tulee itseensä pettynyt olo. Mielessä käy, pitäisikö lopettaa kokonaan ns. herkkujen syönti, koska en kohtuukäytöstäkään saa oikein mitään iloa irti. Plussakaloreita en sinänsä kavahda, sillä tietenkin toivon, että lihaksilleni on rakennusmateriaalia, mutta puhtaasta ruoastahan ne saadaan, eikä mistä tahansa sokeribulkista.

Olen karsinut elämästäni jo 90-luvun puolella alkoholin ja eläinkunnan tuotteet, niin ehkäpä tämä ei olisi sen kummallisempi juttu? Aikoinani lopetin alkoholin käytönkin juuri siksi, että en saanut siitä mitään iloa. Tuntui turhalta tuhlata rahaa ja kiusata elimistöään jollain "nautintoaineella", josta ei saa mitään nautintoa. Tällä hetkellä tuntuu hieman samalta kuin hirvittävässä krapulassa kuulee vannottavan: "yhyy, mä en juo enää ikinä". Äitini on tavannut sanoa, että juopon itku ja huoran nauru ovat kaksi yhtä uskottavaa asiaa. Eli sokerikrapulassa tehty päätös herkkujen syömättä jättämisestä ei välttämättä ole kovin vankka.

Mutta herkutellahan voi niin monin eri tavoin ja ehkä hyvä ruoka olisi se, millä voisin jatkossa korvata herkutteluntarpeeni? Tavoite on kuitenkin pitää nyt ruokailuvälit säännöllisinä ja kiinnittää huomiota tuoreiden kasvisten syöntiin, jotta en altista itseäni mieliteoille.

Saisiko olla hiilihydraatteja?

Kalorien lisäyksen jälkeen treenitehot salilla ovat odotetusti nousseet, ja tänään huomasin sen myös tehdessäni kuntopyörällä intervallitreeniä. Vedot eivät tuntuneet siltä, että kuolema korjaa viimeisen jälkeen, vaan siltä, että olisi mennyt seitsemäskin piikki vielä ihan mukavasti. Sykkeetkin olivat vedoissa muutaman pykälän alempana kuin aiemmin.

Paino ei ole vielä lähtenyt nousuun, vaikka tällä hetkellä syön n. 2300 kcal päivässä ja se sisältää usein pari lämmintä ateriaa. Paino nousi heti silloin kiristelyn päätyttyä puoli kiloa ja on jäänyt siihen viiteenkymppiin pyörimään. Odottelen nyt tovin vielä, ennen kuin lähden mahdollisesti nostamaan kalorimäärää, sillä ensi viikolla treeniohjelma muuttuu. Nyt on viimeisen kahdeksan viikon aikana salikertoja ollut 4-5/viikko + intervallitreeni ja palautteleva hölkkä viikko-ohjelmassa. Ensi viikosta lähtien salitreenejä on kolmesti viikossa, ja treeni on muutenkin erilaista, niin tehdään sen pohjalta sitten tarvittavat muokkaukset energiansaantiin.

Vajaa puolet päivän kaloreista tulee hiilihydraateista ja protskujen + rasvojen osuus on kumpikin 26-27%. Hiilarit saan puurosta, weetabixeistä, myslistä (syön usein jopa kaikkia kolmea samana päivänä, vaikka ovatkin ns. aamiaisruokaa), hedelmistä (omena, banaani), rusinoista, ruisleivästä (pari palaa päivässä), ja pastasta (täysjyvä-/protskupastat). Niin joo, ja nyt kesällä varsinkin uusia perunoita tulee popsittua usein. Mutta kyllä perunat, bataatit ja muut juurekset sisältyvät ympäri vuoden muutenkin ruokavaliooni.

Mysliin kuuluvat rusinat! Mutta voisin
kokeilla vaikka mulpereitakin.. Kuva täältä.

Kaurapuuron syön jäisillä mansikoilla ja/tai mustikoilla terästettynä, mutta sitä voisi jatkossa tuunailla vielä vähän lisää. Voisilmää puurossa en ole ikinä tajunnut, hyi olkoon. Puuron "keitän" aina mikrossa, kolme minuuttia 700 watilla (koska 850 w:ssä se räjähtelee pitkin mikroa) ja isolla pastalautasella (koska pienestä kulhosta se kiehuu yli). Hiutaleet ovat jotain kaupan halvimpia luomuhiutaleita. Myslin voisin yrittää ainakin joskus koostaa itse, täytyy tehdä tutkimusmatka  vaikkapa Punnitse&Säästä-myymälään.

Puuroon voisi rouhia pähkinöitäkin. Kuva täältä.

Eilen saavutin laiskuuteni tähänastisen huipun ruoanlaitossa, kun keittelin pastaa. Tarkoitus oli syödä se kylmäsavutofun kanssa, mutta en jaksanut pilkkoa tofua ja olin sitä paitsi syönyt sitä jo töissä. Niinpä heitin pastakattilaan soijarouhetta ja keittelin sen yhdessä pastojen kanssa. Hyvin upposi, kun laittoi vielä vähän ketsuppia päälle.

Hiilarien mussuttaminen on kyllä mukavaa, etenkin, kun kaikki tuntuu menevän suoraan kulutukseen, eivätkä jää turvottelemaan mihinkään kohtaan kroppaa. Hiilareita tulee tällä hetkellä semmoinen n. 270 g päivässä, kun kiristellessä jäi päivästä riippuen jopa 150 grammaan. Nyt on pitänyt omaksua ihan uusi linja, ja aluksi rasvojen + protskun osuus tuppasi edelleen nousemaan siihen lähelle 30 pinnaa, mutta nyt olen jo oppinut lisäämään hiilarin osuutta. Uni on ollut nyt sikeämpää, sillä illan viimeisillä aterioilla tulee syötyä hiilaria ihan yhtä lailla kuin aamullakin. 

Karppaushysteria alkaa olla jo takanapäin, ja olenkin aina ollut antikarppaajan perikuva. Nyt puskee paleota sieltä sun täältä, eikä minusta kyllä mihinkään luolamiesdieettiinkään olisi. Viljat <3.

Paranee loppua kohden

Tänään salilta poistuessani oli hetken olo, että saatan jopa hieman tulla kaipaamaan tätä nykyistä ohjelmaa. Sen verran loistokkaasti jalkatreeni tänään meni. Paikat ja laitteet vapautuivat sitä mukaa, kun niitä tarvitsin ja sarjoissa puskin itseäni eteenpäin sinnikkäästi. Sumo-mavea tehdessä ärisin kuin pieni karhu. En ole vielä täsmälleen selvittänyt, millainen sisäinen ääni minua motivoi ja auttaa jaksamaan, mutta ei ainakaan sellainen tsemppaava "kyllä jaksat vielä, jaksat jaksat". Ehkä jonkun muun sanomana se tsemppaisikin, mutta oma sisäinen ääneni on liian kyyninen siihen. Tällä kertaa sumo-mavessa puhisin mielessäni, että seuraava kerta on helpompi, jos en nyt luovuta.

Juoksijan askelkyykyssä pudotin painoja 40 kiloon, jotta sain askelluksesta terävän ja napakan. Askelkyykkykävelyt pumppauksineen tein 12 kilon kahvakuulat käsissä ja olin oikein tyytyväinen jaksamiseen. Tuntui jopa siltä, että ensi kerralla voisi olla painavammatkin kuulat käsissä, mutta salilla ei ole 14 kilon kuulia ja 16 kiloon on turhan suuri harppaus. Ehkä jos laittaisi toiseen käteen 16 ja toiseen 12 kilon kuulan? Ja sitten vaihtelisi niitä aina kääntöpaikalla (teen aina 12 askellusta yhteen suuntaan ja 12 takaisin).

Jalkaprässissä viimeinen sarja meni 153 kilolla (20 toistoa), joskin viiden viimeisen toiston joukossa oli kyllä jokunen "niiaus". Ja kun siirryin ojennus/koukistuslaitteille tekemään viimeiset eristävät hapotukset, ne vapautuivat juuri sopivasti niin, että pääsin tekemään niissä vuoron perään, eikä kukaan edes ollut lähistöllä jonottamassa niihin. Huippua! Salilla oli ruuhkaista, mutta virtaus meni sopivasti omaa treeniäni mukaillen.

Vaikka ohjelma vaihtuukin, niin voihan näihin vanhoihin ohjelmiin tulevaisuudessa palata, jos tarvitsee ja haluaa. Odotan jo voimaohjelman käyttöönottoa innolla, mutta oli mukava huomata tänään, että jaksoin silti keskittyä poistuvaan ohjelmaan.

Tämän päivän lounaan virkaa toimitti kukkakaali-kookoskeitto, jonka ohjeen nappasin viimeisimmän Yhteishyvä (kahteispaha)-lehden välissä tulleesta ruokaliitteestä. Ensimmäisellä kerralla tein täsmälleen ohjeen mukaan, mutta ohjeessa ei ole suolan lisäksi mitään mausteita (no, kasviliemikuutio). Silloinkin siitä tuli ihanan kermaista ja paksua, mutta tosiaan hieman laimeaa maultaan. Eilen lisäsin keittoon kurkumaa, korianteria, jeeraa ja mustapippuria ja siihen tuli lievä curryn vivahde. Värikin muuttui kellertävämmäksi. Keiton rinnalla vetelin savutofua ja hillittömän kokoisia miniluumutomaatteja.

Resepti oli todella helppo, joten kirjoitan sen tähänkin: kukkakaalia (yksi pieni/keskikokoinen), yksi jauhoinen peruna, sipulia, valkosipulia, 4 dl kasvilientä ja 2dl kookosmaitoa. Sipulit kuullotetaan ja joukkoon heitetään paloiteltu kukkakaali ja peruna sekä kasviliemi ja kookosmaito. Keitetään pehmeäksi ja soseutetaan lopuksi. Valmiista keitosta ei tullut näpättyä kuvaa, joten tässä keittelyvaiheesta. Seuraavalla kerralla taidan laittaa runsaasti pippuria jo sipulin kuullotusvaiheessa ja ehkä maustan tulisella currytahnalla.